Nelosen sarjainfo

Itä-Suomen Nelosen sarjainfo 2018

Vastalauseiden ja kurinpitoasioiden käsittely
Sarjan vastalauseet, havaitut pelioikeudettomat pelaajat ja enintään kahden lisäottelun pelikiellon aiheuttavat kurinpitotapaukset käsitellään ensin piirijohtajan viranhaltijakäsittelynä.
Piirijohtajan tekemästä päätöksestä on valitusoikeus piirin kurinpitoryhmälle. Valitusta tulee seurata päätöksestä valittamiselle määritelty maksu, joka on vastalausemaksun suuruinen.
Piirin kurinpitoryhmän antama päätös on lopullinen, mikäli liiton rangaistussäännöt eivät anna oikeutta tehdä päätöksestä valitusta.
Mikäli vastalause koskee pelaajan pelioikeutta, otetaan automaattisesti ilman vastalausetta käsittelyyn myös ko. joukkueen muut Nelosen ottelut kyseisen pelaajan osalta 14 vrk:n sisällä vastalausetta koskeneesta ottelusta.

Nousu Kolmoseen ja putoaminen Viitoseen
Sarjan voittajalla on ainakin nousuoikeus kauden 2019 Kolmoseen – nousupakkoa ei ole.  Nousuoikeutta tarjotaan enintään kolmelle parhaalle joukkueelle.
Ainakin kaksi joukkuetta on putoajien paikalla – putoajien määrä ratkaistaan pelikauden jälkeen, koska niiden määrään vaikuttavat niin Kolmosen putoajat kuin Nelosesta ja Viitosesta nousuhalukkuuden omaavat joukkueet

Yhteisjoukkue
Sarjassa voidaan pelata seurojen yhteisjoukkueella.  Tästä yhteisjoukkueesta tulee tehdä erillinen yhteisjoukkuesopimus.  Mikäli yhteisjoukkueessa on mukana seura, jolla on joukkue myös ylemmässä sarjassa – näihin pelaajiin sovelletaan reservijoukkuesääntöä.

Kaksoisedustukset
Kaksoisedustus voidaan myöntää vain juniori-ikäiselle pelaajalle.  Kunkin joukkueen kokoonpanossa saa olla enintään neljä (4) kaksoisedustuksella pelaavaa pelaajaa ottelua kohden.  Joukkueelle myönnettävien lupien määrää ei rajoiteta.

Varoitukset ja kentältäpoistot
Nelosessa noudatetaan liiton varoitus- ja ottelukieltojärjestelmää.  Suomen Cupin ja Suomen Regions` Cupin yksittäisiä varoituksia ei huomioida Nelosessa.  kentältäpoistosta aiheutuva pelikielto kärsitään seuraavassa ottelussa riippumatta siitä on kyseessä Nelosen, Suomen Cupin tai Suomen Regions` Cupin ottelu.
Sarjassa kaksoisedustuksella pelaavan pelaajan saamaa pelikieltoa ei voida kohtuullistaa kärsittävän pelaajan alkuperäisessä seurassa.

Reilu Peli
Sarjassa on voimassa Fair Play-kilpailu, jossa yksittäiset varoitukset ja kentältäpoistot pisteytetään ja niiden pohjalta lasketaan ottelukohtainen vertausluku.

Pelaajien vaihto-oikeus
Sarjassa on seitsemän (7) pelaajan edestakainen vaihto-oikeus.

Ulkomaalaiset pelaajat
Sarjassa pelaavaan ulkomaalaiseen pelaajaan sovelletaan kansainvälisiin pelaajasiirtoihin annettuja ohjeita >>>>>
Turvapaikanhakijoihin ja turvapaikan saaneisiin sovelletaan erillisiä ohjeita >>>>>

Pelipallot
Otteluissa tulee olla vähintään kolme (3) pelipalloa - pallojen ei tarvitse olla uusia.  Pelipalloissa on oltava joku kolmesta FIFA:n hyväksytyn pelipallon logosta tai niiden on oltava sellaisia, jotka ovat olleet mukana SPL:n virallisten ottelupallojen listalla.
- virallinen "FIFA APPROVED" logo
- virallinen "FIFA INSPECTED" logo
- "INTERNATIONAL MATCHBALL STANDARD" logo
Kotijoukkueen toivotaan järjestävän otteluihin pallopojat

Sähköinen pöytäkirja
Sarjassa on käytössä Tason sähköinen pöytäkirja.  Molemmat joukkueet tulostavat omien joukkueidensa kokoonpanot ennen ottelua.  Joukkueen velvollisuutena on huolehtia siitä, että mahdolliset omat kokoonpanomuutokset ottelupöytäkirjaan korjataan heti pelin jälkeen Tasoon.  Kotijoukkue kirjaa 24:n tunnin kuluessa ottelusta kaikki molempia joukkueita koskevat ottelutapahtumat.  Erotuomarin tulee hyväksyä ottelupöytäkirja 48:n tunnin kuluessa ottelusta.
Otteluissa toivotaan käytettävän live-seurantaa.