VALTAKUNNALLINEN JALKAPALLON KILPAILUTOIMINTA 2022

ERITYISTOIMET KOKONAEPIDEMIAN JOHDOSTA KAUDELLE 2022

Johtuen edelleen vallitsevasta Covid-19 pandemiasta (joka vaikuttanee vuoden 2022 kilpailutoimintaan), kilpailun järjestäjä Suomen Palloliitto (pois lukien Veikkausliiga) varaa itselleen oikeuden yleisesti sovellettaviin kalenteri- ja kilpailusääntöjä koskeviin tarkistuksiin kaudelle 2022. Näiden alla lueteltavien yleiseksi laskettavien perussääntöjen lisäksi, kunkin kilpailun osalta voidaan tehdä kilpailukohtaisia tarkennuksia, jotka on mainittu kyseisen kilpailun määrittelyn lopussa.

Peruslinjaukset, joita sovelletaan jokaiseen tässä dokumentissa mainittuun, sarjamuotoiseen kilpailuun.

  • Kaikki kilpailut pyritään pelaamaan suunnitellulla tavalla ja aikataulussa.
  • Kaikki pelit pyritään pelaamaan.
  • Viranomaiset eivät pääsääntöisesti enää määrää kaksi kertaa rokotettuja henkilöitä karanteeniin. Tästä syystä koronan johdosta ottelusiirtoja tehdään vain siinä tapauksessa, että joukkue kokonaisuudessaan tai suurelta osin joutuu karanteeniin. Yksittäiset koronatapaukset tai -altistumiset eivät oikeuta ottelusiirtoon.
  • Pelejä varaudutaan pelaamaan koronapassia hyödyntäen ja tarvittaessa ilman yleisöä, siltä osin kuin tämä on välttämätöntä ajaltaan rajoitetun viranomaispäätöksen johdosta, kilpailun läpiviemiseksi suunnitellun aikataulun mukaisesti.
  • Joukkueen edellytetään voivan pelata kolmantena päivänä sille mahdollisesti asetetun karanteenin päättymisestä.
  • Kilpailun järjestäjä voi kauden aikana tarvittaessa määritellä uudelleen, kilpailun yhteisen päättymisajankohdan.
  • Kauden alussa sovitun suunnitellun päättymisajankohdan jälkeen, voidaan tarvittaessa pelata yksittäisiä pelejä kilpailun loppuun saamiseksi (vaikka näillä peleillä olisi vaikutusta sarjasta nousemisiin ja/tai putoamisiin).
  • Yksittäisen joukkueen edellytetään voivan pelata yksittäisiä otteluita enintään 15 päivää jälkeen kauden alussa sovitun suunnitellun päättymisajankohdan jälkeen (enintään 22 päivää sarjoissa, joissa lokakuun maaottelutauon takia voi aiheutua sääntöperusteinen ottelunsiirtopyyntö, esim. Ykkönen ja Kakkonen).
  • Palloliitolla on tarvittaessa oikeus määrätä ottelu pelattavaksi vaihtoehtoisella, kilpailun määräykset täyttävällä kentällä, paikkakunnasta riippumatta, siitä lähtien, kun asianosaisella joukkueella tai sen vastustajalla, on kilpailun varsinaisen runkosarjan pelejä viisi tai vähemmän pelaamatta.  
  • Sarjoissa, joissa pelaajilla tulee olla pelaajasopimus, seurojen edellytetään tarvittaessa pystyvän tarvittaessa pidentää pelaajasopimusten kestoa, ja/tai muilla tavoin varmistaa pelien pelaaminen pidennetyssä aikataulussa.
  • Koronatilanteesta tai viranomaispäätöksistä johtuen on mahdollista, että yksittäinen kilpailu ja/tai kaikki kilpailutoiminta joudutaan aikatauluttamaan uudestaan, perumaan ja/tai keskeyttämään. Lisäksi on mahdollista, että kilpailutapa ja/tai kilpailun kesto voidaan em. syystä määritellä uudelleen. Jos näin tapahtuu, kilpailujen uudelleenmäärittelyssä ja sääntöjen luomisessa, noudatetaan soveltuvin osin kauden 2021 aikana tehtyjä koronaepidemiasta johtuneita ratkaisuja kilpailutoiminnassa. Tällaisessa tilanteessa tehtävien ratkaisujen määrittelyissä kuullaan asianosaisia seuroja. Uudet ratkaisut pyritään tekemään seurojen enemmistön näkemyksen mukaan. Tarvittaessa lopulliset päätökset tekee Palloliiton hallitus.
  • Mikäli kilpailu keskeytyy niin, että keskeytyshetkellä pelattuna on alle 85 % pelattavista runkosarjan peleistä - kilpailu mitätöidään. Mikäli keskeytyshetkellä pelattuja pelejä on yli 85 % pelattavista runkosarjan peleistä, sarjasta noustaan ja pudotaan sarjapisteillä, jotka ottelumäärien ollessa erilaiset, on laskettu suhteellisesti, eli pisteet/pelatut ottelut.    

VEIKKAUSLIIGA

Veikkausliiga pelataan 12 joukkueen sarjana. Aluksi pelataan kaksinkertainen runkosarja, jonka päätteeksi jakaannutaan Mestaruussarjaan (runkosarjassa sijoille 1.–6. sijoittuneet joukkueet) ja Haastajasarjaan (runkosarjassa sijoille 7.–12. sijoittuneet joukkueet), joissa pelataan yksikertainen sarja. Jatkosarjoja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia.

Mestaruussarjassa joukkueet sijoittuvat kokonaiskilpailussa sijoille 1.–6. ja Haastajasarjassa sijoille 7.–12. riippumatta lopullisista pisteistä, jotka on saatu jatkosarjoissa.

Tasapisteissä sijoitus ratkaistaan kilpailumääräysten kohdan 7.2. mukaisesti, mutta alakohdan arvan sijasta, mikäli sijoituksella on merkitystä Veikkausliigan mitalisijojen, UEFA seurajoukkuekilpailuun osallistumisen tai Veikkausliigasta putoamisen kannalta, sijoitus ratkaistaan seuraavassa järjestyksessä:
1) vähemmän maaleja vieraskentällä päästänyt;
2) enemmän maaleja kotikentällä tehnyt;
3) vähemmän maaleja kotikentällä päästänyt;
4) arpa (poikkeuksena tästä, jos kyseessä on mestaruus, pelataan yksiosainen uusintaottelu puolueettomalla kentällä välittömästi sarjan päätyttyä)

Veikkausliigassa 12. sijalle sijoittunut joukkue putoaa suoraan Ykköseen kaudelle 2023. Veikkausliigassa sijalle 11. sijoittunut joukkue karsii paikasta Veikkausliigaan Ykkösen nousukarsinnan voittaneen joukkueen kanssa, kaksiosaisessa karsinnassa. Ensimmäinen karsintapeli pelataan Ykkösen joukkueen paikkakunnalla, ja toinen Veikkausliigan joukkueen paikkakunnalla.

