U19-pojat nimetty helmikuun maajoukkueleirille

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Minihuuhkajat isännöi maaliskuussa EM-jatkokarsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Euroopan huippumaita. Karsintaotteluiden päivämäärät löytyvät uutisen lopusta – lisätietoa pelipaikoista on luvassa myöhemmin.

U19-pojat (2003 ja myöhemmin syntyneet) leireilee Eerikkilässä 21.–24. helmikuuta. Tapahtuma on joukkueelle vuoden ensimmäinen ja samalla viimeinen ennen EM-jatkokarsintaturnausta. Suomi taistelee arvokisapaikasta yhdessä Belgian, Italian sekä Saksan kanssa.

Nimetyssä joukkueessa on paljon samoja pelaajia kuin lokakuun EM-karsintaryhmässä, mutta mukana on myös uudempia kasvoja. Kukaan pelaajista ei ole ensikertalainen maajoukkueympyröissä – vuonna 2004 syntyneet HJK-pelaajat Miska Ylitolva ja Niilo Kujasalo tosin ovat ensi kertaa vuotta vanhempien maajoukkueen mukana.

– Tämä on meille hyvä mahdollisuus nähdä pelaajia, jotka eivät ole hetkeen olleet maajoukkuetoiminnassa. Olemme luonnollisesti seuranneet heidän pelejään seurajoukkueissa, ja moni on ottanut isoja askelia eteenpäin. Meillä on jälleen kasassa mielenkiintoinen ryhmä, päävalmentaja Peter Lundberg toteaa.

– On ollut todella kiinnostavaa seurata vuoden ensimmäisiä harjoitus- ja cup-otteluita. Useat pelaajamme ovat saaneet vuodelle hyvän alun, ja moni heistä tulee nousemaan tällä kaudella huomattavasti viime kautta suurempaan rooliin.

Ulkomailta Eerikkilään matkaavat vain Nikolas Talo (FC Groningen) sekä Matias Kivikko (Venezia FC). Lundberg luottaa, että EM-jatkokarsinnoissa Suomi saa jalkeille parhaan mahdollisen ryhmän.

– Ulkomailla pelaavia oli vaikeaa saada mukaan, ja meillä on tällä kertaa paljon poissaoloja. Karsinnat pelataan maajoukkueikkunan aikana, joten tilanne on maaliskuussa erilainen. Pelaajiemme terveystilanne näyttää tällä hetkellä varsin hyvältä, ja toivottavasti se pysyy samanlaisena.

Minihuuhkajat pelaa leirin aikana kaksi harjoitusottelua. Keskiviikkona 23. helmikuuta Suomi kohtaa Ykkösen Pargas IF:n ja seuraavana päivänä Veikkausliiga-seura FC Interin – kumpikin ottelu alkaa kello 12:00, ja mahdollisista livelähetyksistä tiedotetaan myöhemmin.

FC Inter on Lundbergille tuttu vastus viime keväältä, jolloin silloinen U19-maajoukkue (2002 ja myöh.) päätyi turkulaisjoukkueen kanssa 1–1-tasalukemiin. Veikkausliigassa FC Inter sijoittui lopulta neljänneksi, joten luvassa on kova mittari.

– Halusimme kaksi kovaa harjoituspeliä, ja odotan niitä innolla. Olemme nähneet tulevien karsintavastuksiemme syksyn otteluita, ja meillä on hyvä käsitys kunkin maan pelitavasta. PIF- ja Inter-pelit ovat hyviä kenraaliharjoituksia karsintapelejä varten.

Joukkue leirille (suluissa aiemmat seurat):
Hemmo Riihimäki KuPS (KPV)
Elmo Henriksson IFK Mariehamn (HJK, KyIF)
Eetu Huuhtanen Ilves
Luka Kuittinen FC Inter (RoPS, FC Santa Claus, TP-47)
Jesse Nikki HIFK (FC Honka)
Sampo Ala-Iso IF Gnistan (RoPS, KePS, TP-47) (nimetty Miika Koskela AC Oulu (OLS, OTP, OrPa, Ajax-Sarkkiranta) tilalle 18.2.)
Oiva Laaksonen FC Haka (Valkeakosken Nappulaliiga) (nimetty Nikolas Talo FC Groningen (TPS, KaaPo, KaaNa) tilalle 18.2.)
Oliver Pettersson EIF (FC Honka, EPS)
Miska Ylitolva HJK (RoPS, Tervarit, FC Santa Claus)
Matias Kivikko Venezia FC (FC Honka, EsPa)
Elias Collin FC Haka (KäPa, NJS)
Daniel Koskipalo FC Lahti (FC Reipas)
Niilo Kujasalo HJK (KäPa)
Niilo Saarikivi FC Honka (FC WILD)
Lasse Ikonen IF Gnistan (AC Oulu, OLS)
Eino-Iivari Pitkälä FC Jazz (nimetty 21.2.)
Daniel Rökman HJK (PKKU, MPS, PuiU, KoPSe, Legirus Inter) (nimetty Marius Könkkölä AC Oulu (HJK, SAPA, KäPa, KulPS, KRC Genk) tilalle 18.2.)
Noel Hasa Ilves (NoPS, TPV, TFA)
Niklas Leinonen FC KTP
Oscar Wiklöf IFK Mariehamn
Topi Keskinen MP
Anton Aaltonen HJK
Agon Sadiku FC Honka (HJK, HJS)
Kai Meriluoto Ilves (HJK, KyIF)

Poisjääneet:
Otso Koskinen FC Honka (VJS)
Casper Terho HJK (MPS, Puotinkylän Valtti, PK-35, FC Kontu)

U19-EM-jatkokarsintaturnaus pelataan Suomessa maaliskuussa, ja turnauksen pelipaikoista tiedotetaan myöhemmin. Vain lohkovoittaja etenee Slovakiassa kesäkuussa 2022 pelattavaan lopputurnaukseen.

23.3. Suomi – Belgia                                            
26.3. Italia – Suomi                                              
29.3. Saksa – Suomi

  • P2003