SPL Tampere

Huuhkaja- ja Helmaripäivät

Suomen Palloliitto uudistaa pelaajapolkuaan aloittamalla Huuhkaja- ja Helmaripäivät aikaisempien piirihaavi- ja piirijoukkuetapahtumien sijaan. Myös 10-11 -leirit jäävät pois ohjelmasta.

 

Huuhkaja- ja Helmaripäivät kaudella 2017

Suomen Palloliitto uudistaa pelaajapolkuaan aloittamalla Huuhkaja- ja Helmaripäivät aikaisempien piirihaavi- ja piirijoukkuetapahtumien sijaan.

Toiminta tulee jatkossa tukemaan entistä vahvemmin pelaajien päivittäistä, laadukasta arkiharjoittelua keskeisten toimijoiden yhteistyön tiivistämisellä. Samalla edistetään Palloliiton valmennuslinjan tärkeimpien teemojen tunnettuutta seuratasolla. Huuhkaja- ja Helmaripäivät järjestetään Palloliiton pelaajakehityshenkilöstön ja seurojen yhteistyöllä.

Tapahtumissa pelataan otteluita, joiden ympärillä kehitetään seuravalmentajien osaamista. Valmentajia tutoroidaan ja pelaajia tarkkaillaan. Seurasta paikalla tulee olla joukkueen toimihenkilöiden lisäksi valmennuspäällikkö tai muu kyseisten valmentajien tutoroinnista vastaava henkilö. Jos valmennuspäällikkö on estynyt, niin piiri järjestää tutorin ja laskuttaa kuluista seuraa. Palloliiton ja piirin puolesta paikalla on pelaajatarkkailija, valmentajakouluttaja ja videoanalyytikko. Ottelut videoidaan ja materiaali jaetaan joukkueille käytettäväksi pelaajakehityksen tukena.

Valmentajille järjestetään tutorointia myös joukkueen arjessa kuukausittain. Tutorointia hoitavat piirin rekrytoimat oto-henkilöt. He tekevät myös pelaajatarkkailua vieraillessaan joukkueessa ja raportoivat aluevalmentajalle. Pelaajatarkkailua tehdään mahdollisuuksien mukaan myös sarjapeleissä, SHA-tapahtumissa sekä SPL -Nuorten turnauksissa https://www.palloliitto.fi/palloliitto/sarjat-ja-tulokset/pojat/spl-nuorten-turnaukset.

Käynnistyy marraskuussa

Toiminta alkaa Tampereen piirissä marraskuun lopulla. Toiminta käynnistetään maltillisesti, jotta tapahtumista saataisiin mahdollisimman laadukkaat. Syksyllä 2017 tapahtumien määrää on tarkoitus lisätä. Löydät tarkemmat tiedot ikäluokittain alta.

Tytöissä toiminta aloitetaan 2002- ja 2004-syntyneille, 2003-syntineiden toiminnan aloittamisesta päätetään ELL- ja AL-sarjojen ilmoittautumisten päätettyä. Pojissa toiminta aloitetaan 2003- ja 2004-syntyneille. Pelimuodot ovat C-junioreille 11v11 ja D-junioreille 8v8.

Toimintaan kutsutaan lähtökohtaisesti Etelä-Länsi -liigassa ja Alueliigassa pelaavat joukkueet sekä muista joukkueista koottuja yhteisjoukkueita. Myös näiden pelaajien valmentajat kutsutaan tapahtumiin. Aluevalmentajat ovat valinneet kutsuttavat joukkueet piirin nuoriso- ja seuratoimintapäällikön kanssa. Tyttöjen 2002–ikäluokalle sekä poikien 2003–ikäluokalle järjestetään valtakunnallinen alueturnaus kesäkuussa Eerikkilän Urheiluopistolla. Turnauksen jälkeen ikäluokat tulevat aluevalmennuksen piiriin.

Seura vahvistaa joukkueiden osallistumisen 20.11. mennessä nuoriso- ja seuratoimintapäällikölle. Samalla ilmoitetaan mahdollinen tarve valmennuspäällikön sijaistamiselle.

