VPS:n Vuorinen iloinen toisen puoliajan esityksestä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Vaasan Palloseura ja FC Inter kohtasivat lauantaina Suomen Cupin puolivälierässä Turussa ja vaasalaiset ottivat pelistä 2-1-voiton. VPS oli viimeksi selviytynyt Cupin välieriin vuonna 2008.

VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen oli jatkoonpääsyn lisäksi tyytyväinen VPS:n oman pelin kehitykseen ottelun aikana.

- Tarkoituksemme ei ollut aloittaa noin matalalla blokilla. Olimme sen takia vähän ongelmissa prässipelaamisemme kanssa ensimmäisellä jaksolla. Koimme kuitenkin olevamme vaarallisia ensimmäiselläkin puoliajalla, kun saimme pallon. Ilmeemme toisella puoliajalla oli mielestäni hyvä. Emme tehneet puoliajalla mitään isompia pelillisiä muutoksia. Muutos lähti pelaajista. Uskon, että ihmiset myös näkivät VPS:n taistelevan varsinkin toisella jaksolla. Tappioasemasta voittoon nouseminen oli hienoa ja on todella tärkeää, että meillä on tuollainen ilme kuin toisella jaksolla, VPS-luotsi pohti seuran sivuilla.

VPS:n molemmat maalit olivat hienosti rakennettuja ja tyylikkäästi viimeisteltyjä. Maalintekijät Jerry Voutilainen ja Steven Morrissey myös syöttivät toistensa osumat. Vuorinen arvostaa molempia pelaajia korkealle.

- Maalimme olivat todella hienoja. Stevenin pelaamista katsellessa tulee mieleen kolme asiaa, joiden takia hän on näin hyvässä iskussa. Ensinnäkin hän palasi tammikuussa harjoituksiin suhteellisen hyvässä kunnossa. Myös joukkuepelaamisemme tukee Stevenin vahvuuksia, joissakin peleissä enemmän ja joissakin vähemmän. Lisäksi Steven kuuluu tällä kaudella kapteenistoon ja hän on ottanut vastuuta joukkueesta sekä pelistämme. Hän ymmärtää, että hänen vastuunsa on isompi. Johtajuus näkyy myös kentän ulkopuolella.

- Jerryn kohdalla tiedämme, että hän on kaikin puolin hyvä pelaaja. Hänellä on ominaisuuksia, jotka ovat aivan Suomen huipputasolla. Nyt hän on pelannut joissakin peleissä vähän ylempänä ja sitä kautta päässyt viimeistelemään ja syöttämään maaleja, Vuorinen kertoi.

Jonas Häkkinen ja Eero-Matti Auvinen muodostivat VPS:n toppariparin. Nuoret pelaajat onnistuivat melko hyvin Interin kokeneiden hyökkäyspelaajien nollaamisessa.

- Topparipari pärjäsi suht hyvin. Vastassa oli vahvoja ja kansainvälisesti kokeneita pelaajia. Pärjätäksesi sellaisia pelaajia vastaan, sinun täytyy yksinkertaisesti olla vaan kova. Varsinkin kaksinkamppailutilanteissa. Tällaiset pelit kehittävät nuoria pelaajiamme. Jonaskin on pelannut ennen tänne tuloaan vain junioreita vastaan. Pitää olla nöyrä, mutta ei liian nöyrä. Et voi pärjätä kentällä, jos et luota itseesi ja joukkueeseesi. Topparin pitää uskaltaa pelata kovaa, Vuorinen kommentoi.

  • VPS