Wiss tyytyväinen – Vuorista harmitti

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Ilves kohtasi lauantaina Suomen Cupin viidennessä ottelussaan Vaasan Palloseuran. Ottelusta muodostui Ilveksen näytös ja lopulta ottelun päätteeksi tulostaululla komeilivat Ilveksen voittolukemat 3-0.

Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss oli tyytyväinen joukkueen esitykseen.

- Hyvä tasapainoinen esitys joukkueelta. Kontrolloimme ottelua alusta loppuun. Vaikka takana oli vuoden kovin harjoitusviikko, oli joukkue hyvällä jalalla liikkeellä eikä raskas viikko näkynyt esityksessä, Wiss kiitteli Ilveksen sivuilla.

Päävalmentaja Petri Vuorinen piti ottelun lopputulosta oikeudenmukaisena.

- Ilvekselle ansaittu voitto. Ilves teki kolme maalia ja me teimme nolla. Se kertoo ottelusta jotakin. Ottelun alussa olimme paineen alla ja Ilves hyötyi harhasyötöistämme. Ensimmäisellä puoliajalla Ilves teki kaksi maalia muutaman minuutin sisään. Ennen niitä maaleja tuntui, että pääsimme peliin paremmin sisään. Ensimmäisen puoliajan jälkeen minua harmitti eniten pallonmenetyksemme ja missä ne tulivat, Vuorinen pohti VPS:n sivuilla.

Hyvien maalipaikkojen luominen tuotti vaikeuksia vaasalaisille.

- Ilves puolusti hyvin. Meidän syöttömme eivät olleet tarpeeksi laadukkaita hyökkäyspäässä. Syöttöpelimme vaikutti tänään kiireiseltä ja tappioasema varmaan vaikutti siihen. Pääsimme muutaman kerran hyviin syöttöpaikkoihin maalin lähellä, mutta ratkaisevat syötöt eivät menneet perille, kommentoi Vuorinen.

Kamerunilainen Alain Richard Ebwelle teki debyyttinsä VPS-paidassa.

- Ebwelle on pelaaja, joka pystyy pitämään palloa ja haastamaan vastustajia pienellä alueella. Hän pystyy varmasti auttamaan joukkuettamme. Tänään hän auttoi meitä osittain, mutta ei riittävästi. Pitää ottaa huomioon myös koko joukkueen esitys tänään, koska se vaikuttaa myös yksilöiden esityksiin, kertoi Vuorinen.

Vuorinen löysi pelistä myös jotain positiivista.

- Pääsemme pelaamaan kovia pelejä. Tänään teimme itse pelistä meille vaikean. Näimme taas tänään uusia asioita, joita pitää työstää. Tällaisen pelin jälkeen pysymme nöyrinä ja sekin voi olla hyvä asia. Nyt tulee pieni breikki pelaajien kanssa ja vedämme vähän happea. Pidämme viikon vapaata ja tulemme takaisin tuoreina. Sitten Veikkausliigan alkuun on enää noin viisi viikkoa. Työmme ei tule kaatumaan tähän yhteen peliin.

  • Ilves Miehet
  • VPS