Vahva toinen jakso Hosion mieleen

Julkaistu

  • Maajoukkueet
  • Futsal

Suomen miesten futsalmaajoukkue avasi PM-turnauksen tiistaina 6-1-voitolla Ruotsista. hattutempun viimeistellyt Miika Hosio oli suomen avainpelaajia.

Vielä avausjakson jälkeen peli oli tilanteessa 1-1. Ruotsi siirtyi ottelussa johtoon vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen, mutta Miika Hosio tasoitti tilanteen vain 1,5 minuuttia myöhemmin upealla volleylaukauksella.

- Ensimmäinen puolisko oli vähän ehkä hakemista. Ruotsi oli ihan hyvällä jalalla liikenteessä, mutta toiselle jaksolle parannettiin ja saatiin luotua pallonhallintapelin kautta tosi hyviä maalipaikkoja. Sitten tuli onnistumisiakin toiselle puoliajalle. Hyvä matsi oli, Hosio kiteytti Huuhkaja-tv:lle.

Suomi kukisti Ruotsin Nordic Cupissa myös viime vuonna. Silloin peli päättyi Suomen 1-0-voittoon. Hosion mielestä Ruotsi oli tällä kertaa hiukan muuttunut joukkue. Se selittyy muun muassa sillä, että valmennuksessa on tapahtunut muutoksia. Nykyisin ruotsalaisia valmentaa Suomen pääkäskyttäjä Mićo Martićinkin kanssa yhteistyötä aiemmin tehnyt Matija Dulvat.

Ruotsi-ottelun toisella jaksolla Suomi iski pallon maaliin peräti viidesti, mikä lämmitti Hosiota. Avausjaksolla paikkoja oli useaan osumaan, mutta viimeistelyssä oli parantamisen varaa.

- Pallonhallinta oli hyvää. Tuossa puhuttiin puoliajalla varsinkin, että pidetään palloa ja saatiinkin luotua hienoja 2-3 pelaajan kombinaatioita ja sitä kautta maalipaikkoja. Liikuttiin hyvin kentällä. Pallollisella pelaajalla oli aina kaksi tai useampi syöttösuunta, niin on siinä helppo pelata sitten.

Suomen ottelut jatkuvat heti keskiviikkona, Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12. Grönlantia vastaan. Kello 20 Suomen aikaa alkavaa ottelua voi seurata suorana lähetyksenä täältä.

- Viime vuonna ainakin saatiin (Grönlantia vastaan) painia ja juosta. Jos tällä tavalla pidetään palloa ja annetaan syöttösuuntia, ei pitäisi olla mitään hätää. Mutta varmasti kova, fyysinen matsi tulossa, Hosio arvioi tulevaa vastustajaa.

Katso myös kaksi maalia Ruotsia vastaan iskeneen Jarmo Junnon haastattelu Huuhkaja-tv:stä >>

  • Hosio Miika
  • Futsalmaajoukkue