UEFA A -malliryhmäleiri päätökseen – ”Ylivoimaisesti kurssin parasta antia”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Tytöissä turnauksen voittoa juhli C- ja pojissa D-joukkue.

Eerikkilässä maanantaina alkanut UEFA A -malliryhmäleiri päättyi tänään perjantaina. Leirille osallistui UEFA A -kurssilaisten lisäksi heidän kouluttajansa, maajoukkuevalmentajia sekä peräti 160 vuonna 2006 syntynyttä jalkapalloilijaa.

Palloliiton huippu- ja nuorisovaiheen valmennusosaamisen asiantuntija Toni Korkeakunnas vastasi leirin koulutuspuolesta ja seurasi kurssilaisten sekä kouluttajien toimintaa koko leirin ajan. Korkeakunnaksen mukaan viiden päivän puristus meni varsin mallikkaasti.

– Koulutus- ja maajoukkuetoiminnollamme sekä Eerikkilällä on ollut järjestettävään iso tapahtuma, joka onnistui äärimmäisen hyvin. Yhteistyö on toiminut erinomaisesti. Lisäksi haluan kiittää erityisesti Mika Riuttoa – hän on tehnyt todella ison urakan valmisteluiden kanssa.

Malliryhmäleirin konsepti on varsin perinteinen, mutta sitä on muokkailtu vuosien varrella.

– Meillä oli täällä kahdeksan erittäin hyvää ja kokenutta kouluttajaa, ja kullakin heistä oli neljä koulutettavaa, jotka valmensivat pelaajia. Valmentajat pääsivät toimimaan valmennustiimin eri rooleissa – päävalmentajana, apuvalmentajana, katsomovalmentajana, Korkeakunnas avaa.

– Tammikuussa alkanut kurssi on suoritettu pääasiassa etänä, ja on ollut hienoa tavata ensimmäistä kertaa isommalla porukalla yhdessä. Ilmapiiri on ollut motivoinut ja oikein innostunut, mihin olen ollut oikein tyytyväinen. Olen todella iloinen, että leirin järjestäminen onnistui.

U15-poikien päävalmentaja Kai Nyyssönen antaa niin ikään tunnustusta kurssilaisille. Nyyssönen ja muut maajoukkuevalmentajat ovat saaneet keskittyä pääosin pelaajatarkkailuun, mikä on normaaleihin maajoukkueleireihin verrattuna harvinaista herkkua.

– Nämä olivat hienot viisi päivää, joihin mahtui paljon toimintaa ja tapahtumia niin valmentajille kuin pelaajille. Kaikki ovat heittäytyneet mukaan todella hyvin – valmentajat ovat olleet todella aktiivisia ja saaneet integroitua joukkueensa yhtenäisiksi hyvin nopeassa ajassa, Nyyssönen kehuu.

PPJ:n nuorisopäällikkö Niko Rajala on yksi A-kurssia suorittavista valmentajista. Rajala kertoo nauttineensa viiden päivän ”futiskuplasta”, josta jäi käteen paljon vietävää omaan arkeen.

– Tämä oli ylivoimaisesti kurssin parasta antia – toki myös sen puolesta, että tapasimme ensi kertaa yhdessä muutenkin kuin Zoomissa. Vaatimustaso oli kova, ja kouluttajat haastoivat koko ajan. Etenkin oman pienryhmäni ohjaaja Mika Riutto antoi hyvän prässin, Rajala sanoo.

– Palaute oli rehellistä ja avointa. Sellainen keskusteluyhteys kehittää, kuten myös se, että joutuu tai pääsee omalle epämukavuusalueelle. Omassa pienryhmässäni oli opetuskielenä englanti, minkä myötä asioita piti jäsennellä hieman eri tavalla. Sitäkin puolta oli hyvä opetella.

Pelaajien kohtaaminen oli leirillä suuressa keskiössä. Valmentajilla oli esimerkiksi omat kummipelaajat.

– Loimme etukäteen joukkueiden arvot sekä tavoitteet, ja viikon aikana meidän tuli kasvaa joukkueena. Kaikkiin harjoituksiin ja otteluihin tuli luoda todella spesifi aikataulu ja suunnitelma, jotta kaikki ajatuksemme kirkastuisivat pojille. Uusien juttujen opettaminen pojille oli kiva haaste.

Tytöt:
A–B: 1–0, 3–2
C–D: 1–0, 1–0
A–C: 0–1, 2–1
B–D: 2–2, 2–0
C–B: 2–0, 2–0
A–D: 1–0, 1–1

Finaali: A–C: 0–1, 0–2
Pronssiottelu: B–D: 1–0, 3–0



Pojat:
A–B: 0–1, 0–1
C–D: 0–1, 0–1  
A–C: 1–0, 0–1
B–D: 0–0, 0–0
A–D: 0–3, 1–1
B–C: 1–0, 0–1

Finaali: B–D: 0–1
Pronssiottelu: A–C: 1–2

  • P2006
  • T2006