Piirisarjaan ilmoittautuminen 2018

ILMOITTAUTUMINEN KAUDEN 2018 PIIRISARJOIHIN

M3

31.1

M4 Etelä, M5

15.2.

M4 Pohjoinen

15.2.

N3

15.2.

N Harrastesarja

31.3.

Nuorten kilpasarjat

31.1.

Leikkimaailma

31.3.

Nuorten harrastesarjat

31.3.

Ilmoittautuminen tapahtuu Tason kautta.

Joukkueenjohtaja voi ilmoittaa joukkueensa omatoimisesti joukkuetunnuksella. Koska viime kädessä seurat vastaavat joukkueidensa tekemisistä, ilmoittautumisella on oltava seuran hyväksyntä ja se tulee epäselvissä tapauksessa saada.

Seuran yhteyshenkilö (valmennuspäällikkö, toiminnanjohtaja, seurasihteeri tms.) voi myös ilmoittaa joukkueen seuratunnuksen avulla. Uusien joukkueiden ilmoittaminen tapahtuu ainoastaan seuratunnuksella. Uutta joukkuetta ei voi perustaa varastoon, vaan se on perustamisen yhteydessä ilmoitettava johonkin sarjaan.

Jos kyseessä on yhteisjoukkue, pyydetään osapuolia olemaan ensin yhteydessä piirin toimistoon. Tapauksissa, joissa joukkue tarvitsee sarjasta selviytyäkseen pelaajia nuoremmasta ikäluokasta, yli-ikäisyyslupia tai runsasta määrää kaksoisedustuslupia, seuraa kehotetaan voimakkaasti harkitsemaan yhteisjoukkuetta jonkin toisen seuran vastaavan ikäluokan joukkueen kanssa.

Muuta huomioitavaa

Sarjapaikat seuraavat kutakin ikäluokkaa. Esimerkiksi P12-poikien edelliskauden tulosten perusteella saavutetut sarjapaikat seuraavat samaa ikäluokkaa alkavan kauden P13-poikien sarjoihin. Mikäli joukkue on ilmoitettu ylempään sarjaan, mitä sen edelliskauden sijoitus edellyttää, piiri siirtää joukkueen automaattisesti oikeaan sarjaan. On kuitenkin huomioitava, että sarjapaikka kuuluu seuralle - ei tietylle joukkueelle. Näin ollen seuralla on oikeus luovuttaa esim. nuoremman ikäluokan joukkueen hankkima sarjapaikka saman ikäluokan kakkosjoukkueelleen. Seura myös omistaa sarjapaikan, vaikka sen hankkinut joukkue olisi lopettanut toimintansa.

Sarja/ikäluokkakohtaiset informaatiot löytyvät tältä sivulta. Poikkeava pelitapa on merkitty kilpailun/ikäluokan otsikkoon. Aikuiset ja juniorit 14 ikäluokkaan saakka pelaavat 11v11 lukuun ottamatta naisten ja nuorten harrastesarjoja, jotka ovat 8v8. Tyttöjen 14-13 sarja pelataan 11v11. Ikäluokat 10-13 -vuotiaiden välillä pelataan 8v8 lukuun ottamatta Puolen Suomen Liigaa, joka pelataan 11v11. 9-vuotiaat ja sitä nuoremmat pelataan 5v5.

Takarajan jälkeen ilmoittautuneilta peritään sarjamaksu kaksinkertaisena.

Jos seuralla on vanhoja maksamattomia velvoitteita piirille, piirihallituksen päätöksen mukaisesti ilmoittautumista ei voida vahvistaa ennen kuin velvoitteet on suoritettu tai niistä on tehty maksusuunnitelma. Uusien kilpailusääntöjen mukaisesti joukkueelle voidaan myös määrätä pistevähennyksiä maksamattomien velvoitteiden tai laiminlyödyn maksusuunnitelman vuoksi.

Useampaan sarjaan ilmoittautuvien joukkueiden on valmistauduttava siihen, että otteluita voi olla peräkkäisinä päivinä tai äärimmäisen tarpeen vaatiessa jopa samana päivänä. Joukkueella tulee siis olla varasuunnitelma tai tarpeeksi pelaajia ja toimihenkilöitä, jotta otteluita voidaan tarvittaessa pelata jopa saman päivän aikana.

