Ykkösessä tylyjä vieraita

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

IF Gnistan nousi sunnuntai-illan trillerissä voittoon, jonka myötä joukkue on jälleen viimeisen säilyjän paikalla.

KPV – MuSa 0–1 (0–0)

KPV:n Charalampos Chantzopouloksella oli heti alkuminuuteilla loistava paikka avausmaaliin, mutta Jussi Välilän uhrautuva heittäytyminen pelasti MuSa:n. Vierasjoukkueen Arttu Virtanen ajettiin ulos 27. minuutilla, ja isännät pääsivät hakemaan voittoa miesylivoimalla. Ottelun ainokaisesta vastasi lopulta MuSa – Tobias Laaksonen upotti rangaistuspotkun 57. minuutilla, ja joukkueen maalivahti Eetu Lindfors sekä puolustus hoitivat lopun.

Vierasjoukkueen raportti 

AC Kajaani – SJK Akatemia 0–1 (0–1)

Vieraiden Jeremiah Strengin huima maalivire jatkui, ja tulosta tuli jo 19. minuutilla. Oskar Pihlaja antoi laidalta mainion keskityksen, jonka Streng puski maaliin. Varttia myöhemmin kotijoukkue pääsi hakemaan tasoitusta rangaistuspotkusta, mutta hienon ottelun pelannut Teppo Marttinen torjui Hussein Mohamedin yrityksen.

Toisella jaksolla AC Kajaani sai pallon maaliin asti, mutta se hylättiin paitsiona. Marttinen ja Akatemia kestivät loppuun asti – tuloksena kauden ensimmäinen vierasvoitto.

Vierasjoukkueen raportti 

MYPA – EIF 1–3 (1–2)

Kotijoukkue oli sisuuntunut Kajaanissa kärsitystä nöyryytyksestä, ja lauantaina kotikentällä nähtiin vahvempi MYPA. Tästä huolimatta EIF karkasi vierasjohtoon vartin kohdalla Xhevdet Gelan osuttua rangaistuspotkusta vanhaa seuraansa vastaan. Vain hetkeä myöhemmin vieraiden maalitykki Darren Smith kasvatti maalinedustalta komeaa maalimääräänsä. Kavennus nähtiin 25. minuutilla – Anttoni Huttunen keskitti, ja Väinö Hietala ohjasi ensimmäisen maalinsa Ykkösessä.

Toisen jakson ainokaisesta vastasi Smith. Eteläafrikkalainen rankaisi isäntiä harhasyötöstä ja iski jo kauden 18. osumansa. Vierasvoitto oli EIF:lle ensimmäinen sitten heinäkuun.

Kotijoukkueen raportti 
Vierasjoukkueen raportti

VPS – IF Gnistan 3–5 (3–2)

Ensimmäinen jakso tarjosi kymmenpäiselle yleisölle viisi maalia. Isännät vastasivat kahdesta ensimmäisestä pelin alkuhetkillä – ensin Steven Morrissey jatkoi maalitehtailuaan Samu Alangon keskityksestä, ja muutamaa minuuttia myöhemmin Jeffrey Addai pommitti ensimmäisen Vepsu-maalinsa niin ikään Alangon syötöstä. IF Gnistan kiri tasoihin jakson puolivälissä iskettyään pari pikamaalia. Kummastakin vastasi huippuvireinen Lucas Morais, joka on ollut syksyllä Kipinälle lähes korvaamaton. VPS pääsi kuin pääsikin taukojohtoon, kun Giuseppe Lo Giuduce puski kulmapotkun sisään.

Pakkovoiton edessä ollut IF Gnistan tuli toisella jaksolla tasoihin ja ohi. Masar Ömer tasoitti komealla sijoituksellaan heti puoliajan alkuun, ja voittomaali syntyi Rony Huhtalan jalasta vartti ennen loppua, ja loppulukemat vastaiskun päätteeksi viimeisteli Nnaemeka Anyamele. Voitto nosti vieraat takaisin putoamisviivan yläpuolelle.

Kotijoukkueen raportti 
Vierasjoukkueen raportti 

Kierroksen kaikki maalit näet kierroskoosteesta.