Viralliset tehtävänsä Palloliitossa vuodenvaihteessa päättävä Jukka Vakkila eteni vuosien saatossa piirijoukkueluotsista aina miesten A-maajoukkueen päävalmentajaksi asti. Viimeiset vuodet hän on toiminut täydennyskoulutusten organisoijana.
Kun takana on miltei puoli vuosisataa jalkapallovalmentajana ja suomalaisen jalkapallovalmennuksen kehityksen pioneerina, voidaan perustellusti puhua legendasta. Sitä Jukka Vakkila on. Tämä artikkeli on Palloliiton kiitos ja kunnianosoitus pitkään suomalaisen jalkapallovalmennuksen huipulla toimineelle herrasmiehelle, jonka opit ja vaikutus heijastuvat pitkälle tulevaisuuteen. Ja miehen tuntien eläkepäivilläkin riittää tehtävää lajin parissa, kuten hän itsekin toteaa. Kiitos, Jukka, ja nähdään kenttien laitamilla tästedeskin.
Nopea tie Palloliittoon
Keravalla varttunut Vakkila kertoo, että paikallinen valmentaja ja liikunnanopettaja Matti Keisalo innoitti hänet valmennuksen pariin vuonna 1973. Vakkila aloitti Keravan Pallokerhon 12-vuotiaiden poikien valmentajana, ja uusi harrastus vei hänet heti mennessään.
– Suhtauduin valmentamiseen jo tuolloin todella kovalla intohimolla. Meillä oli hieno jengi, ja voitimme C-junioreissa SM-pronssia. Silloiset pelaajamme perustivat vuonna 1991 joukkueen nimeltä Team Vakkila, ja tapaamme yhä vuosittain.
Keravalaispelaajat olivat suuressa roolissa myös Vakkilan luotsaamassa piirijoukkueessa, joka juhli SM-kultaa vuonna 1975. Ryhmästä tuli myöhemmin monta nuorisomaajoukkuepelaajaa, joista osa loi uran pääsarjatasolla.
Valmennusuransa alkuvuosien aikana Vakkila ahkeroi myös opintojensa parissa. Pajulahden urheiluopistossa vietetyn vuoden jälkeen hän jatkoi tietää Jyväskylän yliopistoon. Muutto yli 200 kilometrin päähän Keravalta ei ollut este valmentamiselle.
– Intohimoni oli niin mielettömän suuri, että ajoin viikoittain Toyota Corollallani pitämään harjoituksia. Aika oli kortilla, sillä pelasin samaan aikaan JYP:ssä jääkiekon I-divisioonassa.
Jyväskylän aikoina Vakkilan kyvyt huomattiin myös Palloliitossa. Hän sai eräänä päivänä työtarjouksen koulutusohjaajan paikasta, eikä vastausta tarvinnut kauaa harkita. Vakkila aloitti työnsä Palloliitossa 15. maaliskuuta 1977.
Asiat etenivät nopeaan tahtiin – muutamaa kuukautta myöhemmin Vakkila suoritti valmentajatutkintoa Englannissa, ja reilu vuosi tästä Vakkila toimi miesten A-maajoukkueen kakkosluotsina. Pesti avautui, kun päävalmentaja Aulis Rytkönen erosi tehtävästään Suomen kärsittyä murskatappion Kreikalle.
– Olin vetämässä valmentajakoulutusta Prahassa ja minua pyydettiin ottamaan seuraava lento Helsinkiin. Seuraavana päivänä istuinkin uuden päävalmentajan, Esko Malmin, kanssa lehdistötilaisuudessa Olympiastadionilla.
A-maajoukkueen lisäksi Vakkila nimettiin 1979 perustetun olympiajoukkueen kakkosvalmentajaksi. Suomi ei selviytynyt karsinnoista olympialaisiin Tšekkoslovakian entisen maajoukkuepelaaja Jiří Pešekin alaisuudessa, mutta Länsi-Saksan ja Norjan olympiaboikotti johti siihen, että Suomi sai lopulta kisapaikan.
Pešek oli jo ehditty irtisanoa tehtävästään, joten Malm sekä Vakkila johdattivat joukkueen olympialaisiin. Suomi kohtasi Minskissä ja Kiovassa pelatuissa otteluissa Jugoslavian, Irakin ja Costa Rican. Tuloksena oli tappio, tasapeli sekä voitto, ja jatkopaikka jäi vain maalin päähän.
Muutoksia valmentajakoulutuksessa ja menestystä eurokentillä
Suomalainen valmentajakoulutusjärjestelmä koki valtaisan muutoksen vuonna 1980. Palloliiton koulutuspuoli, johon kuului Vakkilan lisäksi koulutuspäällikkö Olli Haaskivi sekä koulutussihteeri Heidi Soininen, sai vastuulleen uudistaa järjestelmää.