Ilmoittautumisen tekniset ohjeet

a) Ilmoittautuminen joukkuetunnuksella (M3, M4 Etelä)

1) kirjaudu joukkuetunnuksella Tasoon

2) valitse "Kilpailut"

3) klikkaa rasti ruutuun "Vahvista" oikean kilpailun kohdalla

4) paina tallenna

5) kirjaudu ulos

b) Ilmoittautuminen joukkuetunnuksella (muut sarjat)

1) kirjaudu joukkuetunnuksella Tasoon

2) valitse "Kilpailut"

3) valitse "Ilmoittaudu" otsikon alta "Pohjois-Suomi jalkapallo 2018"

4) valitse haluamasi sarja avautuvasta pudotusvalikosta ja paina tallenna

5) jos ilmoitat samaa joukkuetta toiseenkin kilpailuun/sarjaan, toista toimenpide, tai kirjaudu ulos

c) Ilmoittautuminen seuratunnuksella (vanha joukkue)

1) kirjaudu seuratunnuksella Tasoon

2) valitse joukkuelistauksesta oikea joukkue ja klikkaa sitä

3) valitse "Ilmoittaudu" otsikon alta "Pohjois-Suomi jalkapallo 2018"

4) valitse haluamasi sarja avautuvasta pudotusvalikosta ja paina tallenna

5) jos ilmoitat samaa joukkuetta toiseenkin kilpailuun/sarjaan, toista toimenpide, tai kirjaudu ulos

b) Ilmoittautuminen SEURA tunnuksella (UUSI JOUKKUE)

1) kirjaudu seuratunnuksella Tasoon

2) tarkista, ettei ilmoittamasi joukkue ole jo listassa - ilmoita aina vanha joukkue, jos se on olemassa ja vältä uusien, turhien joukkuekorttien perustamista

3) jos olet varma, että perustat uuden joukkueen, klikkaa sivun alaosasta sinistä nappia "Lisää joukkue Pohjois-Suomi jalkapallo 2018"

4) valitse joukkueelle sarja, johon se ilmoittautuu

5) täytä yhteyshenkilön tiedot

6) paina tallenna

7) jos sama joukkue ilmoittautuu useampaan kilpailuun/sarjaan, toista ilmoittautuminen noudattamalla kohtaa c) ilmoittautuminen seuratunnuksella (vanha joukkue)

8) kirjaudu ulos

Esteet

Esteiden ja toiveiden kirjaaminen kuuluu joukkueenjohtajalle. Se on huomioitava erityisesti, jos sarjaan ilmoittautumisen on tehty seuran toimesta seuratunnuksella.

Esteet ja toiveet on kirjattava järjestelmään viimeistään viikkoa ennen sarjapalaveria.

Mahdolliset esteet ja toiveet eivät ole joukkueen 100% vaatimuksia, vaan niitä pyritään soveltaen täyttämään huomioiden koko sarjan joukkueet. Kaikkia esteitä tai toiveita ei voida ottaa huomioon tai niitä ei voi välttämättä hyväksyä.

Esimerkkejä menneiltä kausilta:
Este: Valmentajan metsästysreissu - ei ole sellainen este, joka estää ottelun pelaamisen
Toive: Me pelaamme kotiottelumme keskiviikkoisin - ei ole välttämättä toteutettavissa varsinkin, jos vierasjoukkue tulee kauempaa
Este: Pelaamme kahdessa sarjassa, vähintään kaksi päivää väliä peleihin - ei ole välttämättä toteutettavissa, jos vierasjoukkue tulee kauempaa ja joutuisi pelaamaan matkaottelun arkena. Kahdessa sarjassa pelaavalla joukkueella tulee siis olla resurssit pelata peräkkäisinä tai äärimmäisissä tapauksissa jopa samana päivänä.

Pohjoisen kilpailukausi on luonnonolosuhteiden vuoksi lyhyt ja vähäiset viikonloput pitkien etäisyyksien vuoksi tarpeellisia pelitoiminnalle. Näiden syiden vuoksi joukkueiden tulisi ajoittaa kesätauko siten, että niillä on mahdollisuus osallistua sarjatoimintaan myös 30.6-1.7. ja 28.-29.7.

