AC Oululla vastassa AC Kajaani

AC Oulu kohtaa harjoituskauden toiseksi viimeisessä harjoitusottelussa AC Kajaanin Heinäpään tekonurmella.
 
Laivastonsiniset ovat siirtyneet tällä viikolla treenaamaan hallista ulkokentälle. Vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi silti esim. tiistain harjoitukset pidettiin sisätiloissa. Lauantain ottelu on tarkoitus pelata Heinäpään tekonurmella, vaikka viime päivät ovat olleet Oulussa hieman talvisia.
 
- Lauantaina meillä on vastassa hyvä ja tasainen vastustaja. AC Kajaanin ja meidän välisistä harjoitusotteluista, on jo muodostunut jonkin sortin perinne, kun aina on siellä suunnalla ollut tuttu valmentaja. Ottelu Kajaania vastaan palvelee varmasti todella hyvin meidän kauteen valmistautumista. He pelaavat kuten moni meidän tulevan kauden vastustajista, eli puolustavat aggressiivisesti ja iskevät nopeasti vastaan. Tästä tapahtumasta on varmasti hyötyä meille, vaikka pelaajistossa onkin paljon poissaolijoita, kertoo päävalmentaja Rauno Ojanen AC Oulun sivuilla. 
 
Pelialustoiden ja sääolosuhteiden vaihtelevuuksien vuoksi pelaajistossa on paljon pieniä loukkaantumisia. Jere Aallikko on ollut koko viikon poissa kuumeilun vuoksi, hän aloittaa täysipainoisen treenamisen ensi viikolla. Niko Ronkainen kuntoutuu vielä polvioperaatiosta. Samuel Kurttila, Niilo Hautala ja Petteri Pietola kärsivät kaikki lievistä jalkavammoista. Titi Essomballa on ollut pientä häikkää takareiden kanssa. Matias Lindfors ei saa vielä harjoitella täysipainoisesta aikaisemmin tulleen aivotärähdyksen vuoksi.
 
Kenenkään vammat eivät ole vakavia, joten pitkäaikaispotilaita ei onneksi joukkueessa ole. Ottelun kokoonpanoon saadaan avuiksi AC Oulun A-junioreita. 
 
Lähde: AC Oulun verkkosivut