Voitto kelpasi Tainiolle – esitys ei

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

FC Haka jatkaa Ykkösen kärjessä yhdessä TPS:n kanssa. Haka hoiti lauantaina hommansa kunnialla Pietarsaressa ja kaatoi Jaron 3-1.

TPS puolestaan haki täyden potin Oulusta. Molemmilla joukkueilla on viiden kierroksen jälkeen neljä voittoa ja yksi tasapeli eli 13 pistettä.

– Ei tämä meiltä kaksinen esitys ollut emmekä oikein päässeet omalle tasollemme. Mutta toisaalta ei voitosta kannata mitään pois ottaa. Tämä on tulosurheilua ja nousimme kuitenkin tappioasemasta voittoon, FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio puntaroi seuran sivuilla.

– Kokonaisuudessa parasta oli puolustuspelaaminen. Joka jätkä meni uhrautuvasti pallon eteen silloin kun oli tarvetta, Tainio kiitteli.

Hakan vierasottelut jatkuvat keskiviikkona juuri TPS:aa vastaan Turussa. Ykkösen kärkiottelu alkaa kello 18.30. Tehtaan kentällä Tainion suojatit nähdään seuraavan kerran tiistaina 4. kesäkuuta. Tuolloin vastassa on EIF.

  • FC Haka