U16-pojat tasapeliin Serbiassa

Suomen alle 16-vuotiaat (1.1.2001) pojat pelasivat perjantaina Serbian turnauksessa 1-1 -tasapelin isäntämaan kanssa.

Tasapeli taistellen

Ensimmäisen puoliajan jälkeen Suomi oli maalin johdossa. Elias Mastokangas onnistui viimeistelyssä 13. minuutin pelin jälkeen, kun Inter-pelaaja pääsi ohjaamaan Maximus Tainion laukauksen verkon perukoille.
 
- Puoliajalla mentäessä ainoa positiivinen asia oli se, että johdimme peliä, maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola myönsi.
 
- Pallollinen pelaamisemme ei ollut riittävää ja valinnat olivat monelta osin huonoja, Lehtola harmitteli.
 
Serbia tuli ottelussa tasoihin, kun peliä oli jäljellä 11 minuuttia. Mutta silti jälkimmäinen puolisko oli Suomelta parempaa kuin ensimmäinen.
 
- Toinen puoliaika oli jo ryhdikkäämpää, Lehtola kiitteli.
 
Suomi ei maalipaikoilla ottelussa mässäillyt, mutta toisaalta kovin montaa huipputorjuntaa ei Viljami Sinisalonkaan täytynyt tehdä.
 
- Tämä oli joukkueelta kova taistelu. Moni pelaaja tuntui lopussa väsyneeltä, mutta sitä kautta tuli hyvää kokemusta, Lehtola sanoi.
 
Lehtolan mukaan ottelu oli opetus siitä, että määrätietoinen työ kantaa jossain vaiheessa hedelmää.
 
- Helmikuussa olisimme hävinneet tämän pelin, mutta niistä otteluista on otettu oppia. Serbia on tämän ikäluokan parhaita maita ja he pääsivät pelaamaan kotikentällään, Lehtola huomautti.
 
Koko joukkue ansaitsi hatunnoston taistelusta, mutta yhden pelaajan Lehtola halusi nostaa esille.
 
- Rasmus Viitanen pelasi topparina fantastisen ottelun, Lehtola iloitsi.
 
Suomi kohtaa Serbiassa vielä sunnuntaina Kazakstanin. Torstaina maat pelasivat tasapelin lukemin 3-3. Kattavan koosteen Serbia-ottelusta löydät Huuhkaja-tv:stä >>
 
Serbia-Suomi 1-1 (0-1)
13 min. 1-0 Elias Mastokangas
69 min. 1-1
 
Suomen kokoonpano
 
1 Viljami Sinisalo FC Espoo
4 Selman El-Baset FC Ingolstadt 04
5 Rasmus Viitanen FC Honka
7 Kevin Larsson KäPa -> 77. 6 Oskari Sallinen JJK
8 Maximus Tainio HJK
9 Saku Heiskanen FC Honka -> 65. 16 Omar Adawi KäPa
10 Anssi Suhonen HSV (C)
15 Otto Ollikainen HJK
17 Elias Mastokangas FC Inter -> 41. 20 Julius Tauriainen HJK
18 Julius Perälä TPS -> 48. 3 Valtteri Olsbo HJK
19 Terry Ablade FC Jazz -> 39. 13 Jeremiah Streng VIFK
 
Vaihdossa:
12 Tuomas Pöyhönen HJK
2 Seth Saarinen HJK 
11 Pyry Hannola RoPS
14 Onni Vesterinen SalPa