VPS ja PK-35 olivat tylyjä isäntiä keskiviikkona

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Voitto oli kummallekin kauden ensimmäinen, ja Vepsu nousi tuloksen myötä sarjakärkeen.

VPS – IF Gnistan 2–0 (0–0)

Avausjaksolla aurinkoisessa Vaasassa ei juuri maalipaikoilla herkuteltu. Alkuminuuttien paras sauma tuli vieraiden Rony Huhtalalle, joka tykitti pienestä kulmasta sivuverkkoon. 17. minuutilla Vepsu-ikonit Steven Morrissey ja Sebastian Strandvall olivat ensi kertaa pahanteossa, mutta Strandvallin viimeistelemä maali liputettiin paitsioksi. Juuri ennen taukoa Gnistan joutui miesvajaalle Maximo Tolosen hölmöiltyä itselleen punaisen kortin.

Vepsu otti pelin hallintaansa toisella puoliajalla ja loi lukuisia tilanteita. Viimeistely ontui, kunnes Morrissey vapautti Riku Jääskän, joka pääsi viimeistelemään ensimmäisen osumansa Ykkösessä pilkun kohdilta. 77. minuutilla Santeri Kuivalaisella oli mainio paikka tasoitukseen, mutta ohjaus lähietäisyydeltä epäonnistui. Lopullinen niitti nähtiin toisessa päässä muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun Strandvallin kulmapotku sujahti suoraan maaliin. Huhtalalla oli vielä lopussa tilaisuus kavennukseen, mutta Tuomas Pöyhönen torjui loistavasti alakulmasta. Gnistan sai vielä ottelun päätyttyäkin lisää jobinpostia, kun Jiri Koski protestoi itselleen punaisen kortin.

Ruudun ottelukooste 
Vierasjoukkueen raportti

PK-35 – MuSa 1–0 (0–0)

Ykkönen palasi Pihlajamäkeen voitokkaissa merkeissä, mutta helpolla eivät kolme pistettä tulleet. Avausjakso oli varsin varovaista peliä kummaltakin joukkueelta, mutta aivan loppuhetkillä nähtiin kuin nähtiinkin maali. Kyseistä osumaa kannattikin odottaa, sillä Daniel Rantanen upotti vapaapotkun MuSa:n maaliin käsittämättömän komealla tavalla.

Kotijoukkueen iltapuhde vaikeutui 53. minuutilla, kun Charles Katashira otti toisen varoituksensa. Ottelun loppua kohden porilaiset lisäsivät painetta, mutta todelliset huippupaikat olivat kortilla. John Frederiksen sai puskettua pallon maaliviivalle asti Naoki Maedan keskityksestä, mutta PK-35 onnistui siivoamaan pallon pois. Erikoistilanteet aiheuttivat vaaraa kotijoukkueen maalille, ja lisäajalla Joonas Lakkamäki sai pallon maaliin Samu-Petteri Mäkelän sivuvapaapotkusta – tämä vihellettiin kuitenkin paitsioksi, ja pisteet jäivät Helsinkiin.

Ruudun ottelukooste
Kotijoukkueen raportti