VPS ja KPV Pohjanmaan paikalliskamppailussa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Lauantaina on luvassa kauden ensimmäinen Vaasassa pelattava Pohjanmaan derby. Kolme peräkkäistä voittoa napannut Vaasan Palloseura saa vastaansa Veikkausliigaan nousseen KPV:n. Suomen Cupin alkulohkon ottelu pelataan lauantaina 16.2. Fennia Arenassa klo 17:45.

KPV on kerännyt kahdesta Cupin ottelustaan yhden pisteen. Seura on ollut aktiivinen talven pelaajamarkkinoilla. Joukkueeseen ovat liittyneet muun muassa Hendrik Helmke ja Enoch Banza. Kokkolalaisten puolustusta johtaa pitkäaikainen VPS-kapteeni Ville Koskimaa. VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen pitää KPV:n nousua hienona asiana.

- Mahtavaa, että KPV nousi. Kun katsomot ovat täynnä ja yleisö laulaa, niin tietää miksi tätä työtä tehdään. Ne ovat hienoja ja hetkiä ja tuovat omanlaisensa lisän peliin. KPV on kokenut ja fyysinen joukkue. Pelissä on mielenkiintoinen asetelma, koska olemme olleet pitkään Veikkausliigassa, mutta vastassa olevalla nousijajoukkueella on jopa meitä enemmän kokemusta, kertoo Vuorinen VPS:n sivuilla.

Nuoret pelaajat ovat olleet isossa roolissa Vepsun Cup-voitoissa. 19-vuotias Martti Haukioja solmi sopimuksen VPS:n kanssa viime marraskuussa ja on saanut paljon vastuuta Suomen Cupissa. Laitapuolustaja on pelannut täydet minuutit kaikissa Cup-otteluissa. Haukioja odottaa KPV:n kohtaamista innolla.

- Cup on alkanut tuloksellisesti hyvin, mutta pelit ovat olleet vähän ailahtelevia. Onneksi olemme kuitenkin saaneet voittoja. Derbyissä olen aiemmin pelannut Tampereella ja ne ovat aina omanlaisia pelejään. Derbyottelussa on enemmän fiilistä ja omat tunteetkin saattavat olla vähän pinnassa, sanoo Haukioja.

Ilveksestä Vepsuun siirtynyt Haukioja on sopeutunut hyvin joukkueeseen ja kaupunkiin.

- Olen päässyt hyvin joukkueeseen sisään heti alusta. Pelejä on kertynyt pikkuhiljaa ja niiden kautta pääsee joukkueeseenkin paremmin mukaan. Olin Vaasassa jo viime kesänä U-19 EM-turnauksessa ja sitä myöten kaupunkiin on ollut helppo tulla. Arki on täällä erilaista Ilvekseen verrattuna. Tullaan aamulla tänne treenaamaan, sitten käydään yhdessä syömässä ja iltapäivällä saattaa olla vielä palaveri. Teemme kovasti töitä joka päivä, kertoo Haukioja.

Haukioja teki vaikutuksen päävalmentajaan jo ensimmäisellä tapaamiskerralla.

- Kun keskustelimme ensimmäistä kertaa, välillemme syntyi tietynlainen luottamus. Martilla on tavoitteita ja paloa jalkapalloa kohtaan. Intohimo peliä kohtaan todella tärkeää ja se näkyy Martissa. Olen tyytyväinen, että Martti tuli tänne. Hän elää koko ajan kuin huippujalkapalloilija, sanoo Vuorinen.

Vepsulla tulee olemaan KPV-ottelussa muutamia poissaoloja pienten vaivojen takia.

- Haluaisin jossain vaiheessa lepuuttaa tiettyjä pelaajia, koska ehjä talvi on todella tärkeä koko kautta ajatellen, kommentoi Vuorinen.

KPV on tahkonnut Cupissa kaksi ottelua, joista pisteitä on plakkarissa yksi. Kuopion Palloseuralta Vihreä onnistui nappaamaan pisteen, Tampereen Ilves sen sijaan väänsi Kipparihallista 1-2 vierasvoiton, vaikka ottelun avausjaksolla Pallo-Veikot esittikin talven parasta peliään.

Lauantain otteluun Vihreä pääsee hyökkäämään hyvän harjoitusjakson siivittämänä, ja kokoonpanossa saatetaan nähdä jo syksyisestä jalkamurtumastaan hyvää vauhtia kuntoutunut Sebastian Mannström.

KPV on valmistautunut vierasotteluiden putkeen tarkasti, sillä myös Veikkausliigan kausi avataan peräti kuudella Kokkolan ulkopuolella pelattavalla ottelulla.

- Kahden kotipelin jälkeen on edessä useampi vierasottelu ja nämä ovat meille todella tärkeitä tapahtumia. Tulemme pelaamaan liigassa lähes koko ensimmäisen kierroksen vieraskentällä, joten näiden otteluiden merkitys jo pelkästään valmistautumisen suhteen on merkittäv”, KPV:n valmentaja Jarmo Korhonen pohtii KPPV:n sivuilla.

- Lisäksi saamme lisäkokemusta Pohjanmaan derbyjen suhteen, VPS huomenna ja viikon päästä SJK, Korhonen maalaa jo huhtikuun ensimmäisiä paikallisotteluita.

  • VPS
  • KPV