U18-pojille niukka tappio

Julkaistu

  • Maajoukkueet
    Suomen alle 18-vuotiaat (1.1.1999) pojat hävisivät Baltic-cupin toisen ottelunsa. Suomi taipui Liettualle Valkeakosken Tehtaan kentällä lukemin 1-2 (1-2).

    Maalit ensimmäisellä puoliajalla

    Keskiviikkona Latvian 4-0 kaatanut Suomi oli vaikeuksissa ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Etenkin Liettuan erikoistilanteet olivat vaarallisia ja niistä syntyikin avauspuolikkaalla kaksi maalia. Liettua rankaisi kulmapotkun ja sivuvaparin jälkitilanteista.
     
    - Liettualla oli kolme tilannetta ja he tekivät kaksi maalia. Ensimmäisellä puoliajalla meillä olivat välit vähän turhan kaukana toisistaan, maajoukkuevalmentaja Kimmo Lipponen mietti.
     
    Suomi pääsi peliin mukaan ensimmäisen puoliajan lopulla, kun Joel Mattsson kaadettiin rangaistusalueella. Serge Atakayi asettui ampumaan rankkaria eikä erehtynyt 11 metristä.
     
    Toisen puoliajan alku oli rikkonainen. Tunnin kohdalla Eetu Vertaisen ja Onni Valakarin niukasti ohi menneet vedot olivat Suomen ensimmäiset kunnon paikat tasoitukseen. Vertaisen kova vapaapotku näytti 66. minuutilla jo uppoavan takakulmaan, mutta Liettuan maalivahti sai kätensä viime hetkessä väliin.
     
    Toisen puoliajan lopulla Suomi piti palloa hyökkäysalueella ja tiiviisti puolustanut Liettua tyytyi lähinnä rikkomaan peliä. Suomen kiri hankaloitui, kun Eero Hyökyvirta sai taklauksestaan punaisen kortin pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. 
     
    Marcus Forss sai vielä hyvän paikan aikaiseksi, mutta veto suuntautui hieman liiaksi päin maalivahtia. Loppusekunneilla Suomi pisti pallon maaliin kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta tuota osumaa ei hyväksytty pallon käytyä kulmapotkussa päätyrajan väärällä puolella.
     
    - Rikkonaisuuden vuoksi rytmi puuttui koko pelistä. Meidän olisi pitänyt olla maltillisempia ja pystyä hyödyntämään pallonhallinta paremmin, Lipponen myönsi.
     
    Suomen ottelut jatkuvat lauantaina Helsingissä Viroa vastaan.
     
    Suomi - Liettua 1-2 (1-2)
     
    13. min 0-1
    30. min 0-2
    45+1. min 1-2 Serge Atakayi
     
    Suomen kokoonpano:
    1 Miika Töyräs KuPS
    2 Kevin Kouassivi-Benissan HJK
    5 Martti Haukioja FC Jazz >> 71. 6 Valtteri Vesiaho HJK
    7 Nikolas Saira HIFK
    10 Onni Valakari TPS >> 66. 8 Eero Hyökyvirta HIFK
    11 Serge Atakayi Rangers FC
    13 Tuure Mäntynen 1.FC Kaiserslautern
    14 Joel Mattsson IFK Mariehamn
    15 Eetu Vertainen HJK
    16 Paavo Voutilainen FC Lahti (C)
    18 Oskari Kekkonen FC Lahti >> 66. 9 Marcus Forss
     
    Vaihdossa:
    12 Johannes Luukkanen Ilves
    3 Sharp Räsänen KuPS