UEFA päätti kansainvälisten kilpailujen jatkosta koronatilanteen jälkeen

Julkaistu

  • Maajoukkueet
  • Jalkapallosarjat

Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n hallitus kokoontuu keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkona tehtiin kaivattuja päätöksiä kansainvälisistä kilpailuista niin maajoukkueitten kuin seurajoukkueittenkin osalta.

Kansainväliset kilpailut käytännössä pysähtyivät kertaheitolla maaliskuussa samoin kuin kansalliset kilpailut.

- Päätös EURO 2020:n siirtämisestä vuodella maaliskuussa oli kova, mutta mielestäni edelleen oikea, sillä se antoi mahdollisuuden pelata kansalliset sarjat loppuun. Kaikilta osin haluan kiittää kaikkia kansallisia liittoja heidän valmiudestaan joustaa ja tehdä muutoksia vaikeassa tilanteessa, UEFA:n puheenjohtaja Alexander Ceferin sanoi keskiviikon lehdistötilaisuudessa.

UEFA:n hallitus saattoi keskiviikkona vahvistaa, että kaikki 12 alkuperäistä isäntäkaupunkia isännöivät EM-lopputurnausta myös kesällä 2021 ja tämän myötä otteluohjelmaan sinällään ei tule merkittäviä muutoksia vuosiluvun lisäksi.

Syksyn 2020 miesten maajoukkuekalenterin osalta Nations League pelataan alkuperäisen suunnitelman mukaan syys-, loka- ja marraskuussa, mutta tuplaottelun lisäksi keväältä siirtyneet maaottelut – samoin kuin EURO 2020 play-offs-ottelut tulevat mukaan loka- ja marraskuun otteluikkunoihin, jolloin jokainen maa siis pelaa kolme ottelua saman ikkunan aikana. Aikataulut otteluiden osalta UEFA vahvistaa myöhemmin tarkemmin.

U21-maajoukkueen kesken oleva EM-karsinta puolestaan pelataan loppuun niin ikään syys-marraskuun aikana ja myös tämän osalta aikataulut vahvistetaan vielä myöhemmin.

U19-poikien EM-jatkokarsinnat pelataan 31.8. ja 8.9. välisenä aikana ja U17-tyttöjen jatkokarsinnat 12.9. ja 20.9. välisenä aikana – molemmat lopputurnaukset vahvistuvat myöhemmin. U19-tyttöjen ja U17-poikien EM-lopputurnaukset ja myös jatkokarsinnat peruttiin kokonaan jo aiemmin.

Futsalin MM-karsintojen keväältä siirtynyt playoffs-vaihe pelataan 2.11. ja 11.11. välisenä aikana.

Kauden 2019-20 Mestarien liiga ja Eurooppa pelataan loppuun elokuussa ja molemmat viimeisen vaiheen osalta ns. final8-turnauksena. Mestarien liian finaali pelataan Lissabonissa 23.8. ja Eurooppa-liigan finaali Kölnissä 21.8. Vastaava koskee myös naisten Mestarien liigaa, jonka finaali pelataan San Sebastiánissa 30.8. Miesten UEFA Super Cup puolestaan siirtyy pelattavaksi Budapestissa 24.9.

Uuden kauden 2020-21 eurocupien osalta puolestaan päästään liikkeelle niin ikään elokuussa. Suuri muutos normaaliin on se, että kaikki karsintakierrokset lukuun ottamatta Mestarien liigan karsinnan play-offs -vaihetta pelataan yksiosaisina. Suomalaiset joukkueet tulevat mukaan karsintojen 1. kierrokselta Mestarien liigassa 18./19.8. ja Eurooppa-liigassa 27.8. Naisten Mestarien liigan karsintaturnaukset puolestaan järjestetään suunnitellusti, mutta vasta 7.-13.10.

Arvonnat kaikkien kauden 2020-21 seurajoukkuekilpailujen osalta suoritetaan myöhemmin.

  • Huuhkajat
  • Helmarit
  • Pikkuhuuhkajat