U20-maajoukkue ja Ruotsi kohtaavat sunnuntaina Maarianhaminassa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Kello 16:00 alkava ottelu näkyy suorana Palloliiton YouTube-kanavalla.

U20-maajoukkue (2001 ja myöhemmin syntyneet) pelasi torstaina maalittoman tasapelin Ruotsin kanssa. Kummallakin osapuolella oli tekopaikkansa Maarianhaminassa pelatussa maaottelussa, mutta osumia ei loppujen lopuksi nähty.

Maat kohtaavat toisen kerran huomenna sunnuntaina, ja Suomen joukkueessa on pari muutosta. Maajoukkuepaidassa torstaina debytoinut Antonio Yakoub matkusti ennalta sovitusti kotiinsa Ruotsiin, eikä hyökkääjää nähdä pelissä – tilalle on nimetty IFK Mariehamnin Oscar Wiklöf.

85 minuuttia torstaina pelannut Maksim Stjopin näkee, että Suomella jäi parantamisen varaa viimeistelyyn. 18-vuotias Stjopinin mukaan Suomen täytyy myös välttää vaikeita syöttöjä silloin, kun niihin ei ole tarvetta.

– Minulle jäi pelistä hyvä fiilis. Monet joukkueestamme eivät ole pelanneet yhdessä, ja siihen verrattuna pelasimme Ruotsia vastaan tosi hyvin. Alussa oli ehkä totuttelemista, mutta saimme lopulta kontrollin ottelusta, Stjopin sanoo.

Stjopinin edelliset maaottelut olivat U19-pojista muutaman viikon takaa. Suomi selvitti tiensä keväällä pelattavaan EM-jatkokarsintaan, vaikka lähes koko joukkue sairastui vatsatautiin heti ensimmäisen ottelun jälkeen.

– U17-vaiheessa pääsimme jatkokarsintaan, mutta niitä ei pelattu koronan takia. Siksi oli hienoa päästä jatkoon nyt. Vaikka meillä oli haastavat olosuhteet, pystyimme pelaamaan tosi vahvat karsinnat.

Ilveksen, TPV:n ja TaFa:n kasvatilla on ollut onnistunut syksy myös seurajoukkueen puolella. Tanskan ”suomalaisseura” FC Nordsjaellandia edustava Stjopin on pelannut syksyllä kahdeksassa U19-sarjan ottelussa, joista FCN on voittanut kuusi.

– Olemme pelanneet tosi hyvin. Kausi on mennyt hyvin myös henkilökohtaisesti, vaikka olisin voinut tehdä enemmän kuin kaksi maalia. Maalisyöttöjä minulla on seitsemän, joten kaikkiaan tehoja on tullut hyvin.  

Stjopinin ikätoveri Leo Walta ja kahta vuotta vanhempi Oliver Antman ovat pelanneet tällä kaudella FC Nordsjaellandin edustusjoukkueessa. Stjopin on päässyt lähiaikoina harjoittelemaan edustuksen kanssa, eikä debyytti Tanskan pääsarjassa ole erityisen kaukainen haave.

– Treenit edustuksen kanssa ovat sujuneet mielestäni hyvin. Kehittymiseni kannalta on ollut tosi tärkeää päästä heidän harjoitusrinkiinsä – tempo on siellä erittäin kova, ja kentällä täytyy miettiä tosi nopeasti. Sopeutumistani on helpottanut se, että ringissä on monia tuttuja pelaajia, Stjopin avaa.

– Haluaisin tehdä debyyttini tällä kaudella. Uskon, että minulla on hyvät mahdollisuudet siihen. Jos treenit edustuksen kanssa sujuvat hyvin, luotan siihen.

  • P2001