U19-pojat hävisivät Italialle

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen U19-maajoukkue (2000) kärsi lauantaina 0-3 (0-2) -tappion Italialle EM-karsintaottelussa Tallinnan Kadriorgin stadionilla.

Suomen päävalmentaja Kai Nyyssönen oli tehnyt vain yhden muutoksen maalittomaan tasapeliin päättyneestä Tanska-ottelusta, kun Anssi Suhonen teki tilaa hyökkäyksessä Maximo Toloselle

Vastus oli ennakkoon ajatellen tietysti haastava. Italia aloitti EM-karsinnat 3-0 voitolla Virosta joukkueella, jossa puolustajat Raoul Bellanova ja Davide Bettella sekä ”uudeksi Pirloksi” verrattu Sandro Tonali olivat avauskokoonpanossa. Tämä kolmikko avasi viime kesän U19 EM-kisojen finaalissa Portugalia vastaan. He olivat kaikki avauskokoonpanossa myös Suomea vastaan.

Ottelu Kadriorgin stadionilla ehti vanheta vain kaksi minuuttia, kun Rasmus Leislahti venyi ensimmäistä kertaa paraatipelastukseen. Nicolo Fagioli ampui lujaa kohti yläkulmaa, mutta Leislahti venytti kätensä pallon tielle. Italian johtomaali syntyi kuitenkin vain pari minuuttia myöhemmin. Sandro Tonali laittoi matalan keskityksen Suomen boksiin, jossa se kimposi Johannes Kytilän jalan kautta epäonnekkaasti yli Leislahden ja maaliin. 

Sinipaidat vyöryivät höyryveturin lailla ensimmäisen kymmenen minuutin ajan kohti Suomen maalia, kunnes joukkue alkoi pikkuhiljaa saada paremmin juonesta kiinni ja syöttöjä omille. Suomi saikin ensimmäiset laukauksensa 23. minuutilla. Enoch Banza hyödynsi Italian harhasyötön ja pääsi ampumaan 18 metristä, mutta maalivahti Marco Carnesecchi torjui. Italia-vahti sai kätensä myös paluupallosta tykittäneen Teemu Jäntin laukauksen tielle.

Seuranneesta vastaiskusta Italian Alessio Riccardi juoksi vasenta laitaa, kavensi keskustaan ja tykitti pallon Suomen maalin takanurkkaan. Italia hallitsi ensimmäisen puoliajan lopun tapahtumia ja tauolle siirryttiin saapasmaan 2-0 johdossa.

Suomi sai hyvän startin toiselle jaksolle, kun Jaakko Oksanen ja Teemu Jäntti petasivat maalipaikan Niklas Jokelaiselle. Laukaus kuitenkin ajautui liian päin maalia ja Carnesecchi onnistui torjumaan. Pelipäällä olleet Jäntti ja Oksanen olivat molemmat petaamassa myös Suomen seuraavia paikkoja. Jyri Kiurun keskitys karkasi liian korkealle ja Maximo Tolosen ratkaisevan syötön keskustaan onnistui Italian puolustus katkaisemaan. Heti perään Carnesecchi torjui Kiurun pienestä kulmasta lähteneen laukauksen.

Tunnin kohdilla ottelussa nähtiin suvantovaihe, eikä kumpikaan pystynyt luomaan vaaraa. 70. minuutilla vaihdosta sisään tullut Anssi Suhonen veivasi tiensä vapaaksi ja siirsi pelivälineen Jokelaiselle, jonka tykityksen Carnesecchi torjui etukulmasta. Italian pelaajat tuntuivat turhautuvan, joka eskaloitui ikävästi. Tonali huitaisi Jokelaista kasvoihin niin, että poskesta alkoi valua verta. Tonali selvisi tilanteesta kuitenkin vain varoituksella. 

Seuraavasta hyökkäyksestä Italia sai pallon pilkulle Suomen käsivirheen jälkeen. Pallon ampui ylänurkkaan varmasti Italian kapteeni Davide Bettella

Ottelun lopussa Akseli Ollilla pääsi vielä kertaalleen yrittämään laukausta etunurkasta, mutta Suomi ei vain pystynyt ohittamaan Carnesecchia. Näin Italia otti vahvan ensimmäisen jakson esiintymisen avulla 3-0 voiton Suomesta. 

Tanska voitti samaan aikaan Viron maalein 3-0. Suomen pitää ottaa siis suurimaalinen voitto Virosta tiistaina päästäkseen jatkoon.

Päävalmentaja Kai Nyyssösen ja Niklas Jokelaisen haastattelut löytyvät Huuhkaja-TV:stä>>

Italia - Suomi 3-0 (2-0)
4. Johannes Kytilä oma maali 1-0
24. Alessio Riccardi 2-0
80. Davide Bettella 3-0 rp

Suomen avauskokoonpano:
12 Rasmus Leislahti 
3 Tuure Mäntynen 
4 Johannes Kytilä 
5 Juho Hyvärinen 
6 Teemu Jäntti 
8 Jaakko Oksanen 
10 Niklas Jokelainen 
11 Maximo Tolonen ->> 63. 17 Anssi Suhonen 
15 Jyri Kiuru ->> 77. 20 Tommi Jäntti
16 Noah Nurmi 
19 Enoch Banza ->> 77. 7 Akseli Ollila 

Vaihtopenkki:
1 Otto Huuhtanen 
2 Roope Huhtala 
9 Eetu Pellikka 
13 Mikael Almen 
14 Tariq Kazi 
18 Maximus Tainio

  • P2000