Esteet ja toiveet tulee olla kirjattuna viikkoa ennen sarjapalaveria.

Esteet ja toiveet ilmoitetaan seuraavasti:

1) kirjaudu joukkuetunnuksella Tasoon

2) valitse "Esteet"

3) voit kirjoittaa tekstikenttään sanallisia terveisiä

4) voit valita pudotusvalikosta saman seuran joukkueen, jonka kanssa ei päällekkäisiä otteluita

5) voit klikata kalenterista tietyn päivämäärän esteelliseksi, voit kirjoittaa myös esteen syyn

6) muista aina painaa sivun vasemmasta alareunasta "Tallenna", kun olet tehnyt muutoksia

Sarjainformaatiot

Miehet Kolmonen

  • Edellisen kauden kilpailutoimintaan perustuvat sarjapaikat ovat: Hercules/2, AS Moon, FC Kemi, FC Santa Claus AC, Santa Claus AC/2, HauPa, Rollon Pojat, OPS/Akatemia, TP-47/2, KajHa
  • Täydennysjärjestys tarvittaessa: 1) Tervarit-juniorit, 2) Roi Utd ja 3) Tervarit
  • Kaksinkertainen sarja, jonka voittaja nousee Kakkoseen. Kaksi huonointa putoaa Neloseen.

Miehet Nelonen Etelälohko (Oulu/Kainuu)

  • Edellisen kauden kilpailutoimintaan perustuvat sarjapaikat ovat: HauPa/2, KTU, Kurenpojat, OuRe, OuTa, Tervarit-juniorit, FC PaKa, AC Oulu-jun/Villan Pojat, Tervarit, KajHa akatemia
  • Täydennysjärjestys tarvittaessa: 1) Real Oulu 2) OsPa ja 3) Ajax
  • Kaksinkertainen sarja, jonka voittaja nousee Kolmoseen ja viimeiseksi sijoittunut putoaa Viitoseen.
  • Sarjan täydentämistä tarkastellaan, mikäli on tarvetta ja kun tiedetään täydentämisen vaikutukset Viitoseen.

Miehet Nelonen Pohjoislohko (Lappi)

  • Piirin alin miesten sarja Lapin alueella.
  • Otteluiden määrä selviää, kun tiedetään osallistuvien joukkueiden määrä.
  • Voittaja nousee Kolmoseen.

Miehet Viitonen

  • Piirin alin miesten sarja.
  • Kaksinkertainen sarja, jonka voittaja nousee Neloseen.

Naiset Kolmonen

  • Piirin alin naisten sarja.
  • Kaksinkertainen sarja, jonka voittaja karsii noususta Kakkoseen kaksiosaisessa karsintaottelussa Itä-Suomen/Keski-Suomen Kolmosen voittajaa vastaan. Karsinta aloitetaan Itä-Suomen/Keski-Suomen voittajan kotikentällä, elleivät seurat muuta sovi.
  • Sarjaan määritellään joukkuemäärän perusteella jokin tietty määrä joukkueita, jotka voidaan pudottaa hallinnollisella päätöksellä Neloseen kaudeksi 2019, jos uusia joukkueita on tarpeeksi uuden sarjatason muodostamiseksi.

Naiset Harrastesarja (8v8)

  • Tavoitteena on järjestää mahdollisimman matalan kynnyksen sarjatoimintaa naisten harrastejoukkueille.
  • Sarjajärjestelmä päätetään, kun osallistuvien joukkueiden määrä on selvillä. Alueellista tai osittain alueellisuuteen perustuvaa toimintaa erillisissä lohkoissa on mahdollista järjestää, jos on järkevä määrä joukkueita kultakin alueelta. Pelit järjestetään turnaus- tai miniturnausmuotoisesti.
  • Sarja voi olla myös täysin fair play -henkinen ilman sarjataulukkoa, jolloin kaikki eivät välttämättä kohtaa toisiaan.
  • Toiminnan on tapahduttava jäsenseuran alla. Sarjan perustamiseksi vaaditaan vähintään neljä joukkuetta neljästä eri seurasta.
  • Pelaajille riittää harrastepassi. Pelaajan on kuitenkin muistettava, että tämä ei voi pelata harrastepassilla muita piirin sarjoja tai esim. Suomen Cupia.
  • Otteluissa saa olla kokoonpanossa enintään yksi sellainen pelaaja, joka on mukana varsinaisissa sarjoissa.
  • Pelimuoto 8v8.