Palloliitto perusti silloin Jalkapallovalmentajakoulun, jonka rehtorina Vakkila toimi. Rehtorin sekä valmennuspäällikön virkojen ohella valmennustyöt jatkuivat A-maajoukkueessa, joka siirtyi vuonna 1982 Martti Kuuselan komentoon, sekä alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa.
Vakkila sai vuonna 1982 luvan toimia Valkeakosken Hakan päävalmentajana. Vaikka valmennuskokemusta oli kertynyt jo vajaan vuosikymmenen verran, hän oli aiemmin toiminut vain KP-75:n päävalmentajana. Ensimmäinen visiitti Valkeakoskelle Suomen Cupin kultaa ja hopeaa sekä kaksi SM-pronssia. Kolmen Hakassa vietetyn vuoden kohokohta oli kuitenkin matka Cup-voittajien Cupin puolivälieriin.
Haka oli ensimmäisen suomalaisjoukkue, joka selvitti tiensä kahdeksan parhaan joukkoon eurokentillä. Irlantilaisesta Sligo Roversista sekä ruotsalaisesta Hammarby IF:stä ei ollut pysäyttämään koskilaisten cup-junaa syksyllä 1983, joten pelit jatkuivat seuraavana keväänä. Puolivälierissä Haka kohtasi muun muassa Michel Platinin ja Paolo Rossin tähdittämän Juventuksen.
– Italia oli voittanut maailmanmestaruuden, ja moni mestarijoukkueen pelaaja edusti Juventusta. Sellaista joukkuetta lähdimme sitten amatööripelaajien kanssa haastamaan, Vakkila muistelee.
– Ottelut pelattiin maaliskuussa, ja Helsingin Olympiastadionilla ei ollut mitään mahdollisuutta pelata. Kotiottelumme pelattiin täten Strasbourgissa Ranskassa – hävisimme loppuhetkien maalilla 0–1, ja lukemat olivat samat Torinossa. Cup-taival on hienoimpia muistojani matkan varrelta.
Vakkila muistaa yhä Juventuksen maalit, joista etenkin ensimmäinen olisi ollut estettävissä. Jättiyllätystä ei lopulta nähty, mutta huonolle joukkueelle Haka ei hävinnyt – Juventus juhli kauden päätteeksi sekä Cup-voittajien Cupin että Serie A:n mestaruuksia.
Menestys Hakan kanssa hidastutti Vakkilan opintoja Kölnin urheilukorkeakoulussa, vaikka hän matkustikin Saksan ja Suomen välillä tiuhaan tahtiin. Dynamo Berlin oli ainoa saksalaisseura eurocupien puolivälierävaiheessa kaudella 1983–1984, joten tuntemattoman suomalaisseuran menestyksen salaisuus kiinnosti Saksassa.
– Haka oli suuri ihmettelyn aihe myös muualla. Esimerkiksi Norjan jalkapalloliitto pyysi minut kertomaan, kuinka me oikein menestyimme. Norjalaisseurat tippuivat sillä kaudella ensimmäisellä kierroksella sekä Euroopan Cupissa, UEFA Cupissa että Cup-voittajien Cupissa.
Ikimuistoisia hetkiä A-maajoukkueen päävalmentajana
Kausi 1984 jäi Vakkilan ensimmäisen Haka-pestin viimeiseksi. Seuraavana haaste oli alle 21-vuotiaiden päävalmentajana, jona Vakkila toimi vuodet 1984–1985. Moni pelaajista suoritti tuolloin varusmiespalvelustaan, ja Vakkila kävi vetämässä harjoituksia Urheilukoulussa.
Vakkilan alaisuudessa alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kovin päänahka oli kivikovan Englannin kaataminen toukokuussa 1985. Mikkelissä pelattu EM-karsintaottelu päättyi isäntien 3–1-voittoon Ilkka Mäkelän, Mikko Pakkasen ja Ismo Liuksen tehtyä maalin mieheen.
Kahden alle 21-vuotiaiden päävalmentajana vietetyn vuoden jälkeen Vakkilan tie vei olympiajoukkueen päävalmentajaksi – ja samalla hän palasi Hakaan. Suomi ei selviytynyt Soulin olympialaisiin eikä Haka yltänyt mitaleille, mutta Vakkilan näytöt siivittivät hänet A-maajoukkueen päävalmentajaksi vuonna 1988.
