U15-poikien minialueturnaus Eerikkilässä

U15-poikien (1.1.2002) tärkeä valtakunnallinen tapahtuma minialueturnaus pelataan tiistaina 4.4. Eerikkilässä.

Viisi joukkuetta, 90 pelaajaa

Vuonna 2002 syntyneiden poikien aluejoukkuetoiminta alkoi viime vuoden alkusyksystä ja takana on myös jo marraskuun Tähtitarhatapahtuma sekä ikäluokan ensimmäinen maajoukkueleiri helmikuussa. Nyt kyseessä on kuitenkin ensimmäinen nimenomaan aluejoukkueiden valtakunnallinen tapahtuma. Turnaus edeltää samalla ikäluokan ensimmäisiä maaotteluita huhtikuun lopulla.
 
Mukana tapahtumassa on viisi aluejoukkuetta, jotka pelaavat kaikki toisiaan vastaan 30 minuutin ottelun. Kaikkiaan turnauksessa on mukana 90 pelaajaa.
 
- Maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola aluevalmentajat apunaan pääsevät nyt näkemään koko ikäluokan pelaajat ympäri maan, Länsi-Suomen aluevalmentaja Teemu Eskola kertoo.
 
- Tämä on todella tärkeä asia ensimmäisiä maajoukkuevalintoja ajatellen – vaikka toki muutkin näytöt valinnoissa painavat. Tärkeää tämä on myös aluevalmentajille, jotka toimivat pitkälti omilla alueillaan ja pääsevät nyt vertaamaan muiden alueiden parhaita pelaajia oman alueensa pelaajiin.
 
Jo maanantai-iltana maajoukkuevalmennus ja aluevalmentajat kokoontuvat tiimipalaveriin ja tiistaina paikalla on todella runsaasti valmentajia.
 
- Talenttivalmentajat toimivat myös turnauksessa Erkan apuna pelaajatarkkailussa. Lisäksi paikalla on varmasti runsaasti seuravalmentajia ja seurojen valmennuspäälliköitä. Tarkoituksena on tiivistää koko ajan seurojen ja maajoukkueen välistä yhteistyötä ja jakaa sama näkemys pelaajista, Eskola linjaa.
 
Eskola painottaa, että minialueturnaus palvelee yhtä lailla seuroja kuin maajoukkuettakin.
 
- Osa seuran kehittämistä on se, että seuravalmentajat näkevät pelaajat vaativammassa ympäristössä ja saavat erilaista informaatiota pelaajista sekä pääsevät vertailemaan missä omat pelaajat menevät suhteessa ikäluokan kärkeen – ja nimenomaan oman ikäluokkansa; monet pojista pelaavat seuroissaan vanhemmassa ikäluokassa.
 
Minialueturnauksen aikataulu
 
09.00 Pohjoinen – Itä
09.40 Länsi – Pohjanmaa
10.20 Itä - Etelä
11.00 Pohjanmaa - Pohjoinen
11.40 Etelä - Länsi
- - -
14.30 Itä - Pohjanmaa
15.10 Länsi – Pohjoinen
15.50 Pohjanmaa - Etelä
16.30 Länsi - Itä
17.10 Pohjoinen – Etelä