Takaisin
3.11.2021 klo 11.15

U18-tytöt nimetty marraskuun Norja-otteluun

Jaa:

Ⓒ SPL / Kalevi Hämäläinen

Eerikkilässä 19. marraskuuta 17:00 pelattava ottelu näkyy suorana Palloliiton YouTube-kanavalla.

U18-tytöt (2004 ja myöhemmin syntyneet) pelaa marraskuussa vuoden toisen maaottelunsa, kun vastaan asettuu Norja. Syyskuussa Pikkuhelmarit pelasi 1–1-tasapelin Ruotsin kanssa.

– Ikäluokan U18-vaihe sai huippustartin syyskuussa. Silloin olin itse U19-maajoukkueen mukana, mutta Valtteri Kumpuniemen johtama valmennustiimi onnistui yhdessä pelaajien kanssa upeasti. Nyt on tosi hienoa hypätä itse täysipainoisesti joukkueen mukaan ja päästä tutustumaan pelaajiin henkilökohtaisesti, päävalmentaja Arttu Pitkäkangas sanoo.

Tavallisesti U18-vaiheessa ei pelata maaotteluita marraskuussa, mutta maaottelut ovat jääneet koronaviruksen takia niin vähille, että joukkue pyrkii järjestämään niitä jokaisen leirityksen yhteyteen. Pitkäkangas toteaa, että odotettavissa on kova ottelu – Norja on Euroopan U19-rankingissä sijalla viisi.

– On mahtavaa, että saamme Norjan vieraaksemme. Heillä on käytössä samankaltainen malli U18-ja U19-maajoukkueiden pyörittämisessä kuin meillä. Maajoukkuetapahtumaan mahtuu paljon muutakin – heti ensimmäisenä päivänä järjestämme testit, ja sen jälkeen luvassa on kaksi harjoituspäivää ennen peliä. Viimeisenä eli viidentenä päivänä puramme vielä tapahtuman annin, Pitkäkangas kertoo.

– Kokonaisuus tulee olemaan tiivis, mutta varmasti tosi informatiivinen. Saamme infoa paitsi maaottelusta myös testeistä – jaamme sitä luonnollisesti myös seuroille, ja käymme sitä läpi pelaajien sekä heidän valmentajiensa kanssa.

Pitkäkankaan mukaan joukkueen terveystilanne on erinomainen. Edellisessä tapahtumassa tuli yksi loukkaantuminen, josta onneksi selvittiin säikähdyksellä, ja kaikki mukana olleet pelaajat ovat tällä hetkellä terveenä.

– Uutena pelaajana mukana on Elin Rajala. Hän on erinomainen liikkumaan linjojen väleissä ja vaarallinen pallon kanssa. Elin on tehnyt loppukauden ajan kovasti töitä, ja ansaitsee nyt paikkansa joukkueessa. On hienoa päästä näkemään häntä maajoukkueympäristössä.

Suomen joukkue (suluissa kasvattajaseurat):
Maija Koota (mv) HJK (EPS)
Ada Liljeström (mv) KaaPo 
Sara Haapala Ilves (HJS)
Salla Hyvönen NJS
Senni Kaikkola FC Honka (Espoon Tikka, KaPy)
Elsi Vesterinen EPS
Iida Värri FC Honka (Espoon Tikka, EPS)
Annika Idman EPS
Tao Stark JyPK (Jyväskylän Nousu)
Matilda Kuusniemi Fishwick HFA (KäPa, PK-35)
Liina Tervo PKKU (TuPS)
Peppi Kontturi HJK (NuPS, EPS)
Neela Antikainen HJK (HPS)
Elin Rajala VIFK (Solf Idrottsklubb)
Noora Juusela FC Honka (PuiU, PK.35)
Milla Lehtomaa HFA (Tammelan Ryske, FJK)
Pauliina Pirinen JyPK 
Moona Laine Ilves (TPV)
Ada Eronen FC Honka (EPS)
Patricia Bohui Ilves (ONS)
Tuuli Niemelä ONS (nimetty 15.11.)
Nette-Nina Hiltunen NJS (nimetty 16.11.)

Poisjääneet:
Jenna Kähkönen Ilves (PP-70)
Veera Keto HFA (ONS)
Sanra Pulliainen FC Honka