Vakkila valmensi A-maajoukkuetta kaikkiaan 51 pelissä, joka on kaikkien aikojen viidenneksi suurin ottelumäärä. Vuosien varrella Vakkila nosti muun muassa 18-vuotiaan Jari Litmasen A-maajoukkueeseen.
– Jari oli istunut aika paljon penkillä alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa, ja moni sanoi, ettei hänestä tulisi kansainvälisen tason pelaajaa. Liian hidas kuulemma.
Suomi kutsuttiin brasilialaislegenda Júniorin jäähyväisotteluun huhtikuussa 1992, ja tämän pelin voidaan katsoa olevan Litmasen kansainvälinen läpimurto. Tuleva maailmanmestari kaatoi Suomen 3–1, mutta Litmasen peliesitys vei huomion loppulukemilta.
Vakkila kuvailee, että heti ottelun jälkeen ihmismassat tulivat muurahaislauman lailla kysymään, kuka tuo pelaaja on. Tulevana kesänä Litmanen siirtyi Ajaxin riveihin, ja loppu on historiaa.
Myös Vakkilan maajoukkueura päättyi samana vuonna. Mies palasi Valkeakoskelle, jossa viihtyi seuraavat neljä vuotta, joiden kohokohtana oli Veikkausliigan mestaruus kaudella 1995. Viimeisen liigakautensa Vakkila vietti FC Jazzin peräsimessä vuonna 1997.
Jalkapallo pysyy mukana
Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana Vakkila on toiminut muun muassa KTP:n toimitusjohtajana, usean seuran juniorivalmentajana sekä Suomen Jalkapallovalmentajat ry:n puheenjohtajana ja Euroopan Jalkapallovalmentajien Unionin, AEFCA:n, 1. varapuheenjohtajana.
Tämän lisäksi Vakkila on nähty lukuisissa Palloliiton työtehtävissä, kuten FootPass-seurakouluttajana, Veikkausliiga-lisenssiasiantuntija, valmennuksen asiantuntijana ja täydennyskoulutusten organisoijana.
– Olen ollut onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on ollut kaksi roolia – olen saanut sekä valmentaa että kouluttaa. Sekä valmentaminen että kouluttaminen on hienoa työtä, kun saa toimia motivoituneiden kavereiden kanssa. On hienoa, kun opitaan toinen toiselta.
Moni Vakkilan suojateista on menestynyt vuosien varrella. Esimerkiksi Huuhkajien nykyisestä valmennustiimistä Markku Kanerva, Mika Nurmela, Antti Niemi ja Kari Martonen ovat olleet Vakkilan luotsaamissa joukkueissa.
– Olen seurannut erittäin suurella ylpeydellä, kuinka älykkäitä kavereita heistä on tullut. He erottautuivat määrätietoisuudellaan jo pelaajauriensa aikana. Erityisen tärkeää on, että he ovat päätyneet töihin kehittämään suomalaista futista. Työpaikka Palloliitossa on ollut minulle unelma. Työskentely seitsemän puheenjohtajan ja seitsemän pääsihteerin alaisuudessa on ollut unohtumaton rikas kokemus.
Vakkila toteaa, ettei hän ole ollut 1970-luvun alusta päivääkään erossa jalkapallosta, ja pysyy jatkossakin tiiviisti lajin parissa. Hän tullee toimimaan erilaisissa valmennustehtävissä ja seuraamaan sekä kansallista että kansainvälistä jalkapalloilua. Tällä hetkellä Vakkila valmentaa PEPO:n naisjoukkuetta, jossa hänen oma tyttärensä pelaa. Eduskunnan jalkapallojoukkuetta hän on valmentanut jo vuosikausia.
– Usein työntekijä voi uransa jälkeen hengähtää helpotuksesta ja sanoa heippa. En pystyisi tähän, koska intohimoa ei voi kytkeä pois päältä – jalkapallo on työni, harrastukseni ja sieluni.
Tulevasta vuodesta tulee Vakkilalle erityisen mielenkiintoinen jalkapallon seuraajana, sillä valmentajalle rakas FC Haka tekee paluun Veikkausliigaan. Tämän lisäksi Huuhkajat liitää EM-kisoihin, josta Vakkila antaa tunnustusta koko futiskansalle.
– Huuhkajien kisapaikasta voi osoittaa nöyrää kiitosta koko suomen futisväelle. Vaikka moni maajoukkuepelaaja on siirtynyt varhain ulkomaille, suomalaiset jalkapallovalmentajat ovat tehneet arvokasta työtä jokaisen pelaajan kanssa. Juniorityö tehdään edelleen suomalaisissa seuroissa. Kotimaiset valmentajat kohtaavat usein vähättelyä, mutta me osaamme kyllä.