Karsintapeleissä ei ole voimassa vierasmaalisääntöä, vaan kaksiosaisen karsinnan jokainen maali on samanarvoinen. Mikäli maalit ovat tasan kahden ottelun jälkeen, pelataan heti toisen osaottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, tai molemmat tekevät yhtä paljon, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Oulun Edustusjalkapallo                       (AC Oulu)
Football Club Haka, Valkeakoski       (FC Haka)
FC Honka, Espoo                (FC Honka)
FC Lahti                                                   (FC Lahti)
Football Club International, Turku    (FC Inter)
Helsingin Jalkapalloklubin Liiga-HJK (HJK)
HIFK Soccer, Helsinki                        (HIFK)
IFK Mariehamn Fotboll                       (IFK Mariehamn)
Ilves, Tampere                                        (Ilves)
Kuopion Palloseura                            (KuPS)
Seinäjoen Jalkapallokerho                (SJK)
Vaasan Palloseura                              (VPS)

UECL-lopputurnaus

UEFA:n kansainvälisiin seurakilpailuihin valikoituu kaudelle 2023/2024 joukkueita seuraavasti: Suomen mestari saa paikan UEFA:n Mestareiden Liigan karsintaan, Suomen Cupin voittaja ensimmäisen paikan Euroopan Konferenssi Liigaan, ja Veikkausliigan 2. sijoittunut saa toisen paikan Euroopan Konferenssi Liigaan (mikäli Cupin voittaja on sijoittunut Veikkausliigassa sijoille 1. tai 2., menee toinen Euroopan Konferenssi Liigaan oikeuttava sijoitus Veikkausliigan 3. sijoittuneelle).   

Veikkausliigan Mestaruus- ja Haastajasarjan päätyttyä, pelataan erillinen UECL-lopputurnaus, UEFA:n Euroopan Konferenssi Liigaan seuraavalle kansainväliselle pelikaudelle 2023/2024 oikeuttavasta viimeisestä (kolmannesta) paikasta alla olevan kaavion mukaisesti. (Mikäli Cupin voittaja sijoittuu Veikkausliigassa sijoille 1.–7., siirtyy alla olevassa pelikaaviossa, jokainen joukkue pykälän alemmas niin, että kaaviossa cupin voittajan sijoituksen ottaa seuraavaksi Veikkausliigassa sijoittunut joukkue, ja muut tätä alempana olleet joukkueet siirtyvät myös pykälän alaspäin kaavion pysyessä ennallaan, ja näin myös Veikkausliigassa 8. sijoittunut joukkue pääsee osallistumaan lopputurnaukseen);

Ottelukaavio lopputurnaukseen:

Kierros 1. (Yksiosaiset ottelut*)

Ottelu #1: Veikkausliigan 4. vs. Veikkausliiga 7.
Ottelu #2: Veikkausliigan 5. vs. Veikkausliigan 6.

Kierros 2. (Yksiosainen ottelu*)
Ottelu #3: Voittaja ottelusta #1 vs. Voittaja ottelusta #2 (pelataan Veikkausliigassa paremmin sijoittuneen kotiotteluna)

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Mikäli joukkueet tekevät jatko-ottelussa saman määrän maaleja, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Kierros 3. FINAALIT (Kaksiosaiset ottelut**)

Ottelu #4: Voittaja ottelusta #3 vs. Veikkausliigan 3.
Ottelu #5: Veikkausliigan 3. vs. Voittaja ottelusta #3

**Karsintapeleissä ei ole voimassa vierasmaalisääntöä, vaan kaksiosaisen karsinnan jokainen maali on samanarvoinen. Mikäli maalit ovat tasan kahden ottelun jälkeen, pelataan heti toisen osaottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, tai molemmat tekevät yhtä paljon, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

MIESTEN SUOMEN CUP 2022

Suomen Cupiin saavat ilmoittautua mukaan kaikki Palloliiton alaiseen miesten sarjamuotoiseen kilpailutoimintaan osallistuvat joukkueet, sekä JKKI-joukkueet. Cupiin osallistuvat JKKI-joukkueet rinnastetaan Viitosen joukkueisiin.

Suomen Cup pelataan cup-järjestelmää käyttäen siten, että ilmoittautuneet joukkueet Kolmosesta alaspäin aloittavat kilpailun sen 1. kierrokselta, Kakkosen ja Ykkösen joukkueet, sekä Veikkausliigan kuusi seuraa, jotka eivät osallistu UEFA:n seurajoukkuekilpailuihin kaudella 2022, sekä ne kaksi seuraa, jotka eivät Liigacupin menestyksen perusteella aloita kierrokselta MD4, tulevat mukaan kilpailuun 3. kierrokselta. Sarjan 4. kierroksella pelaavat 3. kierrokselta jatkoon menneet joukkueet, sekä kaksi Liigacupin menestyksen perusteella valikoitunutta joukkuetta. UEFA:n kv-kilpailuissa pelaavat neljä Veikkausliigan joukkuetta tulevat mukaan siinä vaiheessa, kun 32 joukkuetta on jäljellä, eli 5. kierrokselta.

Kun kahdeksan parasta Cupin joukkuetta jatkavat sen puolivälierävaiheessa, valikoituu samanaikaisesti kahdeksan parasta Kolmosen ja Nelosen joukkuetta pelattavaan Suomen Regions’ Cup’iin, sekä kahdeksan parasta Nelosen tai sitä alemmalla tasolla pelaavaa joukkuetta pelattavaan Suomen Regions’ Cup Roots’iin.

MIESTEN YKKÖNEN

Ykkönen pelataan 12 joukkueen sarjana. Aluksi pelataan kaksinkertainen runkosarja, jonka päätteeksi jakaannutaan Ylempään jatkosarjaan (runkosarjassa sijoille 1.–6. sijoittuneet joukkueet) ja Alempaan jatkosarjaan (runkosarjassa sijoille 7.–12. sijoittuneet joukkueet), joissa pelataan yksikertainen sarja. Jatkosarjoja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia.

Ylemmässä jatkosarjassa joukkueet sijoittuvat kokonaiskilpailussa sijoille 1.–6. ja Alemmassa jatkosarjassa sijoille 7.–12. riippumatta lopullisista pisteistä, jotka on saatu jatkosarjoissa.

Ylemmän jatkosarjan päätyttyä, kilpailun voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2023.

