Velija ja Kivimäki jatkavat Musan Salaman riveissä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Kakkosessa pelaava Musan Salama on solminut jatkosopimukset Bilal Velijan ja Ville-Waltteri Kivimäen kanssa.

Vuodesta 2015 Musan Salaman puolustuslinjassa pelannut Bilal Velija (kuvassa) nähdään MuSa-paidassa myös tulevalla kaudella. Ammattilaisjalkapalloilijan asenteella varustettu Velija näyttää päivittäisellä tekemisellään esimerkkiä joukkueen nuoremmille pelaajille ja on näin tärkeä osa joukkuetta myös pelikentän ulkopuolella. Makedoniasta kotoisin oleva Velija aloittaa nyt kuudennen kautensa Suomen sarjoissa.  

- Velija on valmentajan näkökulmasta ihanteellinen pelaaja, sillä hänet voi laittaa kentälle lähes mihin rooliin tahansa ja miehen asenne on aina kohdallaan. Hänen sitoutumisensa seuraan kertoo osaltaan hänen luonteestaan. Velija on erinomainen joukkuepelaaja, joka haluaa auttaa nuorempia kavereita kehittymään pelaajana, tiivistää Musan Salaman vastuuvalmentaja Ville Ulanen

- Olen viihtynyt MuSassa erittäin hyvin ja olen erittäin iloinen, että saan olla osa tätä  seuraa myös jatkossa. kommentoi Velija sopimustaan.

Viime kauden joukkueesta myös MuSa-kasvatti Ville-Waltteri Kivimäki (20) jatkaa seurassa alkavalla kaudella. Keskikentällä pelaavan Kivimäen viime kausi oli rikkonainen, mutta nyt mies on harjoitellut normaalisti joukkueen mukana heti yhteisharjoitusten alusta lähtien. 

- Kivimäki on vielä nuori pelaaja, joka on kuitenkin ollut jo pitkään edustusjoukkueen mukana.Viime kausi meni hänen osaltaan ohi armeijan ja sairastelujen myötä, mutta nyt kaikki näyttää taas paremmalta. Kivimäki on nyt päässyt treenaamaan säännöllisesti joukkueen mukana. Hän osoitti tasonsa jo edellisellä kaudella ja odotan, että hän palaa omalle tasolleen tulevalla kaudella, Ulanen summaa. 

Kivimäen ja Velijan myötä Musan Salamalla on kasassa kolmetoista pelaajasopimusta. Lisää sopimusuutisia kuullaan näillä näkymin vielä vuoden 2017 puolella.