Ykköscup tekee paluun – Ykkösen kilpailukausi pitenee

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Suomen Cupiin kaudelle 2022 tehtyjen muutosten myötä viimeksi vuonna 2003 pelattu Ykköscup palaa kilpailukalenteriin. Ykköscup on Veikkausliigajoukkueille tarkoitettua Liigacupia vastaava kilpailu, jossa pelaavat Suomen toiseksi korkeimman sarjatason Ykkösen joukkueet. 

Ykköscup pelataan kolmessa maantieteellisesti painotetussa lohkossa 22. tammikuuta ja 12. maaliskuuta välisenä aikana. Lohkojen neljä joukkuetta pelaavat yksinkertaisen sarjan, jossa viime kaudella parhaiten sijoittuneet joukkueet saavat kaksi kotiottelua. Lohkovaiheessa on viisi runkopelipäivää, ja jatkoon menijät ovat selvillä 26. helmikuuta mennessä. 

Lohkojen kaksi parasta joukkuetta etenevät kahdeksan joukkueen puolivälieriin. Lisäksi puolivälieriin etenee kaksi parasta lohkokolmosta. Pudotuspelit pelataan yksittäisinä otteluina. Ykköscupin finaalin alustava pelipäivä on 12. maaliskuuta. Näin ollen Ykköscupin tulisi olla pelattuna ennen Suomen Cupin alkua. 

Ykköscupin aikataulu:

22.1.–19.2. Lohkovaihe: 
runkopelipäivät 22.1., 29.1., 5.2., 12.2. ja 19.2.
26.2. Puolivälierät
5.3. Välierät
12.3. Finaali