Pojat 17 Kakkonen

  • Edellisen kauden kilpailutoimintaan perustuvat sarjapaikat ovat: OLS, RoPS, Ajax, FC SCJ, AC Kajaani ja Tervarit-j
  • Joukkuemäärästä riippuen keväällä yksin- tai kaksinkertainen sarja, jonka voittaja (tai parhaiten nousuun sitoutunut joukkue) karsii noususta Ykkösen syyskierrokselle Keski-Pohjanmaan ja Vaasan piirien voittajia vastaan. Karsinnat pelataan Vaasan piirin alueella 30.6. tai 1.7. Kevätkierroksen jälkeen viimeinen putoaa Pojat 17 Kolmoseen syyskierrokselle.
  • Syyskierroksella vastaava sarja, jonka voittaja (tai parhaiten nousuun sitoutunut joukkue) karsii noususta Keski-Pohjanmaan ja Vaasan piirien voittajien kanssa Ykkösen kevätkierrokselle 2019. Karsinnat pelataan Keski-Pohjanmaan piirin alueella 29.9. tai 30.9. Syyskierroksen jälkeen viimeinen putoaa Pojat 17 Kolmoseen kevätkierrokselle 2019.
  • P15 PSL-karsintoihin/sarjaan osallistuville joukkueille varataan mahdollisuus osallistua Pojat 17 Kakkoseen.
  • Pelimuoto 11v11. 

Pojat 17 Kolmonen

  • Edellisen kauden kilpailutoimintaan perustuvat sarjapaikat ovat: Haupa, FC Kemi, Tervarit-j, KajHa, FC SCJ, KemPa
  • Uusi sarjataso
  • Joukkuemäärästä riippuen keväällä yksin- tai kaksinkertainen sarja, jonka voittaja nousee syyskierrokselle Pojat 17 Kakkoseen. Syyskierroksen voittaja nousee Pojat 17 Kakkoseen kevätkierrokselle 2019.  
  • P15 PSL-karsintoihin/sarjaan osallistuville joukkueille varataan mahdollisuus osallistua Pojat 17 Kolmoseen.
  • Pelimuoto 11v11. 

Pojat 15 Mestaruussarja

  • Edellisen kauden kilpailutoimintaan perustuvat sarjapaikat ovat: KajHa, OTP, RoPS/03 Sininen, RoPS/03 Valkoinen, Tervarit-j/Punainen, Tervarit-j/Punamusta
  • Pelitapa päätetään, kun osallistuvien joukkueiden määrä on selvillä. Jos Ykköstä ei tule eikä pelkästään Kai Pahlman karsintaa pelaavat joukkueet, jotka eivät ole halukkaita pelaamaan Mestaruussarjan syyskierroksella, voidaan sarja pelata koko kauden mittaisena ilman erillistä kevät- ja syyskierrosta.
  • P15 PSL-karsintoihin/sarjaan osallistuville joukkueille varataan mahdollisuus osallistua Pojat 15 Mestaruussarjaan.
  • Pelimuoto 11v11.

Pojat 15 Ykkönen

  • Pelitapa päätetään, kun osallistuvien joukkueiden määrä on selvillä.
  • Jos joukkueita ei ole tarpeeksi mielekkään sarjatoiminnan takaamiseksi, sarja voidaan yhdistää Mestaruussarjan kanssa tai joukkueita, joilla ei ole tavoitteita Mestaruussarjaan, ohjataan harrastesarjaan.
  • Pelimuoto 11v11. 

Pojat 15-14 Harrastesarja

  • Pelataan turnauksina tai miniturnauksina siten, että jokaisen sarjassa olevan joukkueen kotipaikkakunnalla on mahdollisuus järjestää vähintään yksi kotitapahtuma. Jos samalta paikkakunnalta on useampia joukkueita, kaikki eivät välttämättä saa omaa turnausta.
  • Sarja voidaan jakaa myös omiin ikäluokkiin, mikäli joukkueita on tarpeeksi mielekkään kilpailutoiminnan takaamiseksi.
  • Pelaajille riittää harrastepassi. Pelaajilla, jotka pelaavat myös kilpasarjoissa, tulee olla pelipassi.
  • Pelimuoto 8v8. 

