Ykkösen Cupissa PK-35 ja VPS lohkovoittoihin sekä jatkopeleihin

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Ykkösen osalta Suomen Cupissa pelattiin perjantaina ja lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Porista pisteet hakenut EIF, lisäajalla juhlinut RoPS ja Pohjanmaan derbyn vienyt VPS. Turussa TPS ja PK-35 tasasivat pisteet. Lauantain myötä lohkovoiton ja jatkopaikan varmistivat PK-35 ja VPS. A-lohkon voittaja ja kaksi parasta lohkokakkosta selviää, kun koronapandemian takia siirretyt kaksi ottelua saadaan pelattua.

EIF piti jatkohaaveensa elossa

MuSa–EIF 0–1 (0–0)
>> Tilastot
>> Maalikooste

EIF haki perjantai-iltana Porin Karhuhallista Ykkösen Suomen Cupin B-lohkon toisen voittonsa, kun MuSa kaatoi niukasti lukemin 0–1. Ensimmäinen puoliaika oli maaliton, mutta selkeästi kotijoukkue MuSa oli aktiivisempi ja laittoi paineellaan vieraat ahtaalle. Tilastomerkintöihin pääsi ainoastaan vieraiden Juuso Liukkonen keltaisella kortillaan. Toinenkin puoliaika alkoi varoituksella, tällä kertaa korttia katseli vieraiden Xhevdet Gela. Tammisaarelaiset puolestaan kiristivät otettaan toiselle puolikkaalle ja ottivat ottelun hallintaansa. Ottelun ainoa maali syntyi 62. minuutilla upealla tavalla. Puolustaja Jarkko Heimonen lähetti kaukaa sisäänpäin kiertävän keskityksen MuSa:n boksiin, jossa Olli Jakonen voitti kaksinkamppailun ja puski pallon takanurkkaan. Ottelu ja maali olivat Jakoselle ensimmäiset EIF-paidassa.

– MuSa pääsi vähän alkuun yllättämään meidät ja he tulivat kovaa päälle. Saatiin kuitenkin pidettyä oma peli kasassa. Tämä oli yksi parhaista meidän esityksissä Suomen Cupissa. Saa olla tyytyväinen. Ei tehty tauolla isoja muutoksia, vaikka sen jälkeen peli meille enemmän kääntyikin. Tsempattiin lisää ja mentiin kovempaa päälle.

– Itselläni on hyvä fiilis ja tuntuu, että pysyn hyvin muiden perässä. Toivottavasti kaudella pääsen tekemään lisää maaleja, Kakkosen SalPa:sta Ykkösen EIF:n riveihin vaihtanut Jakonen tuumi Ruudun haastattelussa.

– Meillä oli tällä kertaa vähän erilainen lähtökohta ja yritettiin yllättää vastustaja. Ainakin ensimmäisellä jaksolla tuntui, että EIF:lla meni vähän sormi suuhun, että miten murtavat tuon meidän puolustusmuodon. Tämä oli kokeilu, saa nähdä tuleeko jatkoa, MuSa:n Jussi Välilä kommentoi ottelun jälkeen.

Voitolla EIF:n jatkohaaveet cupissa pysyivät elossa. Tammisaarelaiset nousivat kuuteen pisteeseen, jolla taistellaan pääsystä kahden parhaan lohkokakkosen joukkoon. Jatkopaikan kohtalo selviää, kun koronapandemian takia siirretty A-lohko saadaan pelattua loppuun myöhemmin.


PK-35 tasapelillä lohkovoittoon ja jatkoon

TPS–PK-35 2–2 (1–2)
>> Tilastot
>> Maalikooste

Turun LähiTapiola-areenalla nähtiin iltapäivällä maalirikas ottelu, kun TPS ja PK-35 tasasivat Suomen Cupin alkulohkossa pisteet lukemin 2–2. Vierasjoukkuetta tulos tyydytti lohkovoiton varmistuttua, mutta kotijoukkuetta ei. TPS nimittäin jäi neljällä pisteellä lohkon kolmanneksi, mistä jatkopaikkaa ei heltiä.

TPS sai otteluun salama-alun ja pallo löytyi PK-35:n maalista jo ottelun kolmannella minuutilla. TPS:n Albijon Muzaci juoksi oikealla Juri Kinnusen lähettämän pystypallon kiinni ja toimitti pallon välittömästi maalille, josta Elmo Heinonen puski pelivälineen verkkoon. Maali oli Heinoselle ensimmäinen TPS:ssa. 

PK-35 ei kuitenkaan säikähtänyt vaan iski kaksi seuraavaa osumaa. Ensimmäinen oli upea! Maalintekijänä toimi Daniel Rantanen, joka laukoi pallon vapaapotkusta verkkoon TPS-vahti Santeri Aaltosen käsien kautta. Lisää seurasi heti neljä minuuttia myöhemmin, kun Ville Salmikivi puski oman paluupallonsa Aaltosen yli. Salmikivelle vetopaikan pudotti Gerald Ben.

Toisen puoliajan alku oli ensimmäisen tavoin TPS:n ja jälleen myös maaliverkko heilui. Osuma syntyi vapaapotkusta, jossa Joakim Latonen antoi nappikeskityksen ja Samba Benga puski pallon omista korkeuksistaan vuoren varmasti maaliin. Enempää maaleja monista yrityksistä huolimatta ei nähty.

– Meidän olisi pitänyt kontrolloida tätä peliä paljon paremmin. Pallollisen pelin olisi pitänyt olla helpompaa ja puolustuksen olisi pitänyt pistää palloa myös nopeammin liikkeelle. Toinen jakso oli toki jo parempi ja saimme siihen hyvä alun, mutta emme sen jälkeen saaneet enää tulosta ja jäimme tasapeliin. Olen erittäin pettynyt tulokseen, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson manasi seuransa verkkosivuilla.