Ykkösen karsintapelit Veikkausliigan karsintaan pääsemisestä:

Sijoille 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet pelaavat ensin yksiosaisen karsintaottelun, 3. sijoittuneen kotikentällä. Voittaja etenee karsinnan toiseen vaiheeseen. Mikäli ottelu on varsinaisen otteluajan jälkeen tasan, pelataan jatko-ottelu. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Karsinnan toisessa vaiheessa, Ylemmän jatkosarjan 2. sijoittunut pelaa yksiosaisen karsintaottelun ensimmäisen karsintaottelun (3. vs 4.) voittajaa vastaan, 2. sijoittuneen kotikentällä. Voittaja etenee Veikkausliigan kaksiosaiseen nousukarsintaan. Mikäli ottelu on varsinaisen otteluajan jälkeen tasan, pelataan jatko-ottelu. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Ykkösessä 10., 11. ja 12. sijalle sijoittuneet joukkueet putoavat suoraan Kakkoseen kaudelle 2023. 

Ekenäs Idrottsförening                     (EIF)
FC KTP Kotka                                      (FC KTP)
Fotbollsföreningen Jaro, Jakobstad (FF Jaro)
IF Gnistan, Helsinki                            (Gnistan)
Järvenpään Palloseura                      (JäPS)
KPV:n juniorit, Kokkola                       (KPV)
Mikkelin Palloilijat                                (MP)
Pallokerho-35, Helsinki                      (PK-35)                              
Pargas Idrottsförening                        (PIF)
PEPO Lappeenranta                        (PEPO)
SJK Akatemia, Seinäjoki                    (SJK Akatemia)
TPS Juniorijalkapallo, Turku             (TPS)

MIESTEN KAKKONEN (37)

Pelataan kaksinkertainen sarja kolmessa lohkossa. Kahdessa lohkossa 12 joukkuetta ja yhdessä lohkossa 13 joukkuetta (yht. 37 joukkuetta). Sarjan jälkeen kunkin lohkon neljä parasta pelaavat vielä yksinkertaisen Kakkosen nousukarsintasarjan (3 peliä). Nousukarsintasarja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan nousukarsintasarjaan ilman muutoksia. Sarjassa sijoille 1. ja 2. sijoittuneet joukkueet saavat kaksi kotiottelua nousukarsintasarjaan, ja sarjassa sijoille 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet yhden kotiottelun.

Lohkojen voittajat nousevat suoraan Ykköseen kaudelle 2023.

Lohkoista putoaa sijoille 11. ja sitä huonommin sijoittuneet joukkueet.

Lohko A (12)
Atlantis FC Edustus, Helsinki (Atlantis FC)
FC Futura, Porvoo (FC Futura)
FC Kiffen 08, Helsinki (FC Kiffen) 
JIPPO, Joensuu (JIPPO)
Käpylän Pallo, Helsinki (KäPa)
Lappeenrannan Pallo (LaPa)
Lahden Reipas (Reipas)
Kuopion Palloseura (KuPS Akatemia)
Nurmijärven Jalkapalloseura, Nurmijärvi (NJS) 
Pallokerho Keski-Uusimaa, Tuusula (PKKU) 
Peli-Karhut, Kotka (PeKa)
Pallo-Pojat juniorit, Helsinki (PPJ)

Lohko B (13)
Espoon Palloseuran Jalkapallo (EPS)
FC Honka, Espoo (FC Honka Akatemia) 
FC Jazz Juniorit, Pori (FC Jazz)  
Grankulla IFK Representationsfotboll (GrIFK)
Helsingin Jalkapalloklubi, Helsinki (HJK Klubi 04)
HJS Akatemia, Hämeenlinna (HJS Akatemia)
Ilves, Tampere (Ilves/2)
Kaarinan Pojat (KaaPo) 
Musan Salama, Pori (MuSa)
Salon Palloilijat (SalPa) 
Tampere United (Tampere United)
Tampereen-Viipurin Ilves-Kissat (Ilves-Kissat)
Vantaan Jalkapalloseura (VJS)

Lohko C (12)
FC Vaajakoski (FCV)
Gamlakarbely Bollkubb (GBK)
Idrottsföreningen Kamraterna Vasa (VIFK)
Idrottsföreningen Kraft, Närpes (Kraft)
Jakobstads Bollklubb (JBK) 
Jalkapalloseura Hercules, Oulu (Hercules)  
JJK Jyväskylä (JJK Jyväskylä)
Kajaanin Haka (KajHa)
Komeetat, Jyväskylä (Komeetat)
Oulun Luistinseura (OLS)
Oulun Työväen Palloilijat (OTP) 
Rovaniemen Palloseura (RoPS)

MIESTEN KOLMONEN

Miesten Kolmonen pelataan yhdeksässä (9) alueellisessa lohkossa. Lohkovoittajat ratkaisevat kuusi (6) nousupaikkaa Miesten Kakkoseen seuraavalle kaudelle.

Lohkovoittajat jaetaan alueellisesti kolmeen kolmen joukkueen ryhmään.

Ryhmät ovat kaudella 2022:
Ryhmä A = Pohjoinen, Länsi C ja Itä AC
Ryhmä B = Itä B, Etelä A ja C
Ryhmä C = Länsi A, Länsi B ja Etelä B

1. Jokaisen ryhmän paras lohkovoittaja (suhteelliset pisteet, pisteitä/ottelu) nousee suoraan Kakkoseen, yhteensä kolme (3) joukkuetta.

2. Jäljelle jäävät kuusi joukkuetta (3x2) pelaavat oman ryhmänsä toisen joukkueen kanssa kaksiosaisen karsinnan (ilman vierasmaalisääntöä). Mikäli ottelu on varsinaisen otteluajan jälkeen tasan, pelataan jatko-ottelu. jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.  Otteluparien voittajat (3) nousevat Kakkoseen. Yhteensä saadaan näin kuusi nousijaa.

REGIONS’ CUP              

Kilpailuun voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen miesten aikuisten joukkueet, jotka osallistuvat alueiden viralliseen kilpailutoimintaan Kolmosessa tai Nelosessa. Kilpailu pelataan kahdeksan joukkueen Cup-kilpailuna, joiden karsinta on pelattu Suomen Cupin alkukierrosten aikana.

REGIONS’ CUP ROOTS

Kilpailuun voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen miesten aikuisten joukkueet, jotka osallistuvat alueiden viralliseen kilpailutoimintaan Viitosessa tai tätä alemmassa sarjassa. JKKI-joukkueet, jotka rinnastetaan Viitosen joukkueisiin, voivat myös osallistua kilpailuun. Kilpailu pelataan kahdeksan joukkueen Cup-kilpailuna, joiden karsinta on pelattu Suomen Cupin alkukierrosten aikana.

KANSALLINEN LIIGA

Liigan kymmenen joukkuetta pelaavat kaksinkertaisen sarjan. Tämän jälkeen jakaannutaan kahteen jatkosarjaan.

Jatkosarjoja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia.

Yläloppusarjan kuusi joukkuetta, pelaavat yksinkertaisen sarjan, runkosarjan sijoitukseen perustuvan kaavion mukaisesti. Neljä heikointa joukkuetta pelaavat kaksinkertaisen alaloppusarjan, myös runkosarjan sijoitukseen perustuvan kaavion mukaisesti.

