Jaro ja Honka iskevät yhteen cupin puolivälierässä

FF Jaro ja FC Honka iskevät lauantaina yhteen Tellushallissa Suomen Cupin puolivälieräottelussa.
 
Launtaisesta ottelusta Tellushallissa ei  puutu panosta, sillä voittaja jatkaa Suomen Cupin välieriin. FF Jaro ansaitsi paikkansa puolivälierissä voittamalla B-lohkon maalieron turvin. Lohkovoitto varmistui, kun lohkon viimeisessä ottelussa Jaro kaatoi FC Jazzin lukemin 6-1. Jaro on ollut Suomen Cupin otteluissa vahva Tellushallissa, sillä kolmesta kotiottelusta saaliina oli kolme voittoa maalierolla 10-2.
 
Jaron päävalmentaja Kristian Heames pitää Honkaa vahvana joukkueena.
 
- Näin Hongan pelin KuPSia vastaan ja kyseessä on selvästi hyvä joukkue. He haluavat pitää paljon palloa ja käyttää hyväkseen koko kentän leveyttä, Heames kommentoi seuransa sivuilla.
 
Kristian Heamesilla on käytössään lähes koko miehistö ottelussa. Jonas Emet ja Oskar Sandström ovat varmuudella ottelusta poissa. Sen sijaan Joni Remesaho on kuntoutunut nopeasti ja on mahdollista, että hänet nähdään kokoonpanossa jo lauantaina. Lisäksi tuorein vahvistus Pavle Milosavljevic on valmis tekemään Jaro-debyyttinsä. Myös viikon ajan Suomessa ollut Seth Paintsil on Heamesin käytettävissä.
 
- Remesaho on tehnyt paljon töitä kuntoutumisen eteen ja hän näyttää pääsevän nopeasti kuntoon. Hän on ollut todella hyvä harjoituksissa. Paintsil ei ole vielä samassa kunnossa kuin muu joukkue, joka on harjoitellut kovaa kaksi kuukautta, mutta ei ole mahdotonta käyttää Paintsilia vaihtopelaajana jo lauantaina, Heames kertoo Jaron sivuilla.
 
Honka on hävinnyt cupissa ainoastaan yhden ottelun, ja joukkueen peli on toiminut kokonaisuudessaan hyvin. Uudet pelaajat ovat päässeet hyvin joukkueeseen mukaan. Maalivahti Tim Murray on pitänyt maalinsa puhtaana, Masar Ömer ja Joni Korhonen ovat molemmat iskeneet kaksi maalia ja Duarte Tammilehto pelannut tasaisen varmasti keskikentällä. Lucas Kaufmann joutuu odottelemaan vielä debyyttiään Hongassa, sillä brassi ei ole pelikelpoinen tämän vuoden Cupissa edustettuaan jo aikaisemmin HJK:ta.
 
Viimeisimpänä Honka kaatoi puolivälieräkarsinnassa KuPS:in komeasti 2-4. Kyseisessä ottelussa maalinteossa onnistuivat Masar Ömer, Jatuli Laevuo, Tommi Saarinen sekä Robert Ivanov.
 
Myös Hongan nuoret lupaukset ovat saaneet vastuuta. Jo viime kaudella muutaman kerran kentälle päässyt Maximo Tolonen, sekä Kolmosen Honka Akatemiassa kaksitoista kertaa osunut Onni Puhalainen ovat päässeet näyttämään osaamistaan.
 
Ottelu pelataan Pietarsaaren Tellushallissa, lauantaina 18.3. kello 15.15 alkaen.
 
Lähde: Jaron ja Hongan verkkosivut