Kustannukset

Joukkueen osallistuminen Huuhkaja- ja Helmaripäiviin maksaa 230 euroa per tapahtuma. Hinta sisältää tilat, erotuomarit ja videokuvauksen. Lisäkustannusta tulee tapahtumakohtaisesti lounaista. Kauden 2017 aikana tapahtuvasta tutoroinnista ei tule lisämaksua.

Pelaajatarkkailu

Joukkueiden nimilistat pelinumeroineen tulee toimittaa aluevalmentajalle viimeistään tapahtuman alussa paperilla tai sähköisesti ennakkoon. Pojat Teemu Eskola teemu.eskola(at)palloliitto.fi, tytöt toistaiseksi mikko.tulonen(at)palloliitto.fi . Tapahtumassa tehdään pelaajatarkkailua erityisesti kesäkuussa pelattavaa ikäluokan ensimmäistä alueturnausta silmällä pitäen sekä pelaajien kehityksen tukemiseksi (yhteinen näkemys joukkuevalmennuksen kanssa pelaajien vahvuuksista ja kehityskohteista).

Poissaolot koulutusta

Jokainen pelaaja anoo itse poissaolon koulusta Wilman tai muun vastaavan järjestelmän kautta. Pelaaja on kutsuttu Palloliiton pelaajakehitystapahtumaan, jota voi käyttää anomuksen perusteena. Voit käyttää tätä lomakepohjaa.
 

Toiminta ikäluokittain

Toiminta on joustavaa. Kutsuttuja joukkueita, YJ-joukkueiden kokoonpanoja yms. voidaan muuttaa talven aikana. Tavoitteena on yhdessä seurojen kanssa saada innokkaat ja kyvykkäät pelaajat mukaan toimintaan ja huomioida heitä parhaalla mahdollisella tavalla.

C14-pojat (2003)

Kutsutaan Ilves, TPV, HJS, NoPS/FC Haka-j. YJ. Mahdolliset yksittäin kutsuttavat pelaajat yhdistetään näihin joukkueisiin. Kutsuttujen joukkueiden mukaan toivotaan yhteistyöseurojen pelaajia.

Tapahtumat:
28.11. ma, Pirkkahalli Tampere kello 9-15.30, Ilves, TPV, HJS, NoPS/Haka-j. YJ
25.1. ke, Pirkkahalli Tampere kello 9-15.30, TPV, NoPS/Haka-j. YJ, kaksi joukkuetta Länsi-Suomen piiristä. SHA-seurat ovat pois tästä tapahtumasta.
20.4. to, päivätapahtuma, neljä joukkueellista aluevalmentajan valitsemia pelaajia Tampereen ja Länsi-Suomen piireistä
15.-18.6. Huuhkaja-turnaus Eerikkilässä, aluevalmentajien valitsemat pelaajat koko Suomesta

D13-pojat (2004)

Kutsutaan Ilves, TPV, HJS, FC Haka-j./LeKi-futis YJ, YIlves, Huuhkaja United. Huuhkaja United -joukkue kootaan aloitustapahtumasta. Kutsuttujen joukkueiden mukaan toivotaan yhteistyöseurojen pelaajia.

Muut kuin kutsutut seurat voivat ehdottaa pelaajia 1.12. aloitustapahtumaan. Ehdotukset piirin sivuilta 20.11. mennessä. Ohjeita ilmoittamiseen dokumentin lopussa. Seuralle ilmoitetaan aloitustapahtumaan kutsuttavat pelaajat viikolla 47. YIlves kutsutaan (10 + mv) aloitustapahtumaan alueliigatason mittariksi muille. Aloitustapahtuma on ilmainen.

Tapahtumat:
1.12. to, aloitustapahtuma Pirkkahalli Tampere kello 9-12.30
14.1. la, Jalitsu-halli Tampere kello 12-18, Ilves 2, TPV, FC Haka-j./LeKi-futis YJ, YIlves, Huuhkaja United (nimetyt pelaajat). SHA-seurat ovat pois tästä tapahtumasta.
8.3. ke (siirretty 11.3. lauantailta), Pirkkahalli Tampere kello 9-15.30, lohko A Ilves, TPV, HJS, Haka-j./LeKi-futis YJ, lohko B Ilves 2, TPV 2, YIlves, Huuhkaja United.