Alaloppusarjan neljänneksi (koko sarjan 10.) jäänyt joukkue putoaa naisten Ykköseen kaudeksi 2023 ja alaloppusarjan 3. sijoittunut (koko sarjan 9.) karsii Naisten Ykkösen 2. sijoittuneen kanssa paikasta Kansallisessa Liigassa 2023. Kaksiosainen karsinta aloitetaan Naisten Ykkösen joukkueen kotikentällä.  

Karsintapeleissä ei ole voimassa vierasmaalisääntöä, vaan kaksiosaisen karsinnan jokainen maali on samanarvoinen. Mikäli maalit ovat tasan kahden ottelun jälkeen, pelataan heti toisen osaottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, tai molemmat tekevät yhtä paljon, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

FC Honka, Espoo (FC Honka)
Helsingin Jalkapalloklubi (HJK)
Helsingin Palloseura (HPS)
Ilves, Tampere (Ilves)
Kuopion Palloseura (KuPS)
Pallokerho-35, Helsinki (PK-35)
Pallokerho-35 Vantaa (PK-35 Vantaa)
Nurmijärven Jalkapalloseura (NJS)
Åland United (Åland United)
Oulun Naisfutis (ONS)

NAISTEN YKKÖNEN (10) 

FC Sport Juniorit, Vaasa                         (FC Sport-j)
Idrottsföreningen Kamraterna Vasa        (VIFK)
Ilves/2, Tampere                                      (Ilves/2)
Jyväskylän Pallokerho                             (JyPK)
Pallo-Iirot, Rauma                                    (P-Iirot)
Pallokerho Keski-Uusimaa, Tuusula       (PKKU)
Rovaniemen Palloseura                          (RoPS)
Kuopion Palloseura/2                           (KuPS Akatemia)
TPS Juniorijalkapallo, Turku                     (TPS)
Vantaan Jalkapalloseura                         (VJS)

Naisten Ykkösen kymmenen (10) joukkuetta pelaavat kaksinkertaisen sarjan, jonka jälkeen jakaannutaan kahteen jatkosarjaan. Kilpailun voittaja nousee Kansalliseen Liigaan kaudelle 2023, ja Naisten Ykkösen 2. sijoittunut joukkue karsii paikasta Kansalliseen Liigaan kaksiosaisessa karsinnassa Kansallisen Liigan 9. sijoittuneen joukkueen kanssa. Karsinta aloitetaan Naisten Ykkösen joukkueen kotiotteluna.

Jatkosarjoja pelataan jatkumona runkosarjalle, jolloin runkosarjassa saadut pisteet ja maalit seuraavat mukana sellaisenaan jatkosarjoihin ilman muutoksia.

Runkosarjan sijoille 1.–4. sijoittuneet neljä joukkuetta, pelaavat kaksinkertaisen yläloppusarjan, runkosarjan sijoitukseen perustuvan ottelukaavion mukaisesti.

Alemman jatkosarjan kuusi joukkuetta pelaavat yksinkertaisen sarjan, runkosarjan sijoitukseen perustuvan, kaavion mukaisesti.

Alaloppusarjan viidenneksi (koko sarjan 9.) ja kuudenneksi (koko sarjan 10.) jääneet joukkueet putoavat Naisten Kakkoseen kaudeksi 2023.

HUOM! Naisten Ykköseen nousee kaudeksi 2023 vain yksi joukkue Naisten Kakkosesta, mikäli FC Lahti saa sarjapaikan Naisten Ykköseen kaudeksi 2023 ”Fast Track”-menettelyn kautta, jolloin kaudella 2023 on edelleen kymmenen joukkuetta sarjassa.

NAISTEN KAKKONEN (30)
(Mikäli sarjassa tulee luopumisia, ensimmäistä luopumista ei täydennetä, jotta sarjan joukkuemääräksi saadaan 30.)

Naisten Kakkonen pelataan kaksinkertaisena sarjana kolmessa lohkossa. Naisten Kakkosessa hyväksytään reservijoukkueet. Lohkovoittajat ja paras toiseksi sijoittunut karsivat yhdestä paikasta Naisten Ykköseen kaudelle 2023.

Mikäli kuitenkin Fast Track-menettelyssä kaudelle 2023 oleva FC Lahti ei saa paikkaa Naisten Ykköseen, nousee Naisten Kakkosesta kaksi joukkuetta Naisten Ykköseen kaudelle 2023.

Jos FC Lahti saa Fast Track-menettelyssä paikan Naisten Ykköseen 2023, Naisten Kakkosesta putoaa lohkoissa 9. ja sitä heikommin sijoittuneet joukkueet sekä lohkojen heikoin 8. sijoittunut.

Jos FC Lahti ei saa Fast Track-menettelyssä paikkaa Naisten Ykköseen 2023, Naisten Kakkosesta putoaa lohkoissa 9. ja sitä heikommin sijoittuneet joukkueet.

Nousukarsinta, osa 1:
Naisten Kakkosen nousukarsinnassa pelataan aluksi yksiosaiset karsintaottelut, joiden joukkueet ja kotipelistatus arvotaan ilman maantieteellistä sijoittelua. Arvonnassa samassa lohkossa pelanneet (lohkonsa 1. ja lohkojen paras 2. sijoittunut) joukkueet arvotaan eri otteluihin. Ottelussa ei ole voimassa UEFA:n vierasmaalisääntöä, ja tarvittaessa karsintaottelussa pelataan lisäksi jatko-ottelu, sekä suoritetaan rangaistuspotkukilpailu jatkoon menijän selvittämiseksi.

Nousukarsinta, osa 2:
Nousukarsinnan ensimmäisen osan voittaneet joukkueet pelaavat kaksiosaisen karsinnan, jonka ottelujärjestys arvotaan. Otteluissa ei ole voimassa UEFA:n vierasmaalisääntöä, ja tarvittaessa toisessa karsintaottelussa pelataan lisäksi jatko-ottelu, sekä suoritetaan rangaistuspotkukilpailu, Naisten Ykköseen kaudelle 2023 nousevan joukkueen selvittämiseksi. Karsinnan hävinnyt joukkue, jatkaa Kakkosessa kaudella 2023, mutta on Naisten Ykkösen mahdollisen täydennysmenettelyn käynnistyessä, täydennysjärjestyksen ensimmäinen joukkue. 

Alueen sarjoista nousee kuusi joukkuetta Kakkoseen seuraavasti:
 
Etelä 2
Länsi AB + Åland 1
Länsi C/Pohjoinen 2
Itä 1

NAISTEN SUOMEN CUP 2022-2023 

Peliformaatti

Kilpailu koostuu kolmesta eri vaiheesta, joista jokaiselle on määritelty erilaisia kilpailutapaan liittyviä määräyksiä ja sääntöjä. Pääsääntöisesti, alkukarsintakierrokset pelataan huhti-elokuussa 2022, lohkovaihe helmi-maaliskuussa 2023, ja pudotuspelivaiheet maalis-huhtikuussa 2023. Finaali pelataan kesällä tai syksyllä 2023, myöhemmin määriteltynä ajankohtana.

