Ulanen löysi parannettavaa voitosta huolimatta

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

MuSa otti kolmannen peräkkäisen voittonsa Ykkösessä kaadettuaan kotikentällään TPV:n Juho Montolan viime hetken maalilla 1-0.

Tiistain kohtaaminen TPV:tä vastaan oli juuri sellainen mitä joukkueet odottivat. Joukkueet ovat viime vuosina kohdanneet usein harjoituspelien ja sarjapelien yhteydessä Kakkosessa, joten molemmat tuntevat toisensa hyvin. Siksi tasainen ja kova kamppailu ei varmasti tullut kummallekaan yllätyksenä.

Maaliton tasapeli näytti jo varmalta, mutta mitä vielä. Lisäaikaa oli pelattu noin viisi minuuttia, kun MuSa sai vielä vapaapotkun keskiympyrän kohdilta. Tomi Mikkelsson laittoi pallon kaaressa kohti TPV:n boksia, pallo jäi pyörimään alueelle, kunnes Antti-Pekka Pihlainen sai riistettyä pallon, jonka Juho Montola nappasi ja laittoi tarkasti pallon ohi Tuomas Karjanlahden. MuSan juhlat olivat valmiit, kolmas peräkkäinen voitto oli tosiasia.

Voitolla MuSa on sarjassa jaetulla kolmospaikalla FF Jaron kanssa. Tasapelin AC Kajaania vastaan pelannut AC Oulu jäi MuSan ja Jaron taakse. Toisena oleva TPS on kahden pisteen päässä, tosin pelin vähemmän pelanneena. Ero TPV:hen kasvoi seitsemään pisteeseen.

MuSan valmentaja Ville Ulanen ei ollut tyytyväinen joukkueen alkuun.

- Ensimmäisellä puoliajalla me oltiin vähän vaikeuksissa siinä, ei oltu tarpeeksi lähellä niissä palloissa. Lisäksi ensimmäisellä puoliajalla hävittiin minun näkemykseni mukaan aivan liian paljon ykköspalloja. TPV oli vähän vahvempi ensimmäisellä puoliskolla, Ulanen analysoi MuSan sivuilla.

MuSa kuitenkin paransi peliään toisella puoliajalla ja Ulasen viesti oli mennyt puoliajalla perille.

- Nousujohteinen peli kuitenkin meiltä, parannettiin jo siinä ensimmäisen puoliajan lopulla, mutta nuo edellä mainitut asiat olivat juuri niitä, joita koitettiin terävöittää kopissa puoliajalla. Toisella puoliskolla me oltiin niissä ykköspalloissa ja se tasoitti sitä peliä, sitä kautta päästiin paremmille paikoille.

- Erittäin tasainen peli, molempien maalivahdit ottivat sen yhden ison torjunnan. Lopussa haluttiin vielä tehdä tilanne omalta puoliskolta ja nyt se kannatti tehdä. Hyvin Juho (Montola) sai pidettyä laukauksen kontrolloituna ja toimitettua kohteeseen.

Parannettavaa jäi, mutta tärkeät pisteet TPV:stä maistuvat.

- En ole täysin tyytyväinen meidän esitykseen, vaikka se oli nousujohteinen. Mutta täytyy myös muistaa, että he ovat meidän yksi päävastustajista ja nämä ovat niitä pelejä, jotka ovat myös panoksellisesti isoja pelejä.

- Kolme peliä, kolme voittoa, totta kai se luo uskoa meidän tekemiseen ja ollaan huomattu, että voittaminen on mahdollista. Monta peliä jo pelattu ja vain yhdestä pelistä ollaan oltu täysin ulkona, FC Hakaa vastaan ei voitu mitään. Mutta sekin peli lähenee, niin päästään uudestaan mittaamaan tasoa.

Pelit jatkuvat jo tulevana lauantaina, kun Lyttylän liikenteen keltainen bussi suuntaa kohti Pietarsaarta. Ottelu FF Jaroa vastaan alkaa klo 17.

  • MuSa