Länsi-Suomi

Viikkoraportti; ÅIFK ja KaaPo hurjina Kolmosessa

Kolmosen kierroksella ÅIFK täräytti seitsemän ja KaaPo kuusi maalia. Kärjessä jatkavat pistejakoon päätyneet ToVe ja FC Åland.

joona_jarvisto_maalaa.jpgJoona Järvistön hattutemppu siivitti KaaPon murskavoittoon

Länsi-Suomen Kolmonen jatkui vappuviikonloppuna täydellä ottelukierroksella.

JyTy lähti metsästämään kauden pistetilin avaustaan, kun Pallo-Iirot tuli vieraaksi Yläkentälle. Joona Forsström antoi isännille hyvän alun ja reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen hän laittoi lukemiksi 1-0. Seuraavaa maalia odoteltiin toiselle jaksolle, mutta pöytäkirjamerkintöjä saatiin siinä välissä runsaasti. Ottelussa jaettiin hurjat yhdeksän keltaista korttia. JyTy:n Ermal Brahimi kuittaisi kaksi keltaista ja näin aivan matsin loppuhetkillä kortin väri vaihtui punaiseksi. Toisella jaksolla Iirot otti peliä itselleen ja teki kymmenen minuutin sisään kolme maalia kääntäen lukemiksi 1-3. Iirojen maaleista vastasivat Topias Silvennoinen, Mikko Valtanen ja Juho Patola. Emdad Palani toi isännät vielä maalin päähän neljä minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta loppuun asti ei kiri riittänyt.

TPK lähti Paraisille Piffenin vieraaksi edelliskierroksen romahduksensa jälkeen. Kotijoukkue siirtyi johtoon kapteeninsa Ville Ranta-Ahon johdolla 26. peliminuutilla rangaistuspilkulta. Matsin tuominnut Adnan Ibrahimi pääsi korttien osalta helpolla, sillä keltaisen hän kaivoi taskustaan vain kaksi kertaa. TPK oli selvästi päättänyt, ettei se lähde kotiin ilman pisteitä ja ensimmäisellä lisäminuutilla Tomi Kiiski teki maittavan tasoituksen vieraille. Isäntiä tuskin tulos tyydyttää, kun kotivoitto oli odottamassa vain minuuttien päässä.

Paimion Haka sai FC Bodan kylään KHT Soikalle. Ensimmäinen puoliaika ei vielä maaleja tarjonnut yleisölle, mutta toisella jaksolla niitä tulikin sitten neljä. Vieraiden Simon Andersson ja Rasmus Lindholm tekivät kaksi peräkkäistä maalia vieden näin Bodan kahden maalin karkumatkalle. Kokenut Lauri Kinnunen toi kuitenkin PaiHa:n mukaan peliin 74. minuutilla lyöden lukemiksi 1-2. Isäntien kiri loppui toisella lisäminuutilla, kun Jimmy Röblom löi taiston säppiin ja loppulukemiksi 1-3. PaiHa jatkaa sarjassa vielä pisteittä.

Åbo IFK sai Turun paikallisessa vieraita Raunistulasta TuWen matkatessa Yläkentälle. TuWe:n näkökulmasta ottelu ei tarjonnut paljon tarinoita jälkipolville, kun ÅIFK latoi loppulukemiksi 7-1. Ottelun hahmoksi nousi Mikael Lahtivuori, joka iski tyylipuhtaan hattutempun 16. minuutin sisään. Riku Tammiselle kirjattiin kaksi maalia, jotka tulivat peräkkäisillä minuuteilla ottelun loppuhetkillä. Hiep Huynh ja Eemeli Palo saivat myös nimensä maalintekijäsarakkeeseen. TuWe:n ainokaisesta sai kunnian Konsta Laakso.

Kaarinassa nähtiin kierroksen toinen kylvetys KaaPo:n isännöidessä Maskun Palloseuraa. Edellisen ottelunsa 6-0 voittanut KaaPo jatkoi samoja otteita. Jo kolmannella peliminuutilla ex-Masku -hyökkääjä Jussi Luotonen tekaisi avausmaalin. Niklas Kuusio lisäsi lukemiksi 2-0 hetkeä myöhemmin ja sen jälkeen alkoi Joona Järvistö -show pyöriä. Tyylikäs hattutemppu ja lukemiksi 5-0. Jaakko Hietarinta ilmoitti itsensä vielä maalikarkeloihin mukaan ja teki ottelun viimeiseksi jääneen 6-0 osuman.  KaaPo on ollut avauskierroksen tappionsa jälkeen murhaavan tehokas.

Porin Urheilukeskuksessa pelattiin kärkikamppailu ToVe:n isännöidessä FC Ålandia. Kärkijoukkueet jatkavat piikkipaikalla seuraavallekin kierrokselle lähdettäessä, sillä pisteet tasattiin lukemin 0-0.

Yllätyksiä tarjoavassa sarjassa nousija ToVe jatkaa siis lentoaan sarjan kärjessä tasapisteissä FC Ålandin kanssa. Seuraavalta kierrokselta ehkäpä mielenkiintoisimmat poiminnat ovat sarjataulukossa peräkkäin olevien TPK:n ja Åbo IFK:n paikallistaisto ja Raumalla pelattava iso mittelö. Hurjassa vireessä ollut KaaPo lähtee perjantaina Äijänsuolle mittaamaan Pallo-Iirojen kunnon.

Seuraavan kierroksen ottelut:

5.5. 18:30 Äijänsuo stadion P-Iirot KaaPo
5.5. 18:30 Masku Taponketo KHT Masku PIF
5.5. 19:00 Raunistula KHT TuWe PaiHa
5.5. 19:15 Yläkenttä KHT TPK ÅIFK
6.5. 15:00 Björkboda FC Boda ToVe
6.5. 16:00 Vikingavallen Konstgräs FC Åland JyTy

Sarjataulukko kolmen pelatun ottelukierroksen jälkeen:

Joukkue P V T H M P
ToVe 3 2 1 0 6-0 7
FC Åland 3 2 1 0 3-0 7
KaaPo 3 2 0 1 12-1 6
FC Boda 3 2 0 1 5-3 6
TuWe 3 2 0 1 5-8 6
P-Iirot 3 1 1 1 4-4 4
PIF 3 1 1 1 4-5 4
Masku 3 1 1 1 3-7 4
TPK 3 1 1 1 2-7 4
ÅIFK 3 1 0 2 7-3 3
JyTy 3 0 0 3 2-7 0
PaiHa 3 0 0 3 1-9 0