Westerlund haluaa voittaa tiistaina: ”Se on tärkeintä”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Anna Westerlund tiivisti tunteensa perjantain Itävalta-tappion jälkeen yhteen sanaan - tyhjä. Nyt katseet on kuitenkin jo tulevassa, sillä Suomi-paita päällä pelataan vain merkityksellisiä otteluita.

Perjantai oli tärkeä päivä Suomen lohkon MM-karsinnoissa. Espanja voitti omassa ottelussaan Israelin 2-0 ja varmisti paikkansa kesän 2019 Ranskan lopputurnauksesta. Toisesta sijasta ja mahdollisesta play off -karsintapaikasta kisaavat Suomi ja Itävalta kohtasivat Helsingissä ja vieraat veivät pisteet 2-0-lukemin.

 

Itävalta on nyt lohkossa toisena kymmenellä pisteellä ja se kohtaa vielä Israelin ja Suomen. Helmareilla on kasassa seitsemän pistettä ja edessä ottelut Serbiaa, Espanjaa ja Itävaltaa vastaan. Perjantain pistemenetys oli Helmareille karvas, vaikka vastassa oli viime kesän EM-välieräjoukkue.

 

- Olo oli perjantaina tyhjä. Edessä on kuitenkin heti uusi peli, joten olen yrittänyt unohtaa sen nyt. Olihan meillä muutamia hyviä maalipaikkoja, ei peli ollut mitenkään yhtä päätyä. Ainahan päästetyistä maaleista jää tietenkin sellainen olo, että miksi emme tehneet tuota erilailla, Anna Westerlund ruotii.

 

- Itävalta oli hyvä joukkue, mutta ei se ollut sellaista kuin Espanjaa vastaan. Saimme muutamia hyviä palloja linjan taakse ja löysimme tiloja ajoittain myös linjojen välistä maata pitkin pelaamalla. Ehkä olisimme voineet yrittää hakea niitä tiloja vielä enemmän. Siitä on kuitenkin helppo sanoa näin jälkikäteen.

 

Westerlund on Suomen joukkueen kokenein pelaaja. Itävalta-ottelu oli hänelle jo 107. A-maaottelu. Viime EM-karsinnoissa toppari oli ainut Helmari, joka pelasi kaikki kamppailut alusta loppuun. 

 

- Olen ihan tyytyväinen omaan pelaamiseeni sekä maa- että seurajoukkueessa. Jos seurassa onnistuu, niin on mahdollisuus pelata hyvin myös maajoukkueessa. 

 

Puolustajan ”peliputki” ei olisi todennäköisesti katkennut vieläkään, ellei tuomarille olisi sattunut varsin erikoinen virhe MM-karsintaottelussa Israelissa. Tuomari tuomitsi suomalaispelaajan rikkoneen vartin pelin jälkeen. Hän ei nähnyt kuka rikkeen teki, mutta päätti näyttää punaista korttia Westerlundille. Tuomio korjattiin myöhemmin niin, että pelikiellon kärsi tilanteessa pallosta taistellut Natalia Kuikka.

 

”Wese” joutui kuitenkin siis jättämään tuon ottelun kesken. Suomi jäi lopulta maalittomaan tasapeliin, vaikka oli voittanut reilu kuukausi aiemmin Israelin kotikentällään 4-0.

 

- Pysyin sivussa koko tilanteesta, kun tuomari katkaisi pelin. Ajattelin, etten lähde sinne sanomaan mitään, vaan pysyn taustalla, etten saa turhaa keltaista korttia. Ehkä olin liian hiljainen, kun hän sitten päätti tulla näyttämään korttia minulle. Itkin, kun lähdin kentältä, olin kai vähän shokissa, mutta en ajattele sitä enää. Se on varmasti oudointa mitä minulle on kentällä tapahtunut, toppari muistelee.

 

Vaikka tie Ranskan MM-lopputurnaukseen vaikeutui perjantain Itävalta-tappion myötä, on tiistain Serbia-ottelu todella tärkeä, Westerlund korostaa. Joukkueet kohtasivat Helsingissä lokakuussa ja Suomi voitti 1-0.

 

- Voitimme silloin omalla maalilla, mutta onnistuimme siinä pelissä muuten todella hyvin. Voitto oli ansaittu.

 

- Oli tilanne kisapaikan suhteen mikä tahansa, on aina kunnia pelata Suomen maajoukkueessa. Me haluamme voittaa tiistaina. Nyt me etenemme peli kerrallaan ja teemme esimerkiksi Itävallan tien vaikeaksi, mehän kohtaamme heidät vielä. 

 

- Ei voi ajatella niin, että mahdollisuutemme ovat pienet, joten heitetään pyyhe kehään. Totta kai olimme pettyneitä perjantaina, mutta minä ainakin ajattelen, että nyt pitää vain voittaa. Se on tärkeintä.

 

Anna Westerlund on isossa roolissa paitsi Suomen maajoukkueessa myös norjalaisen Lillestrømin riveissä. LSK on voittanut mestaruuden neljä kertaa peräkkäin ja suomalaistoppari on pelannut jälleen kaikki kauden ottelut. Joukkue johtaa tällä hetkellä Toppserieniä kuuden pisteen erolla, kun pelattuna on yhdeksän kierrosta.

 

Serbia-Suomi MM-karsintaottelu pelataan tiistaina 12.6. klo 19 Zemun Stadiumilla Belgradissa. Yle TV2 näyttää kamppailun suorana lähetyksenä.

  • Helmarit