Takaisin
7.10.2017 klo 23.04

U19-pojat jatkavat valmistautumistaan EM-kisoihin

Jaa:

Suomen EM-joukkue, eli kesän 2018 EM-kisoja isännöivä U19-poikien maajoukkue kohtaa sunnuntaina ja tiistaina Georgian kaksoismaaottelussa.

Suomen joukkue pääsi perille Georgiaan vasta lauantaina aamuyöstä, mutta valmistautuminen maaotteluihin on sujunut suunnitellusti. Joukkueen edellinen maajoukkuetapahtuma oli syyskuun alun EM-esiturnaus, joka päättyi kovaan pettymykseen. Hollanti oli viimeisessä pelissä parempi 9-0-lukemin.

- Olemme käyneet läpi Seinäjoki-Vaasan -turnausta ja miettineet, mitä haluamme parantaa. Pelaajat ovat palautuneet siitä hyvin henkisesti, vaikka viimeinen peli oli vaikea. He ovat saaneet nyt pelata seurajoukkueissaan ja ovat minusta reagoineet tapahtuneeseen oikein. Porukassa on hyvä meininki ja meillä oli tänään hyvät harjoitukset, päävalmentaja Kimmo Lipponen kertoo.

- Kävimme läpi niitä asioita, joita haluamme muuttaa. Olemme painottaneet puolustuspelaamiseen liittyviä asioita. Georgia on aivan erilainen joukkue kuin Portugali, Belgia ja Hollanti olivat, mutta meidän on alettava viemään tekemistä ensi vuoden suuntaan. Olen todella tyytyväinen siihen, millainen ilmapiiri meillä on. Vastoinkäymiset pitää kääntää opiksi tulevaisuutta varten.

Suomen joukkueen tekeminen tähtää siis ensi kesän alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnaukseen, mutta toki ennen kaikkea siihen, että nuorista, lupaavista pelaajista kasvaisi kovan luokan jalkapalloilijoita. Merkittävin tekijä tässä kehityksessä on seurajoukkuestatus. Eli kuinka hyvässä ja itselleen sopivassa ympäristössä pelaaja harjoittelee ja pelaa.

- Jollain pelaajistamme on hyvin pelejä alla ja joillain huonommin. Se on koko ajan haasteemme. Toivomme, että kaikki löytäisivät ensi kaudeksi paikan, missä he saavat riittävän kovatasoisia pelejä ja tarpeeksi vastuuta. Me emme voi siihen tietenkään vaikuttaa. Pelaajien täytyy saada pelejä, jotka valmistavat näihin koviin koitoksiin.

Suomi kohtaa sunnuntaina ja tiistaina Georgian. Georgia avaa EM-karsintansa Suomen kisoihin tasan kuukauden päästä ja kohtaa ensimmäisessä lohkovaiheessa Bosnia ja Hertsegovinan, Andorran sekä Ranskan. Suomi siis saa isäntämaana suoraan paikan kisoihin, eikä osallistu karsintoihin.

- Kohtasimme Georgian viimeksi puolitoista vuotta sitten ja voitimme pelin 1-0. Kyseessä on fyysinen ja taitava joukkue. Suomen vuonna 2000 syntyneet ottivat Georgiasta viime vuonna kaksi voittoa. Ne olivat kuitenkin todella tiukkoja ja fyysisesti kovia matseja.

Su 8.10. klo 16 Georgia-Suomi
Ti 10.10. klo 16 Georgia-Suomi

Suomen joukkueen löydät täältä >>