Vuoden poikapelaajalla Anssi Suhosella edessään mielenkiintoinen haaste

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Vuonna 2001 syntynyt Anssi Suhonen valittiin marraskuussa Suomen vuoden poikapelaajaksi. Nyt HSV-peluri haluaa mahtua kaksi vuotta vanhempien EM-lopputurnausjoukkueeseen.

Järvenpään Palloseuran kasvatti Anssi Suhonen nousi poikamaajoukkuepelaajaksi Käpylän Pallon riveissä. Helmikuussa 2017 nuori otti uuden askeleen urallaan ja siirtyi Saksaan Hamburger SV:n organisaatioon. Suhonen sai heti hyvän roolin seuran U17-joukkueesta. 

 

- Olisin tyytyväinen kauteeni, jos olisin tehnyt enemmän maaleja. Peliaikaa sain hyvin. Syksyllä jatkan U19-joukkueessa, sitten pääsen Tobiaksen (Suomen U19-maajoukkuepelaaja Fagerström) kanssa samaan joukkueeseen, Suhonen kertoo.

 

- Tavoitteeni ensi kaudeksi on olla avauskokoonpanon pelaaja. Haluan myös tehdä enemmän maaleja. Siinä joukkueessa on paljon tuttuja pelaajia, joten vaihdos ei sinänsä jännitä. Seuraava tavoitteeni on päästä HSV:n edustusjoukkueen harjoituksiin aina silloin tällöin. Ei se varmasti ole hirveän kaukana, valmentajat ovat jo puhuneet jotain sen suuntaista. Toivottavasti se tapahtuisi jo ensi kaudella, hän jatkaa.

 

Suhosen seurajoukkuekausi päättyi keväällä jo maaliskuussa nilkkavammaan. Hän loukkaantui U17-poikien EM-jatkokarsintaottelussa Portugalia vastaan. Nyt takana on tiivis kuntoutusjakso. Palloharjoituksissa hän on saanut olla mukana kahden viikon ajan.

 

Heinäkuun EM-kotikisoihin valmistautuva U19-maajoukkue leireili kesäkuun alussa Eerikkilässä ja kohtasi Montenegron U20-joukkueen kahdesti. Suhonen oli mukana leirillä, mutta ei saanut osallistua harjoituksiin täysipainoisesti. Nyt pelilupa on ja hänellä on takana kahdet harjoitukset Vaasan leirillä. Pelilupa on myös Suomen U19 ja U18 -maajoukkueiden keskinäiseen otteluun sunnuntana.

 

- On todella mukava päästä tähän joukkueeseen. Mukana on paljon muitakin tuttuja pelaajia kuin Tobias, kuten vuonna 2000 syntyneet Kalle (Katz), Niklas (Jokelainen) ja Jaakko (Oksanen). Olisi upeaa päästä EM-kisoihin, se on ehdottomasti tavoitteeni. Jos pystyn jatkamaan pelaamista samanlailla kuin ennen, niin olen ihan luottavainen mahdollisuuksiini.

 

- Olemme käyneet paljon läpi pelitapaa, miten Juha (päävalmentaja Malinen) haluaa meidän pelaavan. Kyllä se jää päähän ja uskon sopeutuvani siihen hyvin, Suhonen kommentoi.

 

Suomi isännöi U19-ikäluokan EM-lopputurnausta Vaasassa ja Seinäjoella 16.-29. heinäkuuta.

  • P1999