Voitto maistui OPS:n leirissä

OPS otti ensimmäisen voittonsa AC Oulusta virallisessa ottelussa, kun se kukisti paikallisvastustajansa lauantaina 1-0. OPS:n joukkueessa otettiin voitosta ja kaupungin herruudesta ilo irti.

”Korkea aika voittaa”

OPS:n tilasto AC Oulua vastaan ennen keskiviikkoa oli kuusi häviötä ja neljä tasapeliä.

- Oli korkea aika voittaa, OPS:n kapteeni Matias Juntunen totesi OPS:n sivujen mukaan.

Koko joukkueen ilmeestä näkyi voiton merkitys. Tämä merkitsee Oulun jalkapalloherruuden siirtymistä Palloseuralle – ainakin seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi, kunnes seuraava Oulun Derby otellaan.

- 1-0 riittää kolmeen pisteeseen. AC Oulu otti yhdeksän pistettä yhdellä nollalla, me otimme heiltä kolme samalla tuloksella. Ei tämä valmista ole, ei todellakaan. Paljon on vielä työtä, mutta nyt on taas viikko lisäaikaa harjoitella oikeita asioita, OPS-manageri Miika Juntunen kommentoi tärkeää voittoa.

Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran parin kuukauden kuluttua ja ainakin siihen saakka OPS voi nauttia kaupungin herruudesta.

- Väliaikaisesta en tiedä. Minä olen sitä mieltä, että tämä (Oulun herruus) on pysyvää, Juntunen vastaa toteamukseen ”väliaikaisesta” Oulun jalkapalloherruudesta.

OPS on kerryttänyt seitsemän pistettä kolmesta pelaamastaan Ykkösen ottelustaan, joten alku on ollut lupaava. Myös OPS-manageri myöntää lopulta, että pistesaldoon voi olla ihan tyytyväinen.

- Kyllä seitsemään pisteeseen on pakko olla tyytyväinen, mutta olemme edelleen kaksi pistettä kärkeä jäljessä.