VIFK haastaa JyPK:n Subway Kansallisen Liigan karsinnoissa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

VIFK ja JyPK kohtaavat kaksiosaisessa karsinnassa 21. ja 28. marraskuuta. Karsintojen ensimmäinen osaottelu pelataan VIFK:n kotikentällä Vaasan Elisa Stadionilla. VIFK:n kapteeni Katariina Ketonen kertaa haastattelussa joukkueensa kautta ja JyPK:n Henna Honkanen kertoo, miten Jyväskylässä on käsitelty karsintoihin joutumista. 

VIFK ylittänyt kauden tavoitteet

VIFK sijoittui kaudella 2019 Ykkösessä neljänneksi. Uuden, erikoisen koronakauden 2020 alkaessa joukkueessa oli hyvä meininki, ja joukkueen kapteeni Katariina Ketonen muistaa jo tuolloin pohtineensa, että tällä kaudella VIFK:lla on kasassa erittäin hyvä joukkue. Vahva ja yhtenäinen runko on ollut kasassa jo useamman vuoden, ja tälle kaudelle mukaan liittyi lupaavia uusia tulokkaita. 

– Meillä ei ollut mitään suoria nousu- tai karsintatavoitteita. Tiesimme kuitenkin jo ennen kauden alkua, että meillä on kasassa todella hyvä joukkue. Saimme tälle kaudelle mukaan omista B-junnuista monta hyvää pelaajaa. He olivat kaikki sellaisia pelaajia, jotka haluavat kehittyä ja mennä eteenpäin, mikä teki hyvää koko joukkueelle alusta asti, Ketonen kertoo. 

Vaikka joukkueen iskukyky oli tiedossa, yllätti karsintapaikan saaminen Ketosta hieman. Kapteenin mukaan avainasemassa tämän kauden menestyksessä on ollut suoritusten tasaisuus, mikä aikaisemmilla kausilla vaasalaisjoukkueelta on puutunut. 

– Olemme aikaisempinakin kausina olleet syksyn alussa kärkikahinoissa, mutta emme ole pystyneet olemaan riittävän tasaisia. Tällä kaudella iso juttu meille olikin, että pystyimme pitämään hyvää tasoa yllä koko kauden, Ketonen pohtii. 

Iso asia vaasalaiselle futikselle

VIFK:n joukkue on hyvin paikallinen, eikä muualta tulleita vahvistuksia ole kuin yhden käden sormissa laskettava määrä. Ketonen uskoo, että tämä on yksi syy siihen, miksi joukkueen menestys on tärkeää myös koko kaupungille. Monelle pelaajalle taas olisi erityisen hieno kokemus päästä pelaamaan pääsarjatasolle omassa kasvattajaseurassaan. Kapteenin mielestä jo karsintoihin pääseminen on innostava kokemus.

– Olemme kaikki tosi innoissamme, että pääsemme mittaamaan tasoamme JyPK:a vastaan. Tämä on myös tosi iso juttu seuralle, mutta myös ihan vaasalaiselle futikselle, koska meillä ei ole kaupungissa liigajoukkuetta miehissä eikä naisissa. Puitteet täällä kyllä olisivat kunnossa.

Ruutu+ -palvelun näyttämät karsintaottelut ovat näytönpaikka joukkueelle ja pelaajille myös siinä mielessä, että monet VIFK:n pelaajat pääsevät ensimmäistä kertaa näyttämään taitojaan myös muille kuin paikalliselle yleisölle. Parhaimmillaan karsintaottelut voivat toimia uran ponnahduslautana koko joukkueelle, mutta myös yksittäisille pelaajille. 

– Kyllä se jännittää, mutta olemme pyrkineet ajattelemaan niin, että olemme ansainneet nämä paineet ja tämän mahdollisuuden näytön paikkaan. Pitää nauttia, eikä se pilata tätä liialla jännittämisellä, Ketonen naurahtaa. 

Ketonen antaa myös pari vinkkiä, ketä VIFK:n pelaajia kannattaa ottelussa laittaa tarkkaan seurantaan.

– Ensimmäisenä pitää kyllä sanoa Fanny Forss. Fanny on tehnyt eniten maaleja tällä kaudella, ja on taitava ja nopea pelaaja. Tosi tärkeä pelaaja meille. Sitten sanoisin, että kannattaa seurata Emma Pettissaloa. Hän on todella taitava keskikenttäpelaaja, mutta myös todella hyvä box-to-box pelaaja, jolla on korkea työmoraali. 

JyPK:lla myös näytön paikka

Jos VIFK:n vahvuus kaudella 2020 on ollut tasaisuus, samaa ei voi sanoa jyväskyläläisjoukkueesta. Tämän tiedostaa myös Italiasta kesken kauden joukkueen vahvuuteen palannut Henna Honkanen

– Oli iso pettymys joutua karsijan paikalle. Meillä on ollut todella paljon ailahtelua. Välillä olemme pelanneet todella hyvin, ja ottaneet voittoja kovistakin joukkueista. Toisaalta välillä meidän pelimme on alahdellut paljon myös otteluiden sisällä. Joka tapauksessa pettymys oli suuri, mutta se on nyt käsitelty ja lähdemme karsintoihin luottavaisin mielin, Honkanen kertoo. 

JyPK onnistui kauden aikana viemään pelaamistaan paljon eteenpäin. Erityisesti puolustuspelaaminen parani loppukautta kohden koko joukkueelta. Honkasen mukaan karsintoihin valmistavissa treeneissä on keskitytty paljon siihen, että joukkue pystyisi kummassakin ottelussa pelaamaan ehjän 90 minuuttisen. 

– Olemme tutustuneet VIFK:n pelitapaan ja koettaneet saada omaa peliämme sellaiseksi, että puolustamme tiiviisti ja aggressiivisesti. Pyrimme myös hyökkäämään niiltä alueilta, missä VIFK:lla mahdollisesti on vähän epätasapainoa. 

Honkanen myös uskoo, että JyPK:lla on hyvät edellytykset säilyä Subway Kansallisessa Liigassa, kunhan vastustajan heikkouksiin pystytään iskemään kiinni. Toisaalta hän myös näkee tärkeänä, että jyväskyläläisten pitäisi pystyä hyödyntämään omia vahvuuksiaan kentällä. 

– Meillä on nopeita ja hyvät fyysiset ominaisuudet omaavia pelaajia. Heitä pitää pystyä otteluissa hyödyntämään.

JyPK:n joutuminen karsintoihin selvisi vasta viimeisellä kierroksella HJK:ta vastaan. Kuva: Mira Lönnqvist