Länsi-Suomi

Piirisarjojen karsintaottelut

Alla on listattu sarjat, joissa pelataan lohkjen välisiä otteluita nousupaikoista alueliigoihin ja aluesarjaan. Ottelut pelataan samoilla säännöillä kuin koko kevätkierros on pelattu. Ainoa ero on se, että ottelun päättyessä tasatulokseen, ratkaistaan voittaja rangaistuspotkukilpailulla SPL:n sääntöjen mukaisesti välittömästi ottelun jälkeen.

Mikäli joukkue kieltäytyy näistä ottelusta, niin sen tilalle ei täydennetä toista joukkuetta. Silloin otteluparin jäljelle jäänyt joukkue saa suoraan paikan ylemmälle sarjatasolle. Nousuesteiset joukkueet jätetään huomioimatta lohkosijoituksia laskettaessa jatko-otteluihin.

Joukkueet voivat sopia otteluita heti, kun ottelupari on selvillä. Ilmoittakaa ottelun tiedot piiriin erotuomariasettelua varten.

Jos osallistuu karsintaan ja luovuttaa ottelun tai ei ota saavutettua sarjapaikkaa vastaan, niin joukkue pudotetaan alimmalle sarjatasolle.
Karsinnasta luopumisesta on ilmoitettava etukäteen, jotta voisi jatkaa nykyisellä sarjatasolla. Tietenkin karsintaottelun häviämällä päätyy myös sille, koska hävinneitä ei pakkotäydennetä milloinkaan ylemmälle sarjatasolle.

P17 Kolmonen

Lohkovoittajat pelaavat yksiosaisen karsintaottelun noususta P17 Kakkosen syyskierrokselle 2.7. mennessä. Ottelu pelataan paremman pistekeskiarvon saavuttaneen kotiotteluna.

ÅIFK 2 on varmistanut paikan karsintaotteluun lohkosta 1 ja FC Inter 3 lohkosta 2. FC Inter 3 ei osallistu karsintaan, joten ÅIFK 2 nousee P17 Kakkoseen. 

P15 Liiga

Kummankin lohkon voittaja kohtaa kotonaan toisen lohkon kakkosen 2.7. mennessä. Näiden yksiosaisten otteluparien voittajat nousevat syyskierrokselle Alueliigaan.

Lohkon 2 joukkueiden järjestys on selvillä viimeistään 21.6. Karsijat rakeavat kolmikosta MynPa, TPK FC ja FC HaPo

Otteluparit (tämä on linkki otteluihin):

28.6. 19:15 RaiFu  -  FC HaPo 8 - 2
  MynPa  -  PIF*  

*PIF ei osallistu karsintaan.

P14 Liiga

Kummankin lohkon voittaja kohtaa kotonaan toisen lohkon kakkosen 2.7. mennessä. Näiden yksiosaisten otteluparien voittajat nousevat syyskierrokselle Alueliigaan.

Lohkon 2 joukkueiden järjestys on selvillä viimeistään 18.6.

Otteluparit (tämä on linkki otteluihin):

20.6. 19:45 ÅIFK musta  -  MuSa 3 - 0
28.6. 18:30 EuPa  -  Peimari Utd rp 2-4 (2-2)

P12 Liiga

Kolmen lohkon lohkovoittajista ja lohkokakkosista arvotaan kolme otteluparia (Lohkovoittaja-Eri lohkon kakkonen), joiden voittajat nousevat alueliigaan. Yksiosainen karsintaottelu pelataan 2.7. mennessä lohkoykkösen kotiotteluna.

Kaikkien lohkojen lopullinen järjestys on selvillä viimeistään 18.6.

Otteluparit (tämä on linkki otteluihin):

28.6. 18:30 MuSa/KF YJ  -  KaaPo 2 - 3
28.6. 17:15 TuNL05  -  ÅIFK/musta 3 - 1
  TuNL 06*  -  PiPS 05 Musta  

*TuNL 06 ei osallistu karsintaan.