Pallokissat nousi voittoon JyPK:sta (RAP)

Paikalliskamppailussa Pallokissojen ja JyPK:in välillä Pallokissat saalisti kauden ensimmäiset pisteet 2-1 (1-1).

Pallokissat nousi tappioasemasta

Ottelu pelattiin hyisessä kelissä. Kotijoukkueen avauskokoonpanossa pelasi ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä nuori Eeva Kettunen. Hän pelasi ensimmäiset liigaminuuttinsa liigan toisella kierroksella Turussa TPS:aa vastaan. Kotijoukkue aloitti ottelun hyvällä sykkeellä ja prässillä, saaden heti ottelun alkuun muutaman kulmapotkun, mutta maaleja niistä ei syntynyt. Kesken hyvän prässin pääsi vastustaja tekemään ensimmäisen hyökkäyksen Pallokissojen päätyyn. Tuosta tilanteesta JyPK:in ulkomaalaisvahvistus Gentjana Rochi sai pallon boksiin maalivahti Elsa Sulun taakse, kun ottelua oli pelattu 7 minuuttia. JyPK:in maalin jälkeen Pallokissojen peli sekosi täysin. Ottelun alun hyvä prässi hävisi ja kentälle jäi paljon tilaa vastustajalle. Kunnollisia tilanteita ei päässyt syntymään. Pallokissojen tasoitusmaali syntyi erikoistilanteesta.

Ensimmäisen puoliajan lopussa Aino Kröger kaadettiin aivan kuudentoista alueen rajalla. Pallo vietiin pilkulle, ja Kröger veti pallon varmasti Pauliina Tähtisen vartioimaan maaliin.

Puoliajalle lähdettiin tasatilanteessa 1-1.

Tauon jälkeen kotijoukkue otti paremmin kentän haltuunsa ja valmennuksen ohjeet toiselle puoliajalle näkyivät paremmin pelaajien tekemisessä. Kotijoukkueen toinen maali syntyikin 57. peliminuutilla hienon hyökkäyksen päätteeksi. Anni-Maija Kauppilan jalasta pallo Signy Aarnalle, jonka vedon maalivahti vielä torjui eteensä, mutta irtopallosta Ella Vanhanen veti pallon sisään. Pallokissat sai ottelussa useita kulmia, mutta näitä erikoistilanteita joukkue ei saanut hyödynnettyä.