Vuoden maalivahti Anton Lepolan tavoitteet täyttyivät

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

24-vuotias veräjänvartija oli yksi KTP:n nousukauden sankareista.

Kymmenen nollapeliä Ykkösen kaudella pelannut Anton Lepola äänestettiin Vuoden maalivahdiksi. KTP:n maalilla loistokauden pelannut Lepola esiintyi avauskokoonpanossa yhtä lukuun ottamatta kaikissa sarjaotteluissa. Mies oli suuressa roolissa myös liigakarsinnassa, jonka avausosassa hän piti nollan.

– Kun koronapandemia alkoi, harjoittelin itsekseni Arto Tolsa Areenalla. Asetin silloin selkeiksi tavoitteiksi, että KTP nousee liigaan ja minä olen Ykkösen paras veskari. On hienoa, että omat unelmat voivat toteutua, Lepola sanoo.

– On ollut siistiä huomata, että työn tulos näkyy. Kaikki, mitä katsojat näkevät peleissä, pohjautuu siihen, mitä treenikentillä tehdään. Joukkuekaverit ovat olleet kaikki kaikessa, ja ryhmähenki on ollut mahtava. Se oli edellytys, että saavutimme yhdessä tavoitteemme.

Huippukauden arvoa nostaa se, että vuosi 2019 oli Lepolalle todella haastava. TPS:aa edustanut Lepola sai vastuuta vain kuudessa Ykkösen ottelussa, eikä mahtunut kauden loppupuolella edes kokoonpanoon.

KTP:n sijoituttua Ykkösen toiselle sijalle sen liigakarsintavastukseksi tuli kuin kohtalon määräämänä juuri TPS. Maalittoman avausosan jälkeen nousu ratkesi Turussa, joka on TPS:n junioriputken läpikäyneelle Lepolalle hyvin tuttu paikka.

– Kupittaalla oli perhettä, sukulaisia sekä ystäviä katsomossa, ja minulla oli hieman hermostuneempi olo kuin muissa vieraspeleissä tällä kaudella. Oli erikoinen tunne vierailla siellä, kun olen käynyt nuorempana kannustamassa Palloseuraa ja myöhemmin pelannut TPS-paidassa samalla stadionilla.

Pelin ollessa 1–1-tilanteessa Lepola otti huipputärkeän torjunnan aivan viime hetkillä. Kellossa oli 94 minuuttia, kun TPS sai kulmapotkun, ja vaarallinen pusku suuntautui maalia päin.

– Pallo pomppi mudassa, ja nappasin sen syleilyyni. Pidin siitä aika kovaa kiinni, melkein puristin ilmat pihalle. En katsonut kelloa, mutta tiesin, että olemme aika lähellä loppuvihellystä. Aika usein tiukoissa matseissa toinen joukkue saa loppuhetkillä hyvän paikan, ja oli tietenkin hienoa päästä torjumaan sellainen, Lepola kertoo.

– Viimeisen pillinvihellyksen jälkeen en muista kauheasti seuraavan puolen tunnin tapahtumista. Vaikka TPS:n putoaminen aiheutti ristiriitaisia tunteita, nousun suo KTP:lle sekä kotkalaisille. Olen iloinen kaikkien seuran eteen työskentelevien puolesta.

Lepolan tulevan kauden seuraa ei ole vielä julkaistu, mutta varmaa on se, että mies haluaa pelata Veikkausliigaa. Hän vahti IFK Mariehamnin maalia seitsemässä liigaottelussa kaudella 2018, ja janoaa uutta mahdollisuutta pääsarjassa.

– Suomen kentillä liiga on ehdottomasti ykköstavoitteeni. Haluan taas ensi vuonna näyttää osaamistani isommilla areenoilla.

Kuva: Mikko Mäkelä