Pojat 14 Mestaruussarja

  • Edellisen kauden kilpailutoimintaan perustuvat sarjapaikat ovat: Ajax, KePS/Punainen, OTP, TP-47, HauPa/05, OLS/Keltainen, RoPS, Tervarit-j/Punainen
  • Täydennysjärjestys tarvittaessa: 1) Tervarit-j/05 Musta 2) FC Raahe 3) FC Kemi
  • P14 PSL-karsintoihin/sarjaan osallistuville joukkueille varataan mahdollisuus osallistua Pojat 14 Mestaruussarjaan.
  • Yksinkertainen sarja. Viimeinen putoaa syyskierrokseksi Ykköseen.
  • Pelimuoto 11v11. 

Pojat 14 Ykkönen

  • Edellisen kauden kilpailutoimintaan perustuvat sarjapaikat ovat: Tervarit-j/05 Musta, TP-47/Punainen, FC Kemi, Tervarit-j, FC SCJ/Valkoinen, HauPa/Vihreä, Kurenpojat, OTP/Valkoinen, HauPa/Keltainen
  • Täydennysjärjestys tarvittaessa: 1) FC Raahe/Valkoinen 2) Ajax/Sininen 3) Tervarit-j/Punainen2
  • Kaksinkertainen sarja, jonka voittaja nousee syyskierrokseksi Mestaruussarjaan ja viimeinen putoaa Kakkoseen.
  • Jos joukkueita ei ole tarpeeksi mielekkään sarjatoiminnan takaamiseksi, sarja voidaan yhdistää Kakkosen kanssa.
  • Pelimuoto 11v11. 

Pojat 14 Kakkonen

  • Pelitapa päätetään, kun osallistuvien joukkueiden määrä on selvillä.
  • Jos joukkueita ei ole tarpeeksi mielekkään sarjatoiminnan takaamiseksi, sarja voidaan yhdistää Ykkösen kanssa.
  • Pelimuoto 11v11. 

Pojat 13 Mestaruussarja

  • Edellisen kauden kilpailutoimintaan perustuvat sarjapaikat ovat: TP-47/05, Tervarit-j/Musta1, HauPa, Keps/Punainen, OLS/05 Edustus, RoPS, Tervarit-j/Musta2, KajHa/Keltainen, FC SCJ, FC Raahe
  • Täydennysjärjestys tarvittaessa: 1) HauPa/Valkoinen 2) Ajax/Valkoinen 3) TP-47/05
  • Yksinkertainen sarja, jonka viimeinen putoaa syyskierrokseksi Ykköseen.
  • P13 PSL-karsintoihin/sarjaan osallistuville joukkueille varataan mahdollisuus osallistua Pojat 13 Mestaruussarjaan.
  • Pelimuoto 8v8.

Pojat 13 Ykkönen

  • Edellisen kauden kilpailutoimintaan perustuvat sarjapaikat ovat: HauPa/Valkoinen, TP-47/05, RoPS/Valkoinen, KajHa/Musta, SuPS, FC SCJ/2, Ajax/Valkoinen, OTP/06, Ajax/Sininen, KemPa
  • Täydennysjärjestys tarvittaessa: 1) OsPa 2) Tervarit-j/Punainen 3) KePS/Valkoinen      4) KaPa
  • Yksinkertainen sarja, jonka kaksi parasta nousee syyskierrokseksi Mestaruussarjaan ja viimeiseksi sijoittunut putoaa Kakkoseen.
  • Pelimuoto 8v8.

Pojat 13 Kakkonen

  • Edellisen kauden kilpailutoimintaan perustuvat sarjapaikat ovat: OsPa, KepS/Valkoinen, ToJK, Tervarit-j/06 Musta, OLS/Kreikka, HauPa/Musta, OLS/Hollanti, FC Raahe
  • Yksinkertainen sarja, jonka voittaja nousee syyskierrokseksi Ykköseen.
  • Pelimuoto 8v8.

