U19-tyttöjen leiritys täydessä vauhdissa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U19-tyttöjen tammi-helmikuun maajoukkueleirityksen ensimmäinen osuus on takana, kun kahdesta leiriryhmästä ensimmäinen päätti osuutensa perjantaina.

Päävalmentaja Marianne Miettisen johdolla vedetty leiri eteni suunnitellusti ja päättyi perjantaina pelattuun harjoitusotteluun FC Espoon B-poikia vastaan.

- Fyysisen statuksen tsekkaus osoitti, että moni pelaaja oli tehnyt hyvin hommia arjessaan sitten edellisen leirin. Lisäksi leirin asioita olivat ensimmäiseen karsintavastustajaamme Belgiaan valmistautuminen, sekä kansainväliseen pelitempoon totuttautuminen ottelulla FC Espoon B-poikia vastaan. 

- Pojat olivat tällä kertaa liian vikkeliä ja hävisimme reilusti, mutta saimme hyvätempoisen ottelun alle, ja oppia siitä, millaisia haasteita meillä voi olla edessämme karsinnoissa. Niiden kehittämistä jatkamme Unkarin kaksoismaaotteluleirillä maaliskuussa, Miettinen kertoi.
 
U19-tyttöjen toinen leiri on edessä 6.-9. helmikuuta ja sillä leirillä mukana ovat toiset pelaajat, joten valmennusjohto pääsee kaikkiaan katsastamaan 40 ikäluokkien 1999 ja 2000 pelaajaa kevättä ajatellen.
 
- Toisella leirillä pureudutaan samoihin pelillisiin teemoihin kuin ensimmäiselläkin. Ohjelmaan kuuluu fyysisen statuksen tsekkaus ja kaksi palloharjoitusta, jossa käymme läpi puolustuspelin ja hyökkäyspelin, sekä tilanteenvaihtojen perusperiaatteita jatkokarsintoja ajatellen. Pelaajatarkkailu on leirillä tärkeässä osassa: pelaajien vahvuuksien näkeminen ja niiden hyödyntäminen meidän pelissämme, Miettinen painottaa.
 
Helmikuun leirin jälkeen joukkueen valmistautuminen jatkuu kohti huhtikuussa Suomessa pelattavia EM-jatkokarsintoja. Tätä ennen joukkue matkustaa vielä maaliskuussa Unkariin, jossa pelataan kaksi valmistavaa maaottelua Unkaria vastaan 4. ja 6.3.

  • T1999
  • T2000