– Aikamoista painimista oli, tosi suoraviivaista peliä. Tultiin molemmille puoliajoille heikosti, kun kaksi kertaa soi omissa. Kahdella maalilla päästiin kuitenkin peliin mukaan ja ne riittivät nyt jatkopaikkaan. Mutta kokonaisuudessaan pelataan tällä hetkellä hyvin organisoitua futista, oikeeseen suuntaan mennään, mutta ei se vielä kesästä kerro mitään, PK-35:n Marko Koskinen tunnelmoi Ruudun haastattelussa.

RoPS voittoon lisäajalla

RoPS–KPV 2–1 (0–1)
>> Tilastot
>> Maalikooste

Rovaniemen Palloseura nousi C-lohkon toiseksi kaatamalla lauantaina Oulussa pelatussa lohkon päätöskamppailussa KPV:n lukemin 2–1. Rovaniemeläisten jatkopaikka ratkeaa myöhemmin parhaiden lohkokakkosten vertailussa. KPV:n Suomen Cup -urakka puolestaan tuli varmuudella päätökseen, kun kokkolalaiset jäivät lohkon jumboksi yhdellä pisteellä.

KPV iski ottelun avausmaalin hiukan yllättäen 31. minuutilla, kun Kyle Curingan kaukolaukaus leijaili pompun kautta RoPS-maaliin yllättäen Miikka Mujusen. Pallo tippui Curingalle puolittaiseen maalipaikkaan rajaheiton jälkeisestä kakkospallosta. Osuma oli Curingalle Suomen Cupissa toinen. Näistä numeroista lähdettiin myös tauolle.

Kotijoukkueen tasoitus syntyi 66. minuutilla vaihdosta kentälle juosseen Elmeri Hirvosen toimesta. Hirvonen ehti olemaan kentällä minuutin ennen osumaansa. Lisäajan voittomaali räjäytti RoPS-leirin riemuun! Nimittäin tälle kaudelle HJK:n organisaatiosta Rovaniemelle siirtynyt Didis Lutumba-Pitah iski voittomaalin lisäajan kolmannella minuutilla. Iso ansio rovaniemeläisten osumista menee myös molemmat osumat alustaneelle Jussi Niskalle. Erityisesti voittomaalin alustus oli Niskalta näyttävä suoritus.

– Otimme riskejäkin. Laitoimme paukut loppuun, ja pojat laittoivat hienosti itsensä likoon. Välillä vauhti meinasi ylittää ymmärryksen, mutta saimme luotua paikkoja myös näiden maalien lisäksikin, näin RoPS:n päävalmentaja Mikko Mannilla korosti seuransa verkkosivuilla, että joukkue ei halunnut tyytyä tasapeliin.

– KPV:n maalista täytyy ottaa piikkiin itsellenikin. Se tilanne ei ollut meiltä kovin hyvin organisoitu. Tuollaiset tilanteet on pystyttävä estämään, ettei kakkospallo tule tuollaiselle alueelle ja vaikka tulisikin, vastustaja ei olisi yksin, Mannila päätti.

Multanen ja Pahkasalo tehokkaina – VPS lohkovoittajana jatkoon

VPS–FF Jaro 3–1 (2–0)
>> Tilastot
>> Maalikooste

VPS jatkoi vahvoja otteitaan Ykkösen Suomen Cupissa lauantaina, kun FF Jaro kaatui Vaasassa lukemin 3–1. Vaasalaiset selvittivät alkulohkon tappioitta saalistaen seitsemän pistettä. Tuloksena lohkovoitto ja paikka neljännesvälieriin. Jaro puolestaan jäi lohkossa kolmanneksi yhdellä voitollaan. Näin jatkopaikka jäi pietarsaarelaisten osalta haaveeksi.

Ottelun avausmaali nähtiin 37. minuutilla, kun Vepsulta oli asialla tutut nimet. Tällä kertaa Ykkösen kaikkien aikojen maalitykki Kalle Multanen passasi ja Aleksi Pahkasalo sijoitti takakulmalta pallon sisään. Neljä minuuttia myöhemmin asialla oli sama kaksikko. Tällä kertaa Multanen puski pallon maaliin Pahkasalon antamasta kulmapotkusta. Näistä numeroista myös tauolle.

Toinen puoliaika tarjosi kaksi rangaistuspotkua. Ensin 68. minuutilla Jaron Guillermo Sotelo iski pilkulta 2–1-kavennuksen. Osuma oli Sotelolle alkulohkon toinen rangaistuspotkumaali. Kymmenen minuuttia myöhemmin oli Vepsun vuoro päästä pilkulle, kun Multanen laukoi illan toisellaan loppulukemat.

– Jatkopaikka tyydyttää ilman muuta. Ansaitusti mielestäni mentiin jatkoon. Oltiin parempi joukkue tänään ja saatiin pidettyä kaveri pois vaarallisilta maalipaikoilta. Syöttövirheitä tuli liikaa. Pelimme on ollut nousujohteista koko alkulohkon osalta. Alkaa näkymään niitä juttuja, mitä ollaan treenattukin. Pitää nostaa jätkille hattua myös siitä, että meillä on fyysisesti todella tiukka jakso takana. Hyvin kuitenkin jaksettiin tänään painaa, Vepsun päävalmentaja Jukka Karjalainen kertoi VPSTV:n haastattelussa.

  • Suomen Cup