C15-tytöt (2002)

Kutsutaan Ilves, TPV, HJS. Kutsuttujen joukkueiden mukaan toivotaan yhteistyöseurojen pelaajia. Joukkueissa voi olla mukana myös 2003-syntyneitä pelaajia.

Tapahtumat:
10.12. la, Jalitsu-halli Tampere kello 10-16
22.2. ke, Pirkkahalli Tampere kello 9-15.30
22.3. ke Pirkkahalli Tampere
18.-21.6. Huuhkaja-turnaus Eerikkilässä, aluevalmentajien valitsemat pelaajat koko Suomesta

D13-tytöt (2004)

Kutsutaan Ilves, TPV, HJS ja YIlves YJ. Kutsuttujen joukkueiden mukaan toivotaan yhteistyöseurojen pelaajia. Joukkueissa voi olla mukana myös 2005-syntyneitä pelaajia.

Muut kuin kutsutut seurat voivat ehdottaa pelaajia 7.12. aloitustapahtumaan. Ehdotukset piirin sivuilta 20.11. mennessä. Ohjeita ilmoittamiseen dokumentin lopussa. Seuralle ilmoitetaan aloitustapahtumaan kutsuttavat pelaajat viikolla 47. YIlves kutsutaan (10 + mv) aloitustapahtumaan alueliigatason mittariksi muille. aloitustapahtuma on ilmainen.

Tapahtumat:
7.12. ke, aloitustapahtuma Pirkkahalli Tampere, kello 9-12.30
18.1. ke, Pirkkahalli Tampere kello 9-15.30
17.3. (siirretty 11.2. lauantailta), Ilves, TPV, YIlves YJ (HJS poissa SHA-seurana)
 

Ohjeita seuralle pelaajien ehdottamiseen

Huuhkaja- ja Helmaritoiminnassa mukana oleva pelaaja on motivoitunut ja tavoitteellinen, hän haluaa edetä Palloliiton pelaajapolulla kohti omaa huippuaan. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että harjoitusmäärät ovat/tai niitä viedään suunnitelmallisesti kohti liiton linjaa, ks. taulukko seuraavalla sivulla.

Myös pelaajan perhe on sitoutunut toimintaan (esim. kuljettaminen päivätapahtumiin). Pelaaja on valittu seuran kykykoulutoimintaan ja seura haluaa panostaa hänen kehittymiseensä (järjestää lisäharjoittelumahdollisuuksia ja mahdollistaa harjoitusmäärien saavuttamisen). Pelaaja erottuu edukseen piirin tasolla ja pärjäisi aluetason peleissäkin, hänen perustaidot riittävät taitomerkin suorittamiseen.

 

 

 U12-U13

 U14-U15 

 Joukkueharjoittelu /
viikko

4x 90'-120'

4-5x 90-120'

 Ohjattu, yksilöllinen harjoittelu / viikko

  • oppilaitokset
  • kykykoulut

2x 90' 

 2-3x 90'

 Henkilökohtainen harjoittelu / viikko

  • omatoiminen
  • pihapelit

 7h

 7h

 Ottelut / vuosi

 60-80

 60

 Jalkapalloharjoittelu / viikko

 20 - 22h

 22h

 Kokonaisliikunta

 24 - 26h

 24 - 26h

 

https://www.palloliitto.fi/valmennuslinja/pelaajakehitys/nuorten-pelaajakehitys-u12-u15-pojat-ja-tytot/harjoittelu/harjoittelun

 

Huuhkaja- ja Helmaripäivät piirin sivuilla:

https://www.palloliitto.fi/tampere/pelaajakehitys/huuhkaja-ja-helmaripaivat

 

Lisätietoja,

Mikko Tulonen
nuorisopäällikkö
mikko.tulonen@palloliitto.fi
050 433 8007