PHYK vei Suomen värit välieriin

Pohjois-Haagan Yhteiskoulun tyttöjen futsaljoukkue pitää Suomen lippua korkealla koululaisten MM-kisoissa ja eteni jo neljän parhaan joukkoon.

Belgia jäi jalkoihin

Alkulohkon avausottelussa Turkille kärsityn tappion jälkeen Suomi eli PHYK on napsinut pelkkiä voittoja ja sama tahti jatkoi puolivälierissä Belgian kaaduttua komeasti 5-2.
 
Otteluun saatiin jälleen hyvä alku, heti alusta lähtien PHYK vyörytti tilanteita Belgian maalille ja sai palkinnoksi maalin, jonka jälkeen naapuri kuitenkin tasoitti vaparista. Maalin jälkeen peli oli täysin suomalaisten hallussa, maalipaikkoja tuli tasaisin väliajoin, samoin maaleja.
 
Välissä Belgia kuitenkin teki kulmapotkun jälkitilanteessa maalin ja tauolle mentiin lukemissa 4-2. Toisella puoliajalla Belgian bussi maalin edessä piti, suomalaisten syötöt hiukan karkailivat ja pallon hallinta tasoittui, jopa siirtyi vastustajalle. Sofia Manner piti joukkuetta pystyssä ottamalla pari todella pahaa kutia kiinni. Belgia otti aikalisän viisi minuuttia ennen loppua, jonka aikana PHYK:n valmentaja Päivi Lehto pystyi rauhoittamaan suomalaisten peliä.
 
Loppuaika olikin valkopaitojen hallintaa, tytöt pitivät palloa ja pallo pysyi omilla, Belgia juoksi itseään läkähdyksiin. Emma Nuutisen maali kaksi minuuttia ennen loppua oli naula naapurin arkkuun, peli oli pelattu ja PHYK välierässä torstaina kello 09:00 Ranskaa vastaan.
 
Anniina Sankoh ja Emma Nuutinen olivat tuttuun tapaan todella vaarallisia hyökkäyspäässä. Anni Varjonen ja Vilja Aaltonen pelasivat turnauksen parhaat pelinsä oikeaan aikaan, erinomaisia kahden suunnan pelaajia molemmat.
 
PHYK - Belgia 5 - 2 (4 - 2)
maalitykit: 1-0 Anniina Sankoh (Tessa Auvinen), 2-1 Moona Talka (Anni Varjonen), 3-1 Emma Nuutinen, 4-1 Anniina Sankoh, 5-2 Emma Nuutinen (Moona Talka)