Takaisin
22.10.2019 klo 10.00

UEFA Elite Youth Academy -ohjelma käynnistyy

Jaa:

Ⓒ SPL / Jussi Eskola

Suomi valittiin alkukesällä mukaan yhtenä kolmesta maasta seuraavalle UEFA Elite Youth Academy -ohjelman nelivuotiskaudelle.

Ohjelmaan mukaan pääsyn jälkeen ja jo sitä aiemminkin Palloliitto on työstänyt toteutuksen yksityiskohtia. Jo alkuun oli selvää, että Suomessa koulutusjärjestelmän mukaisesti tuki kohdennetaan toisen asteen aloittaville oppilaille eli hiukan vanhempiin ikäluokkiin kuin muissa maissa ohjelman pääkohteena oleviin 13-14-vuotiaisiin. 

- Oikeanlaisen mallin rakentaminen Suomeen on tehty tiiviissä yhteistyössä seurojen ja Olympiakomitean kanssa. Prosessi lähti liikenteeseen keväällä, Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen kertoo. 

Ohjelman perustavoitteena on jalkapallon ja opiskelun yhdistäminen saumattomasti urheiluakatemioiden tuottamien asiantuntija- ja -tukipalvelujen avulla. Suomessa on nyt päädytty kaksijakoiseen alueellisen malliin. Valitut akatemiat toimivat pilotteina tulevaisuuteen ja tavoitteena on saada ohjelmasta laajaa vaikuttavuutta koko Suomeen. 

- Olemme valinneet ohjelmaan mukaan kaksi akatemiaa - Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean yhteistyössä KäPa:n kanssa sekä Santasport Lapin urheiluopiston yhteistyössä RoPS:n kanssa.

- Tukisumma on vuosittain 200 000 euroa ja sillä tulemme rakentamaan toimivat mallit kahdelle joukkueelle sekä etelään että pohjoiseen. Tukisummaan sisältyy lisäksi Palloliiton päätoimisen fyysisen valmennuksen asiantuntijan palkkaaminen, Tihinen kertoo.

Tiivis yhteistyö ja seuranta

Tihinen painottaa maantieteellisyyden merkitystä valinnoissa sekä UEFA:n ohjausta, Olympiakomitean konsultointia ja seurojen ja urheiluakatemioiden esityksiä valintojen pohjana.

Santasport Lapin urheiluopiston valmennuskeskuspäällikkö ja Lapin urheiluakatemian huippu-urheilukoordinaattori Reijo Jylhä on tyytyväinen uudesta askeleesta alueen pelaajakehityksessä.

- Urheiluopiston määrätietoinen yhteistyö jalkapallon ja erityisesti junioritoiminnan kehittämiseksi Rovaniemellä ottaa nyt uuden askeleen. Tämä mahdollistaa toiminannan nostamisen seuraavalle tasolle ja pystymme varmasti vastaamaan tämän projektin tavoitteisiin osaltaan kasvavan osaamisen kautta, Jylhä sanoo.

- Olemme ilolla ohjelmassa mukana ja näemme siinä suuren mahdollisuuden tehostaa jalkapalloilijoiden päivittäisvalmennusta, elämänhallinnan taitoja sekä urheilun ja opiskelun yhdistämistä. Yhteinen tavoitteemme on auttaa pelaajia kohti kansainvälisiä kenttiä, Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian johtaja Simo Tarvonen toteaa.  

Tukisumma tullaan jakamaan osittain seuroille ja urheiluakatemioille valmennustiimien muodostamiseen sekä pelaajien asiantuntija- ja tukipalveluihin, mutta Palloliitolla on kokonaisvastuu toiminnan organisoinnista ja laadusta.

UEFA:lta saapuu tarkkailija ja kouluttaja Roger Meichtry vuosittain viisi kertaa noin viikon jaksoissa varmistamaan toiminnan laadun, ja ensimmäinen viikko on sovittu jo marraskuun alkuun. 

Joni Ruuskanen fyysisen valmennuksen asiantuntijaksi

Osana Elite Youth Academy -ohjelmaan pääsyn myötä mahdollistui myös fyysisen valmennuksen asiantuntijan rekrytointi. Tehtävään on valittu Joni Ruuskanen, joka on opiskellut liikuntalääketiedettä Itä-Suomen yliopistossa ja hän on suorittanut sekä UEFA A -lisenssin että valmentajan ammattitutkinnon (VAT).

- Joni on toiminut tämän vuoden KäPan talenttivalmentajana ja tuntee Urhean ympäristön hyvin. Hän on ollut myös vahvasti mukana rakentamassa uudistuneita fyysisen valmennuksen koulutuksia. Jonilla on myös kyky ottaa vastuu fyysisten valmentajien verkoston johtamisesta, Tihinen taustoittaa.

Vuosittaisesta UEFA:lta saatavasta tukisummasta noin kolmannes käytetään fyysisen valmennuksen asiantuntijaan ja kaksi kolmannesta suoraan seurojen / akatemioiden pelaajien arkiharjoitteluntukemiseen ohjelman puitteissa.

- Yhtenä UEFA Academy -ohjelman tavoitteena valmennuksen kehittämisen näkökulmasta on luoda tutkimustietoon perustuvia toimintatapoja, lisätä näitä valmennuskoulutuksiin ja viedä sitä kautta seuroihin. Urhea ja Santasport tukitoimintoineen mahdollistavat urheilijalle ja valmennukselle huippuympäristön kehittyä kokonaisvaltaisesti, Ruuskanen kertoo käynnistyvän toiminnan hyödyistä.

- Useissa seuroissa toimii tällä hetkellä päätoimisia jalkapallon fyysiseen valmennukseen erikoistuneita valmentajia. Fyysisten valmentajien verkoston toiminnan avulla pystymme jakamaan valmentajien kesken tietoa ja toimivia toimintatapoja. Olen erittäin motivoitunut ja innoissani aloittamaan uudessa työssäni, Ruuskanen kertoo.