Suomen Palloliitto ei ole tekonurmimateriaaleihin liittyvissä asioissa virallinen toimija, vaan tukeudumme Suomen Ympäristökeskuksen, eri tutkimuslaitosten, instituuttien ja viranomaisten asiantuntijuuteen ja näiden tekemiin tutkimushankkeisiin, sekä niistä johdettuun lainsäädäntöön ja määräyksiin.  

Monissa maissa kumirouhemateriaalien mahdolliset terveysvaikutukset ovat herättäneet suurta kiinnostusta ja huolta, mikä on hyvä asia. Meidänkin mielestämme on erittäin tärkeää turvata kaikkien liikuntaan ja jalkapalloon liittyvien materiaalien turvallisuus.  

Toistaiseksi huoli on kuitenkin pieni, ellei mitätön, sillä kaikki materiaaleihin liittyvät tutkimukset osoittavat, että mustalla autojen renkaista rouhitulla synteettisellä SBR-rouheella (Styrene-Butadiene Rubber) ei ole terveyteen liittyviä haittavaikutuksia.  

Aina toki on ja tulee olemaan ihmisiä, jotka reagoivat materiaaleihin ja sisäilmanlaatuun herkemmin, kuin muut, mutta näissäkin tapauksissa todellista terveyteen liittyvää vaaraa ei ole voitu yhdistää.  

Mikäli oireita tai vaaraa, altistumisia, sairauksia ilmenee, pyytäisimme ottamaan yhteyttä kaupungin terveystarkastajaan, jonka kautta kentässä/hallissa olevat materiaalit ja ilmanlaatu tutkitaan.  

SBR-kumirouhe on Suomessa ja muissa EU-maissa sallittu materiaali, emmekä voi lähteä sitä urheilun lajiliittona kieltämään. SBR-on lisäksi kaikista kumilaaduista tutkituin materiaali, teknisesti kentässä parhaat joustoarvot antava ja lisäksi kustannuksiltaan järkevimmän hintainen.  

ECHA:n (Euroopan kemikaalivirasto) raportti 2/2017 jalkapallon tekonurmikenttien kierrätyskumirouheista (autonrenkaista kierrätetty musta SBR-kumi) ja niihin liittyvistä terveysepäilyistä.   

Tekonurmia tai muita synteettisiä alustoja käytetään Suomessa yleisesti urheilu- ja lähiliikuntapaikoilla, leikkipaikoilla sekä etenkin jalkapallokentillä. tekonurmen suosiota selittää se, että sitä voidaan käyttää Suomenkin olosuhteissa harjoitus- tai pelialustana ympäri vuoden ja näin tarjota tasalaatuiset olosuhteet kaikille lajin harrastajille.   

Jalkapallokenttien lisäksi keinonurmien tai muiden keinoalustojen käyttökohteita löytyy esimerkiksi urheilukentiltä, golfkentiltä tai lasten leikkipaikoilta, missä joustavan keinoalustan katsotaan vähentävän loukkaantumisia. Luonnonnurmikenttiä korvaava tekonurmi on useasta kerroksellisesta komponentista rakennettu joustava keinoalusta, jonka rakenne on muuttunut vuosien aikana. Yksikertaisimmillaan tekonurmi koostuu nukkalangasta ja sen alla olevasta kumirouhe- ja hiekkakerroksesta (Kuva1.), mutta nykyisissä niin sanotuissa kolmannen sukupolven tekonurmialustoissa voi olla useita kerroksia, suodatinkankaita, salaojitus sekä lämmitys.  

 

Kuva 1. Tekonurmen rakenne  

Tekonurmen nukkalanka on joko viiltämällä leveämmästä muoviliuskasta valmistettu fibrilloitu verkkolanka tai useasta eri säikeestä yhteen liitetty monofilamenttilanka, joka ommellaan taustakankaaseen kiinni. Taustakankaan tulee olla vettä läpäisevä; usein se on vahvistettu esim. latexilla. Nukkalangan valmistuksessa käytetään polyeteeniä, nylonia tai polypropeenia. Keinonurmen täyttöaineena nukkalangan alla voi olla hiekkaa, hiekkaa ja kumi/muovirouhetta.  Synteettisten täyteaineiden saatavuuden ja ominaisuuksien parantuessa on hiekan käyttö täyttöaineena vähentynyt.  

Styreenibutadieenikumirouhe (SBR – kumirouhe) valmistetaan käytetyistä autonrenkaista. Suurin SBR-kumirouheen tuottaja on tanskassa sijaitseva yritys (Genan), mistä myös Suomen kentissä käytettävä kumirouhe on peräisin.  Raaka-aineena käytetyt renkaat ovat eurooppalaista alkuperää (Tanska, Alankomaat, Belgia).  