Lohkopelivaiheessa joukkueita on mukana enintään kaksikymmentäneljä (24), jotka on maantieteellisin periaattein jaettu kuuteen, neljän joukkueen lohkoon.

Cupin alkukierrokset

Cupin alkukarsintakierroksilla pelaavat kaikki hakukriteerit täyttävät ilmoittautuneet joukkueet, jotka eivät lisenssiperusteisesti automaattisesti pelaa talvikaudella pelattavassa lohkopelivaiheessa.

Cupin alkukarsintakierroksilla pelataan normaalisti Cup-periaatteella, jossa jokaisen ottelun voittaja ratkeaa varsinaisen peliajan jälkeen, tai viimeistään suoritetun rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Alkukarsintakierrosten neljä (4) parasta joukkuetta, saavat paikan talvella pelattavaan lohkopelivaiheeseen.

Yksityiskohtaisissa (kausikohtaisessa) erillisohjeissa määritellään tarkemmin pelipäivät ja kilpailun alkamiseen/loppumiseen liittyvät säännöt. Kakkosen, ja sen alla olevien kilpailutasojen karsintakilpailuvaihe pelataan kesäkaudella 2022.

 

P20 SM-KARSINTASARJA (20)

Muodostuu P20 SM-sarjan 2021 15:sta parhaiten sijoittuneesta joukkueesta, SM-sarjan 2021 16. sijoittuneen ja P20 Ykkösen 2021 lohkojen heikomman 2. sijoittuneen välisen ottelun voittajasta (1), P20 Ykkösen syksyn 2021 lohkojen voittajista ja paremmin toiseksi sijoittuneesta (yht. 3) joukkueesta sekä P17 SM-sarjan parhaasta joukkueesta (1).

Samasta seurasta voi olla sarjassa vain yksi joukkue, joten tarvittaessa otetaan käyttöön sarjojen täydennysmenettelysäännöt.

P20 SM-karsinta pelataan kahdessa 10 joukkueen lohkossa kaksinkertaisena sarjana.
Molemmista lohkoista lohkojen viisi (5) parasta jatkavat syksyn SM-sarjaan. Lohkojen 6. sijoittuneet karsivat P20 Ykkösen kevään lohkovoittajien kanssa kahdesta paikasta SM-sarjaan. Ottelut pelataan SM-karsintasarjassa pelanneen joukkueen kotiotteluna. Otteluiden voittajat SM-sarjaan ja häviäjät syksyksi P20 Ykköseen*.
Seitsemänneksi (7.) ja huonommin sijoittuneet putoavat syksyksi P20 Ykköseen.

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan heti ottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, tai molemmat tekevät yhtä paljon, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

SM-sarjaan jaetaan lähtöpisteitä molempien SM-karsintasarjalohkojen sijoitusten perusteella molempien lohkojen kolmelle parhaalle 3p-2p-1p.

Ikäraja on 1.1.2002 tai sen jälkeen syntyneet.

Lohko A (10)
Football Club International, Turku           (FC Inter)
GrIFK-Fotboll Grankulla                           (GrIFK)
Hämeenlinnan Jalkapalloseura                (HJS)
IF Kamraterna i Åbo                                 (ÅIFK)
IFK Mariehamn Fotball                             (IFK Mariehamn)
Ilves, Tampere                                         (Ilves)
Kaarinan Pojat                                         (KaaPo)
Lohjan Pallo                                             (LoPa)                                
Sexypöxyt, Espoo                                    (Pöxyt)                               
TPS Juniorijalkapallo, Turku                    (TPS)                                 

Lohko B (10)
Atlantis FC Edustus, Helsinki                  (Atlantis FC)                      
FC Honka, Espoo                                     (FC Honka)                        
FC Reipas, Lahti                                      (FC Lahti)                           
Helsingin Jalkapalloklubi                          (HJK)                                 
IF Gnistan, Helsinki                                  (Gnistan)                            
Koivukylän Palloseura, Vantaa                (KoiPS)        
Kuopion Palloseura                                  (KuPS)                               
Käpylän Pallo, Helsinki                            (KäPa)                               
Pallo-Pojat Juniorit, Helsinki                    (PPJ)                                 
Vantaan Jalkapalloseura                         (VJS)                                 

P20 SM-SARJA (12)

SM-sarja pelataan 12. joukkueen yksinkertainen sarja. SM-sarjan 11 parasta joukkuetta saavat automaattisesti paikan SM-karsintasarjaan 2023 ja 12. sijoittunut joukkue karsii yhdestä paikasta SM-karsintasarjaan 2023 P20 Ykkösen heikomman 4. sijoittuneen joukkueen kanssa. Karsintaottelu* pelataan yksiosaisena SM-sarjassa pelanneen joukkueen kotikentällä. Ottelun voittaja pelaa SM-karsintasarjassa ja häviäjä Ykkösessä keväällä 2023.

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan heti ottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos tilanne on jatko-ottelun jälkeen tasan, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

SM-sarjaan jaetaan lähtöpisteitä molempien SM-karsintasarjalohkojen sijoitusten perusteella molempien lohkojen kolmelle parhaalle 3p-2p-1p

P20 YKKÖNEN KEVÄT (24)

Pelataan kahdessa lohkossa yksinkertaisena sarjana. Sarjaan osallistuvien joukkueiden määrä saattaa vaikuttaa sarjan kilpailutapaan ja putoamisiin sekä nousuihin.

Lohkojen voittajat karsivat P20 SM-karsintasarjan lohkojen 6. sijoittuneita joukkueita vastaan kahdesta paikasta SM-sarjaan. Otteluiden voittajat pelaavat SM-sarjassa ja häviäjät syksyllä P20 Ykkösessä*.  Ottelut pelataan SM-karsintasarjassa pelanneiden joukkueiden kotiotteluina.
Lohkojen 10. ja heikommin sijoittuneet putoavat syksyksi P20 Kakkoseen (yht. 6).

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan heti ottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos tilanne on jatko-ottelun jälkeen tasan, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Kevään lohkojen 1. ja 2. sijoittuneet saavat alkupisteitä P20 Ykkösen syksyn sarjaan 1. sija 2p ja 2. sijoittuneet 1p.

Ikäraja 1.1.2002 tai sen jälkeen syntyneet.

Kevään sarjaan alueiden karsinnoista nousee seuraavan kiintiön mukaisesti:
Etelä                                   3
Länsi AB+Åland                 3 AB=Turku-Tampere
Itä                                        1
Länsi C/Pohjoinen              1 C = Pohjanmaa

Aluesarjoista P20 Ykköseen syksylle nousee joukkueita seuraavan kiintiön mukaisesti:

Etelä                                   3
Länsi AB+Åland                 3 AB=Turku-Tampere
Itä                                        1
Länsi C/Pohjoinen              1 C = Pohjanmaa

P20 YKKÖNEN SYKSY (24)

Sarjaan osallistuvien joukkueiden määrä saattaa vaikuttaa sarjan kilpailutapaan ja putoamisiin sekä nousuihin.

