Takaisin
28.2.2017 klo 21.35

U19-tytöille tyylikäs voitto

Jaa:

Suomen alle 19-vuotiaat (1.1.1998) tytöt voittivat Portugalin kaksoismaaottelun ensimmäisessä osassa 3-0 (2-0)-lukemin. Suomen maalit tekivät Jutta Rantala, Onna Ketola ja Ronja Ikonen.

Suomi meni ottelussa johtoon jo yhdeksännellä minuutilla. Onna Ketola riisti pallon keskialueella ja syötti kärkiparilleen Jutta Rantalalle. TPS-hyökkääjä ohitti muutaman vastustajan ja iski varmasti 1-0-lukemat.

Portugali sai puoliajan parhaan paikkansa neljä minuuttia myöhemmin. Pallo keskitettiin laidalta maalille, eikä Suomi meinannut millään onnistua tilanteen purkamisessa.

Suomen toinen osuma oli saman kaksikon käsialaa kuin ensimmäinen. Ketola oli päässyt hetkeä aiemmin läpiajoon, mutta epäonnistunut. 42. minuutilla hän sai Rantalalta keskialueella näppärän läpisyötön ja laukoi pallon maaliin.

- Ensimmäinen puoliaika oli meille pallollisena hankala. Portugali piti enemmän palloa, mutta pääosin omalla kenttäpuoliskollaan. Osasimme varautua tilanteeseen, sillä edellinen maaottelumme oli syyskuussa, päävalmentaja Marianne Miettinen totesi.

- Voimme kuitenkin olla erittäin ylpeitä puolustuspelistämme, se oli hyvää läpi ottelun, hän lisäsi.

Toinen puoliaika oli peli-ilmeeltään enemmän luotsin mieleen. Suomi piti palloa ja hyökkäsi monipuolisesti. Lopullinen sinetti vierasvoitolle nähtiin reilun tunnin kohdalla. Juuri vaihdosta kentälle tullut Wilma Sjöholm keskitti vasemmalta oikealla jalallaan ja niin ikään vaihdosta mukaan tullut Ronja Ikonen viimeisteli varmasti maalin edestä.

Portugali sai käytännössä pelin toisen kunnon vaarallisen paikkansa 81. minuutilla. Takaviistosyöttö löysi 16-rajalta pelaajan, mutta tämän kuti nousi kuitenkin yli maalin.

- Puhuimme tauolla pelirohkeudesta ja siinä paransimmekin paljon. Hyödynsimme koko kenttää paremmin ja hyökkäsimme monipuolisemmin. Oli kuitenkin mahtava huomata, että vaikka pallollinen peli ei toiminut ensimmäisellä puoliajalla niin hyvin, olimme törkeän hyviä tilanteenvaihdoissa, luotsi kehui.

Myös Portugali on edennyt EM-karsinnoissa jatkoon ja pelaa kisapaikasta Ranskan, Hollannin ja Slovenian kanssa. Suomi ja Portugali kohtaavat toistamiseen torstaina.

Portugali-Suomi 0-3 (0-2)
9’ 0-1 Jutta Rantala (Onna Ketola)
42’ 0-2 Ketola (Rantala)
67’ 0-3 Ronja Ikonen (Wilma Sjöholm)

Suomen kokoonpano:
Annika Laihanen  Ilves
Kaisla Karppinen  FC KTP
Satu Rousti  ONS
Elli Pikkujämsä  TPS
Nea Lehtola  Ilves
Tuulia Mikkola  Ilves ->> 62. Saara Lappalainen FC Honka
Eveliina Summanen HJK (C) ->> 77. Annika Haanpää  TPS
Wilma Spets  TPS ->> 62. Wilma Sjöholm  GBK
Emmaliina Tulkki  Linköping ->> 87. Tessa Rinkinen HJK
Jutta Rantala  TPS
Onna Ketola  ONS ->> 62. Ronja Ikonen  PK-35 Vantaa
 
Vaihdossa:
Nea Laitila  Pallokissat
Alina Schrey  TPS
Laura Kölhi  HJK
Aino Kröger  Pallokissat