Honka voitti EIF:n (RAP)

Honka nappasi toisen peräkkäisen voiton, kun EIF kaatui kotinurmella lukemin 4-2. Ottelun sankariksi nousi hattutempun iskenyt Joni Korhonen.

Korhonen hattutemppuun

Honka joutui lähtemään otteluun ilman parasta maalintekijäänsä Masar Ömeriä, mutta joukkue näytti että maalinteko onnistuu ilman kahdeksan maalia laukonutta hyökkääjääkin. Ottelun avausmaali syntyi 32 minuutin kohdalla. Lucas Kaufmann laittoi puolenvaihdon vasempaan laitaan Borjas Martinille, joka tarjoili Korhoselle. Korhonen ei paikastaan erehtynyt vaan vei kauden viidennellä osumallaan kotijoukkueen 1-0 johtoon.

Kauan ei Honka kuitenkaan saanut nauttia johtoasemasta. 35 minuutilla Tommi Saarinen joutui kaatamaan Juuso Aallon, ja ottelun erotuomari Joni Hyytiä tuomitsi tilanteesta rangaistuspotkun. Ykkösen toiseksi paras maalintekijä Felix De Bona viimeisteli pilkulta varmasti lukemiksi 1-1. Tasatilanteessa siirryttiin myös viettämään taukoa.

Toisella jaksolla Honka otti johtoasemansa takaisin. Carlos Portela katkaisi EIF-puolustuksen syötön, ja pelasi pallon Borjas Martinille. Espanjalainen viritti tarkan laukauksen rangaistusalueen kaarelta aivan maalin oikeaan alakulmaan, ohi Santeri Aaltosen. 52 minuuttia täynnä ja Honka 2-1 johtoon Borjasin debyyttimaalilla keltamustassa paidassa.

Vain kuusi minuuttia edellisestä ja Honka iski jälleen. Ilari Äijälä keskitti maalille, josta pallo kimpoili Borjasin ja EIF-puolustuksen kautta Korhoselle. ”Korkki” pääsi lataamaan aivan vapaasti pallon vasempaan alakulmaan ja taululle 3-1 lukemat.

Maalitehtailu ei suinkaan päättynyt tähän. 70 minuuttia oli kellossa, kun Tim Murray avasi torjuntansa jälkeen nopeasti Kaufmannille, joka pitkän juoksun päätteeksi tarjoili Korhoselle. Korhonen viimeistelikin hattutemppunsa varmalla sijoituksella alakulmaan.

EIF sai ottelun loppuminuuteilla vielä paineen Hongan maalille, ja onnistuikin maalinteossa. Boubacar Kinda lähetti keskityksen maalille, ja Etchu Tabe sai ensimmäisenä päänsä väliin. Näin tilanteeksi muuttui vielä kymmenisen minuuttia ennen loppuvihellystä 4-2.

Vaihdosta kentälle tullut Cristian Echavarria kävi vielä lisäajalla lähellä maalintekoa. Kolumbialainen ohitti jo maalivahdinkin, mutta EIF-puolustus onnistui blokkaamaan laukauksen. Kun enempää maaleja ei nähty, piti Honka näin täydet pisteet Espoossa, ja jatkaa tiukkaa kamppailua noususta Veikkausliigaan.