Pojat 13 Harrastesarja

  • Pelataan turnauksina tai miniturnauksina siten, että jokaisen sarjassa olevan joukkueen kotipaikkakunnalla on mahdollisuus järjestää vähintään yksi kotitapahtuma. Jos samalta paikkakunnalta on useampia joukkueita, kaikki eivät välttämättä saa omaa turnausta.
  • Pelaajille riittää harrastepassi. Pelaajilla, jotka pelaavat myös kilpasarjoissa, tulee olla pelipassi.
  • Pelimuoto 8v8 (5v5?)
  • Sarja voidaan yhdistää nuoremman ikäluokan harrastesarjan kanssa, mikäli ei ole tarpeeksi joukkueita mielekkään sarjatoiminnan järjestämiseksi.

Pojat 12 Mestaruussarja / Ykkönen / Kakkonen

  • 12 on alin ikäluokka, jossa tarjotaan pelitoimintaa kilpailumuotoisesti.
  • Joukkueet voivat ilmoittautua vapaasti sopivaksi katsomalleen sarjatasolle.
  • Pelitavat päätetään, kun joukkuemäärät ovat selvillä. Lohkojako on mahdollinen, mikäli jonkin sarjan joukkuemäärä nousee isommaksi kuin 12.
  • Mestaruussarjan kevätkierroksen kahdeksan parasta joukkuetta pääsevät Kaleva-turnaukseen.
  • Pelimuoto 8v8.

Pojat 12 Kaleva-turnaus

  • Turnaus muuttuu kolmipäiväiseksi.
  • Pelataan 14.-16.9.
  • Turnaukseen otetaan ikäluokan Mestaruussarjan kahdeksan parasta, perinteinen vierasjoukkue Keski-Pohjanmaan piiristä sekä kymmenentenä joukkueena turnauksen ulkopuolelle jäävien joukkueiden pelaajista koottava PS Huuhkajat. Täydennys ensisijaisesti Mestaruussarjasta.
  • Turnauksessa pelaajan pelioikeus määräytyy kuten piirisarjassa.
  • Pelimuoto 8v8. 

Pojat 12 Harrastesarja

  • Pelataan turnauksina tai miniturnauksina siten, että jokaisen sarjassa olevan joukkueen kotipaikkakunnalla on mahdollisuus järjestää vähintään yksi kotitapahtuma. Jos samalta paikkakunnalta on useampia joukkueita, kaikki eivät välttämättä saa omaa turnausta.
  • Pelaajille riittää harrastepassi. Pelaajilla, jotka pelaavat myös kilpasarjoissa, tulee olla pelipassi.
  • Pelimuoto 8v8
  • Sarja voidaan yhdistää vanhemman ikäluokan harrastesarjan kanssa, mikäli ei ole tarpeeksi joukkueita mielekkään sarjatoiminnan järjestämiseksi.
  • Pelimuoto 8v8 (5v5?).

Pojat 11 Tasot 1-3

  • Joukkueet voivat ilmoittautua sopivaksi katsomalleen tasolle.
  • Pelataan turnauksina, joissa lähtökohtaisesti jokaisella joukkueella on kolme ottelua. Jos on pariton määrä osallistuvia joukkueita, yksittäiseen turnaukseen joko 1) yksi joukkue pelaa supistetulla peliajalla neljä ottelua, 2) kaikki pelaavat neljä ottelua supistetulla peliajalla, 3) tehdään tasovierailuottelu tai 4) hankitaan ns. vierasjoukkue joko nuoremmasta ikäluokasta tai toisesta piiristä.
  • Turnaukset pelataan joko kokonaan piirin laajuisina tai osittain alueellisina ja osittain piirin laajuisina riippuen osallistuvien joukkueiden jakaumasta.
  • Piirihallituksen päätöksen mukaisesti leikkimaailman turnaukset pelataan ensisijaisesti jokaisen kuun 1. viikonloppuna: Muinakin viikonloppuina voidaan pelata, jos kalenterissa ei ole isoa Pohjois-Suomen piirin alueella järjestettävää turnausta. Muiden piirien alueilla järjestettäviä turnauksia ei huomioida päivämääriä valittaessa.
  • Turnaukset jaetaan niiden seurojen kesken, jotka ovat ilmoittautuneet sarjapalaveriin mennessä.
  • Pelaajilla tulee olla pelipassi, ei harrastepassi.
  • Pelimuoto 8v8. 

