Viikkoraportti; Kolmonen sarjatauolle tasaisissa merkeissä

Julkaistu

  • Alueuutiset

Länsi-Suomen Kolmonen lähtee reilun kahden viikon sarjatauolle tasaisissa merkeissä. Sarjataulukon molemmissa päissä riittää syyskierrokselle reippaasti mielenkiintoista panosta. Pallo-Iirot pitää ykköspaikkaa hallussaan, mutta muu kärkiryhmä hengittää kiivaasti perässä. Sarjan pohjalla kaikki joukkueet ovat heränneet tosissaan taistelemaan Kolmosen paikastaan.

FC Inter2 – Peimari United 2-1
Inter2 kaatoi Peimarin kotonaan dramaattisten vaiheiden jälkeen. Isännät siirtyivät ottelussa johtoon 28. minuutilla Ermal Brahimin maalilla, joka riitti taukojohtoon asti. Toista jaksoa oli pelattu viisi minuuttia, kun Juuso Salonen toi vieraat tasalukemiin 1-1. Interin kolme pistettä varmistui niin myöhään kuin se ylipäätään mahdollista oli. Nimittäin neljännellä lisäminuutilla Tuomas Happonen iski vapauttavan voittomaalin.

SoVo – Wilpas 2-0
Somerolaiset kaatoivat sarjakakkosena edelleen jatkavan Wilppaan kotonaan. Alhagie Sawaneh vei kotijoukkueen johtoon 29. minuutilla. Lisämaalit antoivat odottaa itseään pitkään, kunnes viisi minuuttia ennen ottelun loppua Nicholas Brain naulasi loppulukemiksi 2-0. Wilppaalle sarjatauko tulee hyvää aikaan, sillä lähes sensaatiomaisesti sarjan aloittanut nousijaryhmä lähtee paussille kolmen peräkkäisen tappion saattelemana.

FC Boda – TuWe 0-2
Bodan ja Weikkojen mittelö ratkesi toisen jakson puolivälissä tapahtumarikkaaseen kymmenminuuttiseen. TuWe:n Jesse Jääskeläinen nappasi ottelun ensimmäisen varoituksen 63. minuutilla. Hetkeä myöhemmin vieraat siirtyivät johtoon Konsta Laakson osumalla, kun pelikellossa oli 66. minuuttia. Alle viisi minuuttia tästä osumasta Jääskeläinen nappasi itselleen toisen varoituksen ja lähti suihkuun ennenaikaisesti. Tämä ei kuitenkaan turkulaisia haitannut, kun Niclas Forss naulasi loppulukemiksi 0-2 vain kolme minuuttia Jääskeläisen ulosajosta. Sarjatauolle joukkueet lähtevät tasapisteissä putoamisviivan molemmin puolin.

TOVE – PIF 6-0
Komean kevään pelannut Piffen romahti Toejoella täydellisesti. Kotijoukkueen vahva toinen jakso johti murskalukemiin. Vieraiden alamäki alkoi ensimmäisen jakson puolivälissä, kun Kingsley Ozegbe sai punaisen kortin. Puoli tuntia oli pelattu, kun Petteri Itäranta vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. Tuomas Kallioinen tuplasi johdon minuutti ennen taukoa. TOVE aloitti toisen jakson vahvasti. 49. minuutilla Aki Jylli iski pallon vapaapotkusta sisään. Kalle Marttila teki puoli tuntia ennen loppua lukemiksi jo 4-0. Tästä maalista ehti kulua vain minuutti, kun Tero Laiho iski pallon PIF:n rysään. Ottelun viimeinen maali nähtiin 71. minuutilla Niko Vainionpään toimesta, joka sinetöi loppulukemiksi 6-0.

SC Wolves – Pallo-Iirot 0-3
Raumalaiset vankistivat asemiaan sarjan kärkipaikalla napatessaan selvän voiton Wolvesin vieraana. Sarjakärki iski kaikki maalinsa ensimmäisellä puoliajalla. 11. minuutilla syntynyt avausosuma kirjattiin Emeniken nimiin, kun tämä laittoi pallon maaliin Joonas Manzon syötöstä. Emenike iski toisen osumansa tyhjään maaliin Jussi Aallon syötöstä 25. minuutilla. Viimeisen osuman teki Miika Pertola kymmenisen minuuttia ennen taukoa. Iirot lähtee kesätauolle neljän pisteen sarjajohdossa, mutta toki yhden ottelun vähemmän pelannut FC Åland saattaa rästiottelunsa voittamalla tulla kahden pisteen päähän.

Emenike on ollut tehokas palattuaan loukkaantumisen jälkeen Pallo-Iirojen pelaavaan kokoonpanoon

Masku – TPK 3-0
Masku nappasi selvän voiton TPK:sta tulikuuman Samuli Mikkosen maaleilla. Mikkonen vei maskulaiset johtoon 19. minuutilla. Toista osumaa odoteltiin toiselle jaksolle asti, kun ottelun 65. minuutilla Mikkosen illan toinen tuplasi kotijoukkueen johdon. Hattutemppunsa mies iski 81. minuutilla. Seuran A-junioreista edustusjoukkueeseen nostettu pelaaja on kiittänyt luottamuksesta. Hänen tehotilastonsa, peräti seitsemän maalia, kahdessa viimeisessä Kolmosen ottelussa on maskulaisittain mukavaa katseltavaa. Voitolla Masku pysyi mukavasti sarjan muiden kärkiryhmien vauhdissa mukana.

