Ulanen myönsi AC Oulun paremmuuden

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

MuSa kohtasi lauantaina AC Oulun Stadionilla. Tulos ei ollut kaunis porilaisten kannalta, kun Oulu haki pisteet selvällä 0-4 -voitolla.

MuSa lähti otteluun repaleisena, kun uusina loukkaantuneina olivat kapteeni Jussi Välilä sekä maalitykki Takanori Yokochi. Hyviä uutisiakin, kun Rudi Dieter teki paluun kokoonpanoon ja suoraan avaukseen.

Ensimmäinen puoliaika oli MuSalta ihan hyvä, vaikka huipputonteille se ei päässyt, pystyi porilaisjoukkue silti hallitsemaan palloa. Ensimmäisellä jaksolla syntyi yksi maali ja se syntyi jakson lopulla 38. minuutilla rangaistuspotkusta. Joonas Lakkamäki kaatoi rangaistusalueella David Ramadingayen ja tilanteesta tuomittiin pilkku. Ramadingaye laittoi varmasti pallon sisään.

Puoliajalla peli näytti ihan hyvältä, mutta toisin kävi. Siinä missä AC Oulu pystyi parantamaan peliää puoliajan jälkeen, MuSa ei vaan saanut nostettua tasoaan. Oulu latoi toisella puoliskolla kolme maalia tauluun. Kaikki kolme maalia olivat hienoja. Ensin Oulu rakensi hienon tilanteen, jonka Loorents Hertsi päätti ja vei Oulun kahden maalin johtoon.

Oulun kolmas maali oli myös hienoa katseltavaa, kun Joni Korhonen pommitti suorasta hyökkäyksestä komeasti pallon vasempaan yläkulmaan, johon Tomi Mikkelssonilla ei ollut saumaa. Neljäs osuma ei ollut myöskään poikkeus, 85. minuutilla Samuli Leppälä sijoitti boksin ulkopuolelta komeasti pallon yläkulmaan.

Pisteet lähtivät ansaitusti Oulun suuntaan. FF Jaron ja KTP ottivat molemmat voiton, jonka myötä molemmat saivat otettua eroa MuSaan kolmen pisteen verran. MuSan pelit jatkuvat maanantaina 30.9 KTP:n vieraana Kotkassa.

- Tappio totta kai harmittaa aina. Ekalla jaksolla oltiin hyvin mukana ja peli oli tasaista. Sitten ehkä vähän helppo pilkku vastustajalle, josta he rokottivat. Toisella jaksolla he paransivat otteitaan ja me ei tällä kertaa pystytty siihen. Ansaittu voitto Oululle, Ulanen myönsi seuran sivuilla.

- Harjoittelu jatkuu ja katseet suunnataan tulevaan, vielä on pelejä jäljellä. Vähän harmillinen pelaajatilanne meillä on kyllä tällä hetkellä. Paljon loukkaantumisia, mutta toivotaan että saadaan sieltä joku takaisin ensi peliin. Mutta ei surkutella niitä liikaa, siinä saa puolestaan joku näytönpaikkoja ja toivon, että joku vähemmän peliaikaa saanut osoittaa olevansa paikkansa kentällä ansainnut ja pystyy vastaamaan Ykkösen tasoon, Ulanen jatkoi.

  • MuSa