Syksy pelataan kahdessa lohkossa yksinkertaisena sarjana. Kummankin lohkon kolme parhaiten sijoittunutta ja parempi 4. sijoittunut (vertailussa pisteet/peli, tarvittaessa maaliero/peli ja tehdyt maalit/peli) nousevat P20 SM-karsintasarjaan 2023 (yht. 7). Heikompi 4. sijoittunut karsii SM-sarjan 12. sijoittuneen kanssa yksiosaisessa ottelussa yhdestä paikasta P20 SM-karsintasarjaan 2023*. Ottelu pelataan SM-sarjassa pelanneen joukkueen kotiotteluna. Ottelun voittaja SM-karsintasarjaan 2023 ja häviäjä kevään P20 Ykköseen*.

Lohkojen sijoille 5.–10. sijoittuneet joukkueet jatkavat P20 Ykköseen keväälle 2023. Lohkojen 11. ja heikommin sijoittuneet putoavat P20 Kakkoseen keväälle 2023.

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan heti ottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos tilanne on jatko-ottelun jälkeen tasan, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Kevään lohkojen 1. ja 2. sijoittuneet saavat alkupisteitä P20 Ykkösen syksyn sarjaan 1. sija 2p ja 2. sijoittuneet 1p.

Ikäraja 1.1.2002 tai myöhemmin syntyneet.

Alueiden sarjoista nousee joukkueita seuraavien kiintiöiden mukaisesti P20 Ykköseen keväälle 2023:
Etelä                                   3
Länsi AB+Åland                 3 (AB=Turku-Tampere)
Itä                                        1
Länsi C/Pohjoinen              1 C = Pohjanmaa

P17 SM-KARSINTA (20)

Muodostuu P17 SM-sarjan 2021 15:sta parhaiten sijoittuneesta joukkueesta, SM-sarjan 2021 16. sijoittuneen ja P17 Ykkösen 2021 lohkojen parhaan 2. sijoittuneen välisen ottelun voittajasta (1), P17 Ykkösen syksyn 2021 lohkojen voittajista (yht. 3) joukkueesta sekä Kai Pahlman-turnauksen parhaasta joukkueesta (1), jolla ei ole jo sarjapaikkaa SM-karsintasarjassa.

Samasta seurasta voi olla sarjassa vain yksi joukkue, joten tarvittaessa otetaan käyttöön sarjojen täydennysmenettelysäännöt.

P17 SM-karsinta pelataan kahdessa 10:n joukkueen lohkossa kaksinkertaisena sarjana.

Molemmista lohkoista lohkojen viisi (5) parasta jatkavat SM-sarjaan. Lohkojen 6. sijoittuneet karsivat P17 Ykkösen kevään lohkovoittajien kahdesta paikasta SM-sarjaan. Otteluiden voittajat SM-sarjaan ja häviäjät syksyksi P17 Ykköseen*. Karsintaottelut pelataan SM-karsintasarjassa pelanneiden joukkueiden kotiotteluina. 7. ja huonommin sijoittuneet putoavat syksyksi P17 Ykköseen.

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan heti ottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos tilanne on jatko-ottelun jälkeen tasan, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

SM-sarjaan jaetaan lähtöpisteitä molempien SM-karsintasarjalohkojen sijoitusten perusteella molempien lohkojen kolmelle parhaalle 3p-2p-1p.

Lohko A (10)
FC Honka, Espoo                                     (FC Honka)       
FC Reipas, Lahti                                       (FC Lahti)           
FC Viikingit, Helsinki                                 (FC Viikingit)                     
Football Club International, Turku            (FC Inter)    
Helsingin Jalkapalloklubi                           (HJK)          
Käpylän Pallo, Helsinki                             (KäPa)                
Pallokerho Keski-Uusimaa, Tuusula        (PKKU)               
Pallo-Pojat Juniorit, Helsinki                     (PPJ)                  
TPS juniorijalkapallo, Turku                      (TPS)                  
Vantaan Jalkapalloseura                          (VJS)                  

Lohko B (10)
FC Haka-juniorit, Valkeakoski                  (FC Haka-j)        
Ilves, Tampere                                          (Ilves)                 
Jippo juniorit, Joensuu                              (JIPPO-j)            
JJK Jyväskylä                                           (JJK Jyväskylä) 
Kuopion Palloseura                                   (KuPS)               
Oulun Luistinseura                                    (OLS)                 
Rovaniemen Palloseura                           (RoPS)               
Seinäjoen Jalkapallokerho                        (SJK)                  
Tervarit juniorit, Oulu                                (Tervarit-j)          
Vaasan Palloseuran Juniorit                     (VPS-j)               

P17 SM-SARJA (12)

SM-sarja pelataan 12:sta joukkueen yksinkertaisena sarjana. SM-sarjan 11 parasta joukkuetta saavat automaattisesti paikan SM-karsintasarjaan 2023 ja 12:sta sijoittunut joukkue karsii yhdestä paikasta SM-karsintasarjaan 2023 P17 Ykkösen syksyn toiseksi parhaan 3. sijoittuneen joukkueen kanssa.
Karsintaottelu* pelataan yksiosaisena SM-sarjassa pelanneen joukkueen kotikentällä. Ottelun voittaja pelaa SM-karsintasarjassa ja häviäjä Ykkösessä keväällä 2023.

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan heti ottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos tilanne on jatko-ottelun jälkeen tasan, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Ikäraja on 1.1.2005 tai sen jälkeen syntyneet.

P17 YKKÖNEN KEVÄT (28)

P17 Ykkönen pelataan keväällä kahdessa 14.  joukkueen lohkossa yksinkertaisena sarjana.
Lohkovoittajat karsivat SM-karsintasarjan lohkoissaan kuudenneksi (6.) sijoittuneiden kanssa kahdesta paikasta syksyn SM-sarjaan. Otteluiden voittajat SM-sarjaan ja häviäjät syksyksi P17 Ykköseen*. Karsintaottelut pelataan SM-karsintasarjassa pelanneiden joukkueiden kotiotteluna.

Lohkossa 11. ja huonoimmin sijoittuneet putoavat P17 Kakkoseen. Kevään lohkojen voittajat saavat alkupisteitä syksyn sarjaan 2 pistettä ja 2. sijoittuneet 1pisteen.

Ikäraja on 1.1.2005 tai sen jälkeen syntyneet.

