U19-pojat tasasi maalit FC Interin kanssa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Lukemiin 1–1 päättynyt ottelu oli 2002 syntyneiden ikäluokalle viimeinen.

U19-pojat haastoi FC Interin tänään Eerikkilässä. Eilen keskiviikkona joukkue pelasi 2–2-tasapelin Ykkösen EIF:n kanssa, ja luvassa oli astetta kovempi haaste, kun vastaan asettui pääsarjajoukkue.

Ensimmäisen jakson avauspuolikas eteni pitkälti Suomen komennossa. Parhaat tekopaikat osuivat Pietro Kytölaaksolle sekä Viljami Aittokoskelle, mutta Inter-vahti Aati Marttinen torjui Kytölaakson yrityksen ja Aittokosken laukaus viuhui hieman ohi takatolpan.

Inter teki Suomen hallinnasta huolimatta ottelun avausmaalin 25. minuutilla. U18-maajoukkueen kanssa Eerikkilään jäävä Jasper Yrjäs nousi vahvasti oikealta laidalta, ja Matias Ojala pääsi tuikkaamaan 0–1-osuman. Roope Paunio torjui tilanteessa ensimmäisen vedon, mutta Ojala oli ensimmäisenä paluupallossa ja onnistui toisella yrittämällään.

Maalin jälkeen Inter otti ohjat kenttätapahtumista, mutta Suomi pääsi kolmanteen puolittaiseen läpiajoon vielä avausjakson lopulla. Marttinen tuli hyvin vastaan, ja Eetu Mömmön sijoitus meni hieman ohi maalin.

Hieman rikkonaisella toisella puoliajalla ei huippupaikoilla herkuteltu, mutta erotuomari Peiman Simanin käsi kävi useaan otteeseen taskulla. Inter piti johdostaan kiinni aina lisäajalle asti, ja ottelu näytti jo päättyvän turkulaisten voittoon, mutta Suomi nousi rinnalle viime sekunneillaJuho Kilon keskitys tavoitti Mömmön pään, ja Eetu Rissanen viimeisteli lähietäisyydeltä.

Päävalmentaja Peter Lundberg kertoo olevansa hyvin ylpeä joukkueestaan. Suomella oli peräti 15 poissaolijaa, mutta varasijoilta ryhmään nostetut pelaajat ottivat Lundbergin mukaan paikkansa ja osoittivat tasonsa.

– Kaikki pelaajat näyttivät, että he pärjäävät mainiosti Veikkausliiga-joukkuetta vastaan. On hienoa, että ikäluokassa on näin paljon laajuutta. Pojat noudattivat suunnitelmiamme oikein hyvin, ja olen tyytyväinen suoritukseemme tänään, Lundberg sanoo.

– Avausjaksolla meillä oli kolme todella hyvää paikkaa, joista olisi pitänyt tehdä vähintään yksi maali. Toisella puoliajalla emme saaneet luotua yhtä hyviä tilanteita, mutta pidimme Interin poissa paikoilta. Lopussa olimme vahvoja, ja saimme punnerrettua tasoitusmaalin.

Lundberg sanoi EIF-tasapelin jälkeen, että Interiä vastaan Suomen tulee parantaa tietyillä osa-alueilla. Päävalmentaja kokee, että näin myös tapahtui.

– Erikoistilannepuolustamisemme oli tänään erittäin hyvää. EIF:ää vastaan hävisimme liikaa irtopalloja, ja siinä paransimme todella paljon.

Koska U19-poikien EM-karsinnat ja -lopputurnaus peruttiin vallitsevan koronavirustilanteen takia, jäi tämä 2002 syntyneiden viimeiseksi peliksi yhdessä. Lundberg kiittää pelaajia ja povaa kullekin hyvää tulevaisuutta.

– Tämä on hyvä ikäluokka, ja on ollut hienoa työskennellä heidän kanssaan. Monella pelaajalla on mahdollisuus nousta tulevaisuudessa A-maajoukkueeseen.

Lähitulevaisuudessa 2002 syntyneitä saatetaan nähdä Pikkuhuuhkajien ryhmässä. U21-maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen oli seuraamassa ottelua paikan päällä.

– Kävin sanomassa pelaajille, että he antoivat hyviä näyttöjä. Pojat pelasivat hyvin miehekkäästi – veikkaan heidän kokeneen ottelun aikana, että askel miesten peleihin on otettava, mutta otettavissa, Malinen toteaa.

– Joukkueessa on pelaajia, joilla on potentiaalia murtautua Pikkuhuuhkajiin jo nopealla aikataululla. Se kuitenkin vaatii statuksen miesten joukkueissa. Osalla pelaajista sellainen jo on muodostumassa.



Tänään kapteeninnauhaa kantanut Ville Koski myöntää, että karsintojen peruuntuminen harmittaa, mutta puolustajan katse on jo edessäpäin. FC Honkaa edustava Koski on ollut poikamaajoukkueiden vakiokasvoja, ja hän kertoo nauttineensa viime vuosista Suomi-paidassa.

– Tämä on antanut paljon. Valinnat ovat aina antaneet tietynlaista boostia omaan tekemiseen. Maajoukkueessa on aina ollut kiva olla, maajoukkuetoiminnassa keskikentältä puolustuslinjaan siirretty Koski sanoo.

– Alkuun pelipaikan vaihtamisessa oli totuttelemista. Keskikenttäpelaajan pallollinen osaaminen auttoi topparina, ja sain lopulta tosi ison roolin joukkueessa. Sytyn nykyään enemmän puolustamiselle kuin maalinteolle.

Koski arvelee, että Toulouse FC:n Naatan Skyttä on ikäluokan ensimmäinen pelaaja Huuhkajissa. Moni muukin nimi kannattaa pitää mielessä, mutta millaisia pelaajia Pikkuhuuhkajissa ja A-maajoukkueessa nähdään tulevina vuosina?

– Tosi hyviä yksilöitä, jotka tekevät asioita erinomaisesti joukkueena. Täältä tulee joukkuepelaajia.

Suomen avaus:
12 Roope Paunio
2 Jussi Niska
3 Joonas Lakkamäki
5 Ville Koski
16 Jan Heinonen (4 Oliver Pettersson 46')
6 Juho Kilo
10 Nooa Laine (20 Oliver Günes 46’)
14 Doni Arifi
7 Viljami Aittokoski (9 Eetu Rissanen 74’)
17 Jere Kallinen (11 Pietro Kytölaakso 8’, 21 Santeri Pohjolainen 82’)
19 Eetu Mömmö

Vaihdossa:
1 Hemmo Riihimäki
13 Samuel Uusitalo
15 Lassi Forss
18 Kaarlo Rintamäki
8 Roope Kantola

  • P2002