SBR – kumirouheen ohella keinoalustojen täyttöaineena käytetään myös eteeni-propeenikumia (EPDM – kumia), jonka kovuutta säädellään käyttötarkoituksen mukaan. Kovempia rakeita käytetään mm. yleisurheilukentillä, ja pehmeillä jalkapallokentillä. Värilliset tekoalustat ovat lähes aina EPDM -kumia. EPDM voidaan haluttaessa käsitellä palonestoaineilla. Uutena tulokkaana täyttöaineiden joukossa ovat nyt joustavat termoplastiset elastomeerit, eli TPE-O muovit. Keinoalustoissa käytetty TPE-O -rouhe valmistetaan nimenomaan urheilukäyttöä varten ja se sopii myös kierrätettäväksi.  

Lisäjoustoa tekonurmikenttään saa joustoalustasta jossa voidaan käyttää erilaisia levyvalmisteita. Näissä valmistusmateriaalivaihtoehtoina ovat mm. polyeteeni-solumuovi, polyuretaani-vaahtomuovijoustokerros, tai polyuretaanin ja SBR -kumista paikan päälle valettava joustokerros. 

1. Eri täyteaineiden käyttö Suomen tekonurmikentillä 

Tekonurmen käyttö etenkin jalkapallokenttien alustana on lisääntynyt Suomessa jatkuvasti. Pelkästään pääkaupunkiseudulla kasvu on ollut huimaa: vuonna 2006 Helsingissä oli 7 suurta ja 3 pientä tekonurmikenttää, ja jo vuonna 2008 suuria tekonurmikenttiä oli 28 ja pieniä 17. Uusia kenttiä rakennetaan 20 - 25 kentän vuosivauhdilla. Vuonna 2020 Suomessa pelataan yhteensä lähes 400 tekonurmikentällä (täysmittaisia kenttiä 290 ja pienempiä (8v8) 92 kappaletta. (jalkapallohalleja yhteensä 88kpl. Pinta-alaksi muutettuna tämä tarkoittaa yhteensä noin 2.5 miljoonan neliömetrin verran keinoalustoja, joista suurin osa, n 2. milj. m2 on ulkokentillä.  

Suomen suurimman keinoalustojen toimittajan Saltex Oy:n mukaan tekonurmikenttien yleisin täyttöaine on kierrätetyistä autonrenkaista valmistettu styreenibutadieenikumirouhe (SBR – kumirouhe). Vuoden 2017 tietojen mukaan SBR kumirouhe oli täyteaineena 285 ulkokentällä ja 33 sisähallissa. EPDM ja TPE – O –täyteaineita käytettiin molempia 25 sisähallissa.

2. Keinoalustoista ympäristöön päätyvän synteettisen muovi- ja kumirouheen määrä Suomessa  (Suomen Ympäristökeskus Outi Setälä)

Jalkapallokentän täyteaineeksi tarvitaan 30 - 120 tonnia täyteainetta. Neliömetriä kohden käytetään 6-15 kg. Määrä riippuu keinoalustan rakenteesta ja kentän koosta sekä käytetystä täyteaineesta. Ruotsissa tehdyssä selvityksessä puolestaan arvioitiin että täysikokoiseen jalkapallokentän täyttöön kuluu noin 59 tonnia SBR – kumirouhetta (Magnusson ym. 2016).  

Asennettua tekonurmea tulee huoltaa koko sen elinkaaren ajan, jotta se säilyy käyttökuntoisena. Täyteaineet tiivistyvät käytön aikana etenkin alkuvaiheessa, ja niitä lisätään säännöllisesti. Täyteaineita poistuu myös käytön ja kulumisen seurauksena (myös lumi, sade ja tuuli auttavat) sekä pelaajien kenkien mukana. Kulumisesta johtuen täyteaineita tulee lisätä kentälle vuosittain. Lisättävän täyteaineen määrää on käytetty mittarina myös sille, kuinka paljon kumi/muovirouhetta sekä nukkalankaa päätyy kentältä ympäristöön. Kulumisesta on esitetty erilaisia arvioita. Magnusson ym. (2016) arvioi että vuositasolla noin 0.38 – 0.63 kg rouhetta/m2 katoaa tekonurmikentiltä jotka ovat jalkapalloilukäytössä. Arvio perustuu Ruotsin Unisportilta saatuun arvioon, jonka mukaan 7 881 mjalkapallokentälle on syytä lisätä 3 – 5 tonnia kumirouhetta vuosittain. 

Saltex Oy:n ilmoittaman arvion mukaan täytön tarve Suomen kentillä olisi korkeampi; 1-6 tonnia/kenttä, eli n. 0.5-3 kg/m2. Kumirouheen lisäksi kentistä irtoaa nukkaa. Nurmilaatuja on erilaisia; keskimääräinen nukan paino on 1000 g/m2 (Saltex Oy). Yrityksen tekemän arvion mukaan kentän nukkalanka menettää elinkaarensa aikana noin 2 % painostaan.   