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan heti ottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos tilanne on jatko-ottelun jälkeen tasan, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Alueiden sarjoista nousee joukkueita syksyn P17 Ykköseen:
Etelä                                   4 joukkuetta
Länsi AB+Åland                 1 joukkue (AB =Turku+Tampere)
Länsi C+Pohjoinen alue    2 joukkuetta (C = Pohjanmaa)
Itä                                        1 joukkue

P17 YKKÖNEN SYKSY (36)

Syksyllä pelataan yksinkertaisena sarjana kolmessa 12:sta joukkueen lohkossa.

Syksyn lohkot muodostuvat kevään SM-karsinnasta tulleista kahdeksasta (8) joukkueesta, SM-karsintaotteluiden kahdesta (2) hävinneestä joukkueesta, kevään P17 Ykkösen 18:sta joukkueesta sekä alueilta nousseista kahdeksasta (8) joukkueesta.

Ikäraja on 1.1.2005 tai sen jälkeen syntyneet.

Kevään lohkojen voittajat saavat alkupisteitä syksyn sarjaan 2p ja 2. sijoittuneet 1p.

Lohkojen kaksi parasta ja paras 3. sijoittunut (vertailussa pisteet/peli, tarvittaessa maaliero/peli ja tehdyt maalit/peli) nousevat P17 SM-karsintasarjaan kaudelle 2023. Lohkojen toiseksi paras kolmanneksi (3.) sijoittunut karsii SM-sarjan 2022 12. sijoittuneen kanssa yhdestä paikasta SM-karsintasarjaan 2023*.

Lohkojen kaksi heikointa 10. sijoittunutta (vertailussa pisteet/peli, tarvittaessa maaliero/peli ja tehdyt maalit/peli), 11. ja heikommin sijoittuneet (yht. 8) putoavat P17 Kakkoseen keväälle 2023.

Alueiden sarjoista nousee P17 Ykköseen keväälle 2023 joukkueita seuraavan kiintiön mukaisesti:
Etelä                                                          3
Länsi AB+Åland                                        2 (AB=Turku-Tampere)
Itä                                                              1
Länsi C/Pohjoinen                                     1 (C = Pohjanmaa)

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan heti ottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos tilanne on jatko-ottelun jälkeen tasan, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

T18 SM-KARSINTA (13)

Muodostuu T18 SM-sarjan 2021 yhdeksästä (9) parhaiten sijoittuneesta joukkueesta, SM-sarjan 2021 10. sijoittuneen ja T18 Ykkösen 2021 lohkojen voittajien välisten ottelun voittajista (2), Laura Kalmari -turnauksen parhaasta joukkueesta (1) ja Mäkelänrinteen Lukion Urheilukoulun joukkueesta (1).

T18 SM-karsinta pelataan kahdessa lohkossa yksinkertaisena sarjana.

Lohko A:n viisi (5) joukkuetta ja Lohko B:n viisi (5) parhaiten sijoittunutta jatkavat T18 SM-sarjaan. Lohko B:n 6. ja huonoimmin sijoittuneet joukkueet putoavat keväälle T18 Ykköseen.
HFA-Märsky siirtyy poikien sarjaan SM-karsinnan jälkeen.

Lohko A (6)
Espoon Palloseuran Jalkapallo                                             (EPS)
FC Honka, Espoo                                                                  (FC Honka)
Helsingin Jalkapalloklubi                                                       (HJK)
Ilves, Tampere                                                                      (Ilves)
Mäkelänrinteen Lukion Urheilukerho, Helsinki                     (HFA-Märsky)
Pallokerho Keski-Uusimaa, Tuusula                                     (PKKU)

Lohko B (7)

FC Kuusysi, Lahti                                                                  (FC Kuusysi)
Kouvolan Peltirumpu                                                             (FC Peltirumpu)
Hämeenlinnan Jalkapalloseura                                             (HJS)
Jyväskylän Pallokerho                                                          (JyPK)
Oulun Naisfutis                                                                      (ONS)
Pallokerho-35, Helsinki                                                         (PK-35)
Puotinkylän Valtti, Helsinki                                                    (Valtti)

T18 SM-SARJA (10)

T18 SM-sarja pelataan 10. joukkueen kaksinkertaisena sarjana.
Sarjassa pelaavat SM-karsintasarjan lohkon A viisi (5) joukkuetta (HFA ei syksyllä T18 SM-sarjassa) ja lohkon B viisi (5) parhaiten sijoittunutta joukkuetta.

SM-sarjassa 1.–5. sijoittuneet joukkueet jatkavat SM-karsintasarjan lohkoon A 2023. (+ HFA)

SM-sarjassa 6.–9. sijoittuneet joukkueet jatkavat SM-karsintasarjan lohkoon B 2023.

SM-sarjassa 10. sijoittunut joukkue karsii T18 Ykkösen syksyn kolmen lohkovoittajan kanssa yksiosaisissa otteluissa kahdesta paikasta SM-karsintasarjan lohkoon B 2023.* Ottelut arvotaan.
SM-sarjassa 10. sijoittunut joukkue saa kotiedun ottelussaan.

Toisen karsintaottelun kotiedun saa T18 Ykkösen lohkovoittajista parempi (vertailussa pisteet/peli, tarvittaessa maaliero ja tehdyt maalit).

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan heti ottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos tilanne on jatko-ottelun jälkeen tasan, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Ikäraja on 1.1.2004 tai sen jälkeen syntyneet.

T18 YKKÖNEN KEVÄT (36)

T18 Ykkönen pelataan keväällä kolmessa 12:sta joukkueen lohkossa yksinkertaisena sarjana.

Lohkojen 11:sta ja heikommin sijoittuneet (yht.6) putoavat T18 Kakkoseen syksyn sarjaan.

Kevään lohkojen voittajat saavat alkupisteitä syksyn sarjaan 2p ja 2. sijoittuneet 1p.

Ikäraja on 1.1.2004 ja sen jälkeen syntyneet.

Esbo Bollklubb                                          (EBK)
FC Espoo                                                  (FC Espoo)
FC Haka Juniorit, Valkeakoski                 (FC Haka-j)        
FC Honka, Espoo                                      (FC Honka/2)
FC Kontu, Helsinki                                    (FC Kontu)
FC Sport Juniorit, Vaasa                           (FC Sport-j/1)
Haukiputaan Pallo                                     (HauPa)              
Helsingin Jalkapalloklubi                           (HJK/2)
Hyvinkään Palloseura                               (HyPS)
Idrottsföreningen Kamraterna Vasa          (VIFK/1)
Idrottsföreningen Kamraterna Vasa          (VIFK/2)
Idrottsklubben Myran, Kronoby                (IK Myran)
Ilves, Tampere                                          (Ilves/2)
Jalkapalloseura FC Hertta, Joensuu        (FC Hertta)         
Jyväskylän Pallokerho                              (JyPK/2)
Kouvolan Jalkapallo                                  (KJP)
KPV:n juniorit, Kokkola                             (KPV)
Kuopion Palloseura                                   (KuPS)
Musan Salama, Pori                                 (MuSa)
Nummelan Palloseura                               (NuPS)
Nurmijärven Jalkapalloseura                    (NJS)
Oulun Naisfutis                                          (ONS/2)
Oulun Naisfutis                                          (ONS/3)
Pallo-Iirot, Rauma                                     (P-Iirot)
Palokan Riento                                          (PaRi)                 
Porrassalmen Urheilijat-62, Mikkeli          (PU-62)              
Puotinkylän Valtti, Helsinki                       (Valtti/2)
Raisio Futis                                               (RaiFu)
Rovaniemen Palloseura                            (RoPS)
Seinäjoen Jalkapallokerhon-Juniorit         (SJK-J)
Tornion Pallo-47                                        (TP-47)
TPS Juniorijalkapallo, Turku                     (TPS)                  
Vantaan Jalkapalloseura                          (VJS)                  

