Uudistunut Itävalta tarjoaa hyvän haasteen Helmareille

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Helmarit valmistautuu parhaillaan Wienissä sunnuntain maaotteluun, jossa vastaan asettuu Suomen tapaan kesän 2022 EM-kisoihin karsiutunut Itävalta. Päävalmentaja Anna Signeul nostaa ottelun alla esiin muun muassa Itävallan merkittävän uudistumisen.

Sunnuntaina Unkarin rajan tuntumassa sijaitsevalla Sonnenseestadionilla yhteen iskevät Suomi ja Itävalta ovat toisilleen tuttuja vastuksia, sillä maat kohtasivat toisensa kaksissa edellisissä MM-karsinnoissa. Edellisen keskinäisen ottelun syyskussa 2018 Itävalta voitti kotikentällään maalein 4–1 Linda Sällströmin viimeistellessä Suomen ainoan maalin avausjakson lopulla. 

Uudelleen nahkansa luonut Itävalta

Vaikka Itävallan ryhmässä edellisessä keskinäisessä ottelussa pelanneista pelaajista on tälläkin kertaa mukana muun muassa kahdesti Suomea vastaan osunut Hoffenheim-hyökkääjä Nicole Billa sekä kertaalleen maalinteossa onnistunut Sarah Zadrazil, on joukkue Signeulin mukaan uudistunut melko rajustikin.

– Nyt vastassa on hieman erilainen Itävalta. Joukkue on hyvin organisoitu kuten aina, mutta ei ehkä niin tiivis puolustuksen osalta eikä niin puolustava kuin viimeksi. Nyt se on enemmänkin 4–3–3 tai 4–5–1, Signeul kertoo.

Signeulin mukaan Itävallan pelityyli on muuttunut hiljalleen kohti kahdeksankertaisen Euroopan mestarin sekä kahdesti MM-kultaa voittaneen naapurimaa Saksan nykyistä pelityyliä.

– Heille on tullut nuoria pelaajia mukaan, ja he ovat todella nopeita ja ketteriä. He ovat ehkä menossa hieman samaan suuntaan, johon Saksan maajoukkue on menossa; isokokoisista, atleettisista ja vahvoista pelaajista ollaan siirtymässä enemmän nopeisiin ja ketteriin pelaajiin, jotka ovat taitavia syöttäjiä ja hyviä liikkumaan.

Luottavaisin mielin sunnuntain otteluun lähtevä Signeul näkee Itävallan uudistumisen positiivisena asiana Helmareiden kannalta.

– Se on uudenlainen mutta hyvä haaste. Tämä on hyvä ottelu meille ja meidän pitää olla todella organisoituja. Sunnuntain ottelu tulee olemaan todella tiukka, mutta olen luottavainen sen suhteen, että pelaamme hyvän ottelun, Signeul sanoo.

Tuoreimpia tuloksia tarkastellessa esiin nousee helmikuun 19. päivä, jota vietettiin Suomen ja Itävallan leireissä varsin erilaisissa tunnelmissa. Helmarit juhli perjantai-iltana juuri saavutettua EM-kisapaikkaa, kun taas Itävalta hävisi Ruotsille harjoitusottelussa rumasti maalein 1–6. Signeulin mukaan Maltalla pelattu ottelu ei kuitenkaan anna realistista kuvaa Itävallan nykytasosta.

– He hävisivät isosti Ruotsille, mutta mielestäni se johtui pääosin epäonnistuneesta organisoinnista erikoistilanteissa, joissa Ruotsi on todella vahva, Signeul muistuttaa.

Leirin hyvä tunnelma ja kova kilpailutilanne miellyttävät päävalmentajaa

Helmarit matkusti Wieniin aikaisin maanantaiaamuna, joten valmistautuminen sunnuntain otteluun on ollut pitkä ja huolellinen. Edellisen kerran helmikuussa koolla olleessa ryhmässä tunnelma on Signeulin mukaan ylimmillään.

– Ilmapiiri leirillä on ollut fantastinen. Kuten aina, on todella hyvä tunne olla mukana tässä ryhmässä; paljon naurua ja paljon sitä, että pelaajat auttavat toisiaan, Signeul kehuu.

– Etenkin kommunikaatio kentällä harjoitusten aikana on loistavaa. Kun pelaajat kommunikoivat paljon kentällä, se tarkoittaa, että he ovat sitoutuneita ja haluavat auttaa toisiaan ja ratkaista ongelmia yhdessä, Signeul jatkaa.

Verrattuna helmikuussa koolla olleeseen joukkueeseen Helmareiden ryhmässä on mukana kaksi uutta kasvoa, joiden sopeutuminen on Signeulin mukaan sujunut todella hyvin. Myös kaksikon mukanaan tuoma kilpailu on päävalmentajan mieleen.

– Kuten aina sanon, on hyvä asia, että on kilpailua. Tällä leirillä on ollut upeaa nähdä Anna Koivunen ja Dana Leskinen, jotka ovat tulleet mukaan ja tehneet kilpailusta entistä tiukempaa.

Loppuun Signeul nostaa esille Helmareiden positiivisen terveystilanteen: vammojen vuoksi sivussa joukkueesta ovat ainoastaan Julia Tunturi, Kaisa Collin sekä Heidi Kollanen. Signeulin ei ole kolmikon tilanteesta huolissaan, sillä Tunturi ja Collin jäivät pois Itävallasta varotoimenpiteenä ja ovat jo lähellä pelikuntoa, jonka lisäksi pitkästä loukkaantumisesta toipuva Kollanen on jo mukana Örebron harjoituksissa.

Suomen ja Itävallan välinen ottelu alkaa sunnuntaina 11.4. klo 21:30 Suomen aikaa. Suora lähetys ottelusta on katsottavissa Yle Areenasta.

  • Helmarit
  • naisten A-maajoukkue