Åland United ja JyPK pistejakoon (RAP)

Åland United ja JyPK eivät saaneet toisistaan eroa, kun joukkueet tasasivat pisteet 1-1 (1-0)-lukemin Maarianhaminassa. 

JyPK nousi tasoihin

Åland United hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, muttei saanut peliään kunnolla käyntiin ja peli oli hieman epäorganisoitua. ÅU sai kuitenkin luotua paljon hyviä maalitilanteita ensimmäisen puoliajan aikana.

Ensimmäinen laukaus maalia kohti tuli kuitenkin JyPK:lta jo ottelun toisella minuutilla, mutta Marjukka Mikkonen torjui helposti Henna Honkasen laukauksen. ÅU:lta Bri Camposilla, Lois Eochella ja Florin Wagnerilla oli kaikilla paikka tehdä maali, mutta kuparinen rikkoitui 28. minuutilla, kun Raissa Feudjio pelasi pallon JyPK:n puolustuslinjan taakse ja Wagner karkasi Pihla Hiltusella ja laukoi pallon tarkasti Pauliina Tähtisen selän taakse.

JyPK ei luovuttanut ja ensimmäisen puoliajan lopulla joukkue pääsi usein ÅU:n rangaistusalueelle. 30. minuutilla Lavidje Begolli pääsi laukomaan, mutta Mikkonen torjui hienosti. Kahdeksan minuuttia myöhemmin kulmapotkun jälkitilanteesta pallo kävi jo ÅU:n maalilinjalla. ÅU:lla oli vielä mahdollisuus pari minuuttia ennen loppua lisätä johtoa, mutta tauolle mentiin 1-0 tilanteessa.

Toinen puoliaika oli kovaa taistelua ja se tuntui sopivan JyPK:lle, joka oli hallitsevampi joukkue toisella puoliajalla. 51. minuutilla kuitenkin Kaisa Kotka esitti hienon haltuunoton ja laukoi ohi etutolpan.

JyPK oli erityisen vaarallinen erikoistilanteissa ja Gentjana Rochilla oli vaarallinen vapaapotku, jonka Mikkonen torjui. Sen jälkeen Begolli oli lähellä tasoitusta päästessään kulmapotkusta puskemaan. 62 minuutilla JyPK tuli kuitenkin tasoihin, kun Henna Honkanen pääsi kulmapotkusta puskemaan tasoituksen.

Tasoituksen jälkeen ÅU yritti hyökätä, mutta sillä oli vaikeuksia läpistä JyPK:n taistelevaa puolustusta. JyPK oli lopulta lähinnä voittomaalia, kun Heidi Toukolan laukaus meni vain hieman ohi ÅU:n takatolpan.