Yhteistyöllä kohti menestystä – Suomen ja Norjan maajoukkuevalmentajat ovat sparranneet toisiaan keväällä

Julkaistu

  • Maajoukkueet
  • Seuratoiminta

Teams-tapaamisissa on käyty läpi muun muassa maajoukkueleirien sekä pelin eri vaiheita nuorten maajoukkueissa.

Tyttöjen maajoukkueiden leirejä on jouduttu perumaan kevään aikana, mutta maajoukkuevalmentajat ovat pystyneet yhteydessä pelaajiin ja seuroihin muun muassa seuravierailujen merkeissä. Tämän lisäksi tyttöjen maajoukkuevalmentajat ovat tehneet yhteistyötä sekä Suomen että Norjan A-maajoukkueiden valmentajien kanssa.

Norjan naisten A-maajoukkueen päävalmentaja Martin Sjögrenin mukaan yhteistyö on sujunut hyvin mallikkaasti. Huippujalkapallopäällikkö Marianne Miettisen mentorina yhteistyön mahdollistavassa UEFA:n ohjelmassa toimiva Sjögren toteaa, että omien kokemusten jakaminen kollegoiden kanssa antaa paitsi uskoa omaan tekemiseen myös uusia ideoita.

– Se on kenties hieman epätavallista, että kaksi maata tekee näin tiivistä yhteistyötä. Koen, että tämä kuitenkin palvelee molempia osapuolia, ja olemme oppineet paljon uutta. Toivon, että meistä on myös ollut apua Suomelle, Sjögren sanoo.

– Sekä Norjan että Suomen jalkapallolla on koronaviruksen takia haastava tilanne. Etenkin tällaisena aikana, kun leirejä sekä pelejä perutaan, ja lähes kaikki tekevät työtä etänä, on tärkeää päästä keskustelemaan jalkapallosta ja pitämään verkostoja yllä.

Sjögren sekä tapaamisiin niin ikään osallistunut Anders Jacobson olivat Marko Salorannalle tuttuja jo muutaman vuoden takaa, kun miehet valmensivat ruotsalaista Linköpings FC:tä menestyksekkäästi. U17-tyttöjen päävalmentaja kertoo, että kaksikko on muuttanut Norjan A-maajoukkueen peliä huomattavasti viimeisen reilun neljän vuoden aikana.

– Ajattelemme aika samalla tavalla jalkapallosta, ja he ovat kokeneet asian samoin. On aina hyvä sparrata huippumaan kanssa – Norja on kuitenkin pelannut säännöllisesti arvokisoissa ja vielä askeleen meitä edellä, Saloranta toteaa.

U15-tyttöjen päävalmentaja Pekko Söderström allekirjoittaa Salorannan ajatukset.

– Olemme rakentaneet tyttöjen maajoukkueille sekä pelaajakehitykselle yhteistä linjaa, ja on ollut todella hedelmällistä kuulla Norjan valmentajien mietteitä. Olemme käyneet läpi isoja kokonaisuuksia sekä pieniä detaljeja, ja ne ovat herättäneet paljon ajatuksia.
 
Vallitseva koronavirustilanne on tuonut haasteensa maajoukkuevalmentajien verkostoitumiseen, joten Norja-yhteistyö on tullut hyvään saumaan. Miettinen uskoo, että yhteistyöstä on ollut apua myös kotimaisille seuroille.

– Martinilla on todella laaja näkemys seurajoukkueen valmentamisesta, ja olemme puhuneet paljon kansainvälisestä vaatimustasosta. Maajoukkueet ja suomalaiset seurat eivät ole korona-aikana päässeet mittaamaan tasoaan ulkomailla, ja on todella tärkeää tietää, missä Euroopassa mennään, Miettinen sanoo.

– Tämän tiedon jalkauttaminen jatkuu maajoukkue- ja aluevalmentajiemme toimesta tulevaisuudessakin seurakäynneillä sekä pelaajien palautekeskusteluissa yhdessä seuravalmentajien kanssa.

  • Helmarit
  • T2005
  • T2006