 

 

Kuva 2. Nukan kuluminen ajan myötä (Tekonurmiopas).  

  Arviot jalkapallokäyttöön tarkoitetun tekonurmen elinkaaresta vaihtelevat. Paakkunaisen (2015) mukaan kentät ovat pelikelpoisia n. 5-8 vuotta, kun taas Saltex Oy:n mukaan elinkaaren pituus vaihtelee enemmän; ollen käytöstä riippuen 10–20 vuotta. Kaiken kaikkiaan kentän elinkaaren pituus riippuu siitä miten paljon alustaa käytetään ja kuinka sitä huolletaan, mutta ei niinkään käytetystä täytemateriaalista. Pelikäytöstä poistettua kenttää voidaan käyttää muihin tarkoituksiin tai se puretaan, materiaalit erotellaan toisistaan ja ne joko käytetään uudestaan, tai hävitetään polttamalla (Paakkunainen 2015). Suomessa vanhentuneiden kenttien materiaalit kierrätetään tähän erikoistuneen yrityksen (Re-Match Oy) kautta.  

Kierrätysyrityksen kautta on saatavilla myös tietoa siitä, minkälaisia aineskomponentteja kierrätettävässä kenttämateriaalissa on. Kentille kertyy käytön aikana esimerkiksi merkittäviä määriä (jopa 5 tn kg) erilaisia tekstiili- ym. kuituja.   

3. Muut keinoalustat 

Muita käyttöpaikkoja keinoalustoille ovat muun muassa leikkipaikat ja lähiurheilukentät. Saatujen tietojen mukaan (Salmenautio) näistä leikkipaikoilla ja urheilukentillä käytetään yleisesti hiekkatekonurmea, ei niinkään kumirouhetta. Golf-kenttien alustoina keinonurmen käyttö on vähäistä. Sen sijaan Agilityssä eli koirien esteratakilpailupaikoilla sisähalleissa käytetään SBR – kumirouhetta tekonurmen täyteaineena. Tällaisia alustoja on n 20 000m2 30 hallissa.   

4. Meriympäristöön päätyvän täyteaineen määrä 

Pinta-alan perusteella (2.5 milj. m2) jalkapallokäyttöön tarkoitettujen sisä- ja ulkokenttien yhteenlaskettu vuotuinen täyteaineen lisäys on saatujen arvioiden mukaan 1250–7500 tonnia. Yhden täyskokoisen jalkapallokentän (7881 m2 ) osalta SBR – kumirouhetta lisätään vuosittain verraten laajalla haitarilla eli n. 3.9 - 23.6 tonnia. Ulkokäytössä olevien tekonurmikenttien (n. 2 milj. m2) täyttöön kuluu siis arviolta 1000–6000 tonnia kumirouhetta. Sisäkenttien alustoja kohennettaisiin puolestaan vuosittain 250–1500 tonnilla.  

Täyteaineen lisäystarve ei suoraan ole verrannollinen siihen määrään mikä päätyy ympäristöön. Kentistä käytössä irtoavaa täyteainetta päätyy kadulle, kulkuneuvoihin koteihin jne. pelaajien mukana. Oletettavasti iso osa tästä päätyy kodeista siivouksen yhteydessä yhdyskuntajätteeseen ja sitä kautta jätteenkäsittelylaitoksiin ja käytännössä poltetaan.  

Kenttien laidoilla näkee kuitenkin varsin yleisesti suuria kumirouhekasoja, jotka ovat peräisin kentän ylläpidosta (Kuva 2.). Tekonurmikenttiä lanataan, harjataan ja ilmastetaan; ohjeiden mukaan aina 25 - 30 tunnin käytön jälkeen (= 1 harjauskerta/viikko; tekonurmiopas). Mikäli ylläpidosta syntyviä kumirouhekasoja ei asianmukaisesti siivota, lähtee rouhetta liikkeelle tuulen, sateen ja sulavan lumen mukana. Talvella lumimassoja auratessa kumirouhetta päätyy lumenkaatopaikoille, ja mahdollisesti myös suoraan mereen. Kuten muutkin mikromuovit, myös kumirouhe kulkeutuu veden myötä etenkin katetuilta pinnoilta hulevesiverkostoon, sekä ojiin ja puroihin. Tässä oleellista on kentän sijainti suhteessa lähimpään vesistöön, sillä kumirouhe ei vettä raskaampana todennäköisesti kulkeudu hyvin pitkiä matkoja veden mukana kelluen, vana vajoaa ja liikkuu samaan tapaan muun kiintoaineksen kanssa. Raekoolla on myös, mitä hienojakoisemmasta rakeesta on kyse, sitä herkemmin se oletettavasti liikkuu tuulen ja veden mukana.