Alueilta nousi joukkueita T18 Ykköseen keväälle seuraavan kiintiön mukaisesti:
Etelä                                                         2
Länsi AB                                                   1 (AB=Turku-Tampere)
Itä                                                             1
Länsi C ja Pohjoinen                                2 (C = Pohjanmaa)

T18 YKKÖNEN SYKSY (36)

Syksyllä pelataan yksinkertainen sarja kolmessa 12 joukkueen lohkossa. Sarjassa pelaavat kevään Ykkösestä tulevat 30 joukkuetta sekä alueiden sarjoista nousevat kuusi (6) joukkuetta. Kevään lohkojen voittajat saavat alkupisteitä syksyn sarjaan 2p ja 2. sijoittuneet 1p.

T18 Ykkösen syksyn kolme (3) lohkovoittajaa karsivat SM-sarjassa 10. sijoittuneen joukkueen kanssa yksiosaisissa otteluissa kahdesta (2) paikasta SM-karsintasarjan lohkoon B 2023.* Ottelut arvotaan.
SM-sarjassa 10. sijoittunut joukkue saa kotiedun ottelussaan.

Toisen karsintaottelun kotiedun saa T18 Ykkösen lohkovoittajista parempi (vertailussa pisteet/peli, tarvittaessa maaliero/peli ja tehdyt maalit/peli).

*Mikäli ottelu päättyy tasan, pelataan heti ottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Jos tilanne on jatko-ottelun jälkeen tasan, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

Jokaisen lohkon 11. ja sitä heikommin sijoittuneet (yht. 6) putoavat T18 Kakkoseen keväälle 2023. Mikäli Laura Kalmarin 2022 voittajalle tarjotaan paikkaa T18 SM-karsintalohkoon B 2023 ja mikäli Laura Kalmarista tai sen täydennyksestä etenee joukkue SM-karsintalohkoon B 2023, putoaa T18 Ykkösestä syksyllä 2022 myös lohkojen heikoin 10. sijoittunut joukkue (yht. 7).

Jos Laura Kalmarin 2022 voittajajoukkueen seuralla on jo paikka T18 SM-karsintaan 2023, otetaan käyttöön täydennysmenettelysäännöt.

Ikäraja on 1.1.2004 ja sen jälkeen syntyneet.

Alueilta nousee joukkueita T18 Ykköseen syksylle seuraavan kiintiön mukaisesti:
Etelä                                   2
Länsi AB                             1 (AB=Turku-Tampere)
Itä                                        1
Länsi C ja Pohjoinen          2 (C = Pohjanmaa)

Alueilta nousee joukkueita T18 Ykköseen keväälle 2023 seuraavan kiintiön mukaisesti:
Etelä                                   2
Länsi AB                             1 (AB=Turku-Tampere)
Itä                                        1
Länsi C ja Pohjoinen          2 (C = Pohjanmaa)

JALKAPALLON KUNNOSSA KAIKEN IKÄÄ TURNAUKSET (JKKI)

-35 SM-KILPAILU
JKKI-35 SM-kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla yhdellä joukkueella. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. SM-lopputurnaukseen osallistuu 16 joukkuetta. Ikäraja on 31.12.1987 tai sitä ennen syntyneet.

-40 SM-KILPAILU
JKKI-40 SM-kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla yhdellä joukkueella. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. SM-lopputurnaukseen osallistuu 16 joukkuetta. Ikäraja on 31.12.1982 tai sitä ennen syntyneet.

-45 SM-KILPAILU
JKKI-45 SM-kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla yhdellä joukkueella. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. SM-lopputurnaukseen osallistuu 16 joukkuetta. Ikäraja on 31.12.1977 tai sitä ennen syntyneet.

-45 SM-KILPAILU
JKKI-45 SM-kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla yhdellä joukkueella. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. SM-lopputurnaukseen osallistuu 16 joukkuetta. Pelit pelataan pienkenttäpeleinä. Ikäraja on 31.12.1977 tai sitä ennen syntyneet.

-50 SM-KILPAILU
JKKI-50 SM-kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla yhdellä joukkueella. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. SM-lopputurnaukseen osallistuu 16 joukkuetta. Pelit pelataan pienkenttäpeleinä. Ikäraja on 31.12.1972 tai sitä ennen syntyneet.

-55 SM-KILPAILU
JKKI-55 SM-kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla yhdellä joukkueella. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. SM-lopputurnaukseen osallistuu 16 joukkuetta. Pelit pelataan pienkenttäpeleinä. Ikäraja on 31.12.1967 tai sitä ennen syntyneet.

-60 SM-KILPAILU
JKKI-60 SM-kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla yhdellä joukkueella. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. Pelit pelataan pienkenttäpeleinä. Ikäraja on 31.12.1962 tai sitä ennen syntyneet.

-65 SM-KILPAILU
JKKI-65 SM-kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla yhdellä joukkueella. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. Pelit pelataan pienkenttäpeleinä. Ikäraja on 31.12.1957 tai sitä ennen syntyneet.

-70 SM-KILPAILU
JKKI-70 SM-kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla yhdellä joukkueella. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. Pelit pelataan pienkenttäpeleinä. Ikäraja on 31.12.1952 tai sitä ennen syntyneet.

-75-SM-KILPAILU
JKKI- SM-kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla yhdellä joukkueella. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. Pelit pelataan pienkenttäpeleinä. Ikäraja on 31.12.1947 tai sitä ennen syntyneet.

LADIES KUNNOSSA KAIKEN IKÄÄ 30 JA 40 SM-KILPAILU

-30 SM-KILPAILU
JKKI-30 kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. Pelit pelataan pienkenttäpeleinä. Ikäraja on 31.12.1992 tai sitä ennen syntyneet.

-40 SM-KILPAILU
JKKI-40 kilpailuun on osanotto-oikeus kaikilla liiton jäsenseuroilla. Kilpailutapa päätetään ilmoittautumisten perusteella. Pelit pelataan pienkenttäpeleinä. Ikäraja on 31.12.1982 tai sitä ennen syntyneet.