RYHDY EROTUOMARIKSI!

Erotuomariharrastus tarjoaa poikkeuksellisen näköalapaikan maailman suosituimman urheilun maailmaan. Se voi olla juuri se mielekäs harrastus, joka tarjoaa tilaisuuden olla mukana vauhdikkaassa ja kiehtovassa ympäristössä. Erotuomaritoiminta on myös sosiaalista toimintaa, jossa pääset tutustumaan muihin samanhenkisiin ihmisiin.

Jalkapallon parissa on runsaasti eri rooleja. Hyvä erotuomari on sosiaalisesti taitava ja omaa johtamistaitoja. Erotuomarina toimiminen sopii erinomaisesti sekä naisille että miehille!

Erotuomarin ura alkaa peruskurssilla. Peruskurssiin kuuluu opetusta luentojen muodossa ja kenttäkoulutusta. Teoriajaksolla opetellaan jalkapallosääntöjä ja perehdytään niiden tulkintoihin. Lisäksi pohditaan tuomarin merkitystä, tehtäviä ja toimintaa kentällä laajemminkin. Peruskurssi on tarkoitettu sellaisille henkilöille, joiden tarkoitus on toimia erotuomareina virallisissa otteluissa.

Kenttäkoulutuksessa opetellaan sekä erotuomarina että avustavana erotuomarina toimimista oikeassa toimintaympäristössä. Lisäksi opetellaan erotuomarin ja avustavan erotuomarin merkkejä sekä harjoitellaan liikkumista kentällä.

Jalkapalloerotuomaritoiminta voi olla tavoitteellista urheilua, tapa viettää aikaa rakkaan lajin parissa tai keino huolehtia omasta fyysisestä kunnosta. Omista tavoitteista riippumatta erotuomaritoiminta edellyttää riittävää fyysistä kuntoa.

EROTUOMAREIDEN PERUSKURSSIT

Suomen Palloliiton alueet järjestävät kukin omalla alueellaan erotuomareiden peruskursseja, joissa opetetaan uusille erotuomareille jalkapallosääntöjä ja niiden soveltamista peleissä. Jokaisen tulee hakea kurssille omasta vapaasta tahdostaan. Mikäli kurssille ilmoittautuu enemmän halukkaita, mitä voidaan kouluttaa, niin koulutettavat valitaan hakijoiden joukosta.

Jokaisella erotuomarien peruskurssille hakevalla tulee olla:

  • Vähintään tyydyttävä suomen kielen tai ruotsin kielen taito (riippuen paikkakunnasta/alueesta, jossa aikoo toimia erotuomarina)
  • Vähintään 15 vuoden ikä kuluvan vuoden 2021 aikana eli on syntynyt 31.12.2006 tai sitä aiemmin
  • Mahdollisuus lukea sähköpostia useamman kerran viikossa

Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää läsnäoloa koko kurssin ajan. Tästä ei myönnetä poikkeuksia. Tieto koulutettavien erotuomareiden tutustumisotteluista kerrotaan erikseen kurssilaisille, ellei siitä ole erikseen mainittu.

Kurssille valituilta erotuomareilta laskutetaan erikseen osallistumismaksu, joka sisältää: koulutuksen, sääntökirjan, keltaisen ja punaisen kortin, pillin ja erotuomarimerkin.

Tietoa erotuomareiden peruskurssista löydät koulutussivulta ja lisätietoja omalla alueellasi saat alueesi erotuomariasiantuntijalta. Kannattaa ryhtyä erotuomariksi!