UEFA eEURO 21 -karsinnat alkoivat pettymyksellä

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Neljästä ottelusta jäi käteen vain yksi voitto, ja matka kohti lopputurnausta vaikeutui huomattavasti.

Suomen taival kohti UEFA eEURO 21 -lopputurnausta alkoi yskähdellen maanantai-iltana. Tärkeät kohtaamiset Espanjaa ja Ukrainaa vastaa päättyivät tappioon, ja myös Pohjois-Makedonian onnistui yllättää Suomen pelaajat. Ainoa täysi pistepotti irtosi Viroa vastaan.

Pelit alkoivat ennakkosuosikki Espanjaa vastaan. Ensimmäisenä pelivuorossa ollut Raoul "Raoul-PES" Söderlund pääsi yllättämään nopealla johto-osumalla, mutta lopulta espanjalaiset tulivat rinnalle ja ohi. 2-1-tappioasemasta toiseen osaan lähtenyt Jussi "grillsmak" Aalto ei kyennyt kääntämään otteluparia Suomen hyväksi ja lopulta kohtaaminen päättyi Espanjan 5-1-voittolukemiin (2-1, 3-0).

Jo ennen pelien alkua oli tiedossa, että ennakolta heikompia vastaan ei ole varaa menettää pisteitä, mikäli jatkopaikasta halutaan taistella. Pohjois-Makedonia kuitenkin kaatoi kylmää vettä niskaan 2-3-lukemin (2-2, 0-1), joten Suomi oli edelleen vailla pisteitä kahden ottelun jälkeen. Kolmannessa ottelussa Viroa vastaan onnistumisia alkoi vihdoin tulla, ja palkintona oli karsintojen avauspisteet 6-3-tuloksella (3-1, 3-2).

Ukrainaa pidettiin jo ennen pelien alkua Suomen päävastustajana taistelussa jatkopaikasta. Ukraina lisäsikin Suomen tuskaa jo ensimmäisessä pelissä ottamalla tukevan 5-2-johtoaseman. Vaikka voitto heltisikin toisesta osasta 1-0, yhteistulos meni vastustajan hyväksi 5-3.

Yksittäisistä väläytyksistä huolimatta ilta oli pettymys Suomelle.

- Tulokset olivat iso pettymys, eritoten tappio Pohjois-Makedonialle, joka sysäsi meidät erittäin tukalaan asemaan lohkossa, Söderlund toteaa.

- Valitettavasti jokaiselle pelaajalle osui yksi heikompi peli, eikä tiukkoja matseja pystytty kääntämään eduksemme. Liian paljon maaleja päästettiin, osin omien höntyilyjen johdosta. Viimeistelyssä olisi myös parannettavaa. Vaikka kaikki otteluparit olivat tasaisia, niin rehellisesti sanoen emme kyllä välttämättä ansainneet yhtään enemmän pisteitä eilisillä esityksillämme.

Joona "jookoi" Koivula kiinnitti huomiota yhteen selkeään kehityskohteeseen.

- Yksittäinen suurin parannuksen aihe omasta mielestäni on johdon pitäminen. Melkein jokaisessa matsissa teimme ekan maalin, mikä sinänsä on positiivinen asia, Koivula sanoo.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen Espanja johtaa lohkoa puhtaalla pelillä ja 12 pisteellä. Suomi majailee neljäntenä kolmella pisteellä, kun jatkokarsintapaikassa kiinni oleva Ukraina on yhdeksässä pisteessä. Huhtikuussa pelattaviin toisen kierroksen peleihin lähdetään siis kuuden pisteen takaa-ajoasemassa jatkopaikasta. Suomen joukkueen kapteeni Söderlund ei ole kuitenkaan heittänyt vielä kirvestä kaivoon.

- Erittäin korkea vuori kiivettävänä, mutta jos pystymme kaatamaan Espanjan seuraavassa pelissämme, niin kaikki on mahdollista. Lohkomme on todella kova, mutta eilisen perusteella kaikki joukkueet ovat täysin voitettavissa nappionnistumisilla, Söderlund sanoo.

Toisella kierroksella kaikki joukkueet kohtaavat uudestaan eli tarjolla on vielä 12 pistettä. Toinen kierros pelataan huhtikuun 12. päivä.

 

  • eUrheilu