Pojat 12 Mestaruussarjakarsinta 2019

  • Sarja on kilpailu niille P11-sarjoihin ilmoittautuneille joukkueille, jotka tavoittelevat paikkaa seuraavan kauden (2019) P12-ikäluokan Mestaruussarjaan. Tavoitteena on jonkin verran pidentää kilpailukautta noin lokakuun puoliväliin/loppuun saakka ja saada karsittua tasoltaan oikeat joukkueet seuraavan kauden Mestaruussarjaan.
  • Sarjaan ilmoittaudutaan jo kevään sarjailmoittautumisten yhteydessä.
  • P11 -sarjan ykköstaso jaetaan syksyllä P12 Mestaruussarjakarsintaan ja uuteen P11 ykköstasoon. Mestaruussarjakarsintaan ilmoittautuneet saavat pelata myös P11 ykköstasolla, mikäli pelaajat riittävät siten, ettei kuormitusta tule liikaa ja/tai tapahtumat eivät osu päällekkäin toistensa kanssa.
  • Pelataan leikkimaailman tapaan turnauksina tai miniturnauksina, mutta paikallisotteluita voidaan määrätä pelattavaksi myös yksittäisinä. Mikäli aikataulut sopivat osapuolille, yksittäisiä otteluita/miniturnauksia voidaan pelata myös kevätkierroksen puolella.
  • Ilmoittautuneiden määrästä riippuen 10-12 joukkuetta pääsee seuraavan kauden P12 Mestaruussarjaan.
  • Sarjataulukko lasketaan, mutta palkintoja ei jaeta.
  • Muista leikkimaailman sarjoista poiketen piiri asettelee näihin otteluihin erotuomarikolmikon.
  • Pelaaja saa edustaa tässä sarjassa ainoastaan yhtä joukkuetta omassa seurassaan.
  • Pelimuoto 8v8. 

Pojat 10 Tasot 1-3

  • Joukkueet voivat ilmoittautua sopivaksi katsomalleen tasolle.
  • Pelataan turnauksina, joissa lähtökohtaisesti jokaisella joukkueella on kolme ottelua. Jos on pariton määrä osallistuvia joukkueita, yksittäiseen turnaukseen joko 1) yksi joukkue pelaa supistetulla peliajalla neljä ottelua, 2) kaikki pelaavat neljä ottelua supistetulla peliajalla, 3) tehdään tasovierailuottelu tai 4) hankitaan ns. vierasjoukkue joko nuoremmasta ikäluokasta tai toisesta piiristä.
  • Turnaukset pelataan joko kokonaan piirin laajuisina tai osittain alueellisina ja osittain piirin laajuisina riippuen osallistuvien joukkueiden jakaumasta.
  • Piirihallituksen päätöksen mukaisesti leikkimaailman turnaukset pelataan ensisijaisesti jokaisen kuun 1. viikonloppuna. Muinakin viikonloppuina voidaan pelata, jos kalenterissa ei ole isoa Pohjois-Suomen piirin alueella järjestettävää turnausta. Muiden piirien alueilla järjestettäviä turnauksia ei huomioida päivämääriä valittaessa.
  • Turnaukset jaetaan niiden seurojen kesken, jotka ovat ilmoittautuneet sarjapalaveriin mennessä.
  • Pelaajilla tulee olla pelipassi, ei harrastepassi.
  • Pelimuoto 8v8. 

Pojat 9 Enemmän ja vähemmän pelanneet

  • Pelimuoto 5v5. 

Pojat 8 Enemmän ja vähemmän pelanneet

Tytöt 18 Kakkonen

  • Joukkuemäärästä riippuen keväällä yksin- tai kaksinkertainen sarja, jonka voittaja (tai parhaiten nousuun sitoutunut joukkue) karsii noususta Ykkösen syyskierrokselle Keski-Pohjanmaan ja Vaasan piirien voittajia vastaan. Karsinnat pelataan Pohjois-Suomen piirin alueella 30.6. tai 1.7.
  • Syyskierroksella vastaava sarja, jonka voittaja (tai parhaiten nousuun sitoutunut joukkue) karsii noususta Keski-Pohjanmaan ja Vaasan piirien voittajien kanssa Ykkösen kevätkierrokselle 2019. Karsinnat pelataan Vaasan piirin alueella 29.9. tai 30.9.
  • P15 PSL-karsintoihin/sarjaan osallistuville joukkueille varataan mahdollisuus osallistua Tytöt 18 Kakkoseen.
  • Pelimuoto 11v11. 

Tytöt 15-14 Mestaruussarja

  • Pelitapa päätetään, kun osallistuvien joukkueiden määrä on selvillä.
  • Pelaajilla täytyy olla pelipassi.
  • Pelimuoto  11v11

Tytöt 15-14 Piirisarja

  • Pelitapa päätetään, kun osallistuvien joukkueiden määrä on selvillä.
  • Pelaajille riittää harrastepassi. Pelaajilla, jotka pelaavat myös kilpasarjoissa, tulee olla pelipassi.
  • Pelimuoto 11v11 tai 8v8

Tytöt 13-12 Mestaruussarja

  • Pelitapa päätetään, kun osallistuvien joukkueiden määrä on selvillä.
  • Pelaajilla täytyy olla pelipassi.
  • Pelimuoto 8v8

Tytöt 13-12 Piirisarja

  • Pelataan turnauksina tai miniturnauksina siten, että jokaisen sarjassa olevan joukkueen kotipaikkakunnalla on mahdollisuus järjestää vähintään yksi kotitapahtuma. Jos samalta paikkakunnalta on useampia joukkueita, kaikki eivät välttämättä saa omaa turnausta.
  • Pelaajille riittää harrastepassi. Pelaajilla, jotka pelaavat myös kilpasarjoissa, tulee olla pelipassi.
  • Pelimuoto 8v8

Tytöt 12 Kaleva-turnaus

  • Turnaus tyttöjen osalta kaksipäiväinen (pe-la)
  • Pelataan 14.-15.9.
  • Koska tyttöjen piirisarjat jaetaan limittäisiin ikäluokkiin, turnaukseen pääseminen määritellään erikseen ilmoittautumisten perusteella. Turnaukseen otetaan edelleen kuusi joukkuetta, joista neljä on piirisarjasta, yksi Keski-Pohjanmaan piirin kutsujoukkue ja kuudentena joukkueena turnauksen ulkopuolelle jäävien joukkueiden pelaajista kasattava Helmarit.
  • Turnauksessa pelaajan pelioikeus määräytyy kuten piirisarjassa.
  • Pelimuoto 8v8

Tytöt 11 Piirisarja

  • Pelataan turnauksina, joissa lähtökohtaisesti jokaisella joukkueella on kolme ottelua. Jos on pariton määrä osallistuvia joukkueita, yksittäiseen turnaukseen joko 1) yksi joukkue pelaa supistetulla peliajalla neljä ottelua, 2) kaikki pelaavat neljä ottelua supistetulla peliajalla, 3) tehdään tasovierailuottelu tai 4) hankitaan ns. vierasjoukkue joko nuoremmasta ikäluokasta tai toisesta piiristä.
  • Turnaukset pelataan joko kokonaan piirin laajuisina tai osittain alueellisina ja osittain piirin laajuisina riippuen osallistuvien joukkueiden jakaumasta.
  • Piirihallituksen päätöksen mukaisesti leikkimaailman turnaukset pelataan ensisijaisesti jokaisen kuun 1. viikonloppuna. Muinakin viikonloppuina voidaan pelata, jos kalenterissa ei ole isoa Pohjois-Suomen piirin alueella järjestettävää turnausta. Muiden piirien alueilla järjestettäviä turnauksia ei huomioida päivämääriä valittaessa.
  • Turnaukset jaetaan niiden seurojen kesken, jotka ovat ilmoittautuneet sarjapalaveriin mennessä.
  • Pelaajilla tulee olla pelipassi, ei harrastepassi.
  • Pelimuoto 8v8

Tytöt 10 Piirisarja

Tytöt 9 Piirisarja

  • Pelimuoto 5v5

Tytöt 8 Piirisarja