A-juniori-ikäinen maalitykki Samuli MIkkonen on noussut vahvasti Maskun kokoonpanoon

ÅIFK – FC Åland 3-2
Sarjajumbo ÅIFK nappasi kolmantena majailevalta saarelaisryhmältä tärkeät pisteet. Åland siirtyi johtoon ottelun 32. minuutilla Mahmoudi Sourushin maalilla. Åbo vastasi tähän juuri ennen taukoa, kun Jeremias Kaari tasoitti lukemiksi 1-1. Toiselle jaksolle Åbo tuli vahvasti ja kymmenen minuuttia tauon jälkeen Victor Djibalene iski lukemiksi 2-1. Kotijoukkue näytti karkaavan selvään voittoon, kun Jeremias Kaari iski pelin 3-1 lukemiin vartti ennen loppua. FC Ålandin kavennusosuma syntyi liian myöhään, kun Samuel Nordbergin 3-2 maali syntyi kolmannella lisäminuutilla. ÅIFK:n katastrofaalisen huono alku sarjassa on kesän lämmössä kääntynyt parempaan suuntaan. Neljästä viimeisestä pelistä joukkue on napsinut kymmenen pistettä ja taistelee sarjapaikasta tosissaan.

Kolmosessa siirrytään nyt pienelle tauolle ja sarja jatkuu 19.7. Varaslähdön syksyyn ottavat kuitenkin jo 14.7. FC Åland ja FC Inter2, jotka pelaavat tuolloin rästipelinsä Markusbölessä.

14.7.

16:00

Markusböle

FC Åland

FC Inter 2

19.7.

18:30

Parainen Pajbacka nurmi

SC Wolves

TuWe

19.7.

19:00

Somero

SoVo

P-Iirot

20.7.

19:15

Yläkenttä KHT

ÅIFK

Peimari UTD

21.7.

15:00

Toejoki nurmi

TOVE

Wilpas

21.7.

15:00

Björkboda

FC Boda

Masku

21.7.

16:00

Wiklöf Holding Arena

FC Åland

TPK

22.7.

19:15

Yläkenttä KHT

FC Inter 2

PIF

Sarjatilanne

P-Iirot

13

9

2

2

26-11

29

Wilpas

13

8

1

4

21-18

25

FC Åland

12

8

0

4

30-15

24

Masku

13

7

3

3

29-15

24

PIF

13

6

5

2

24-17

23

SoVo

13

7

2

4

31-30

23

TPK

13

6

1

6

22-21

19

Peimari UTD

13

4

4

5

27-22

16

TOVE

13

4

2

7

20-23

14

FC Boda

13

4

2

7

19-24

14

TuWe

13

4

2

7

18-34

14

SC Wolves

13

3

2

8

17-32

11

FC Inter 2

12

3

1

8

13-22

10

ÅIFK

13

3

1

9

17-30

10

Maalipörssin kärki jaettuna kolmelle pelaajalle

Kolmosen maalipörssiä johtavat pelaajat ovat sarjataukoon mennessä venyttäneet verkkoja yhdeksän kertaa. Peräti 18 pelaajaa on jo tehnyt viisi tai useamman maalin. Maskun A-juniori-ikäinen Samuli Mikkonen on noussut hämmästyttävästi maalipörssissä lähelle kärkeä viimeisteltyään kahdessa viimeisessä ottelussa seitsemän maalia. Ylipäätään nuori mies on pelannut vain kolmessa pelissä käytyään kentällä jo huhtikuussa sarja-avauksessa. Huomionarvoista listalla on myös se, että sarjakärki Pallo-Iiroilta ei yksikään pelaaja ole 18 parhaan maalintekijän listalla. Raumalaisten paras maalintekijä, Emenike, on tehnyt neljä maalia.

Braz Rodrigues Bruno Miguel

Peimari UTD

9

Al-Shekhli Ahmed Majed Ahmed

FC Boda

9

Hartola Veli

PIF

9

Mikkonen Samuli

Masku

7

Koivunen Kari-Pekka

Masku

7

Amani Rezgar

FC Åland

7

Jokiniemi Jesse

Wilpas

7

Marttila Kalle

TOVE

7

Halonen Mikko

SoVo

6

Lastula Marno

TPK

6

Forss Niclas

TuWe

6

Hannuniemi Jami

SC Wolves

6

Digha John George

SoVo

5

Farhan Omar

PIF

5

Nygård Robert

TPK

5

Oksanen Jari

Masku

5

Stylman Ville

TuWe

5

Voca Gesim

PIF

5

